Vallaton vastuu/ Muistojen joukkotuhontaa

Vallaton vastuu

Emme voi valita sitä keneksi synnymme,

emme ihon- tai silmien väriä, etniteettiä, sukupuolta, vanhempien tulotasoa,

kieltä jonka opimme, sukupuolista suuntaustamme, kulttuuria johon kasvamme.

Kuinka kaikki voikin olla niin sekavaa ja samalla pakonalaista

- missä on valinnanvapaus?

Kaikesta huolimatta meidän on otettava vastuu

menneiden sukupolvien tekemisistä

ja tekemättä jättämisistä

olivatpa ne mitä hyvänsä.

Muistojen joukkotuhontaa

Kohtasimme verbaalisesti Katajanokan kärjessä.

Muistelimme Ruotsinsalmen meritaistelua, 

emme nähneet siinä mitään muisteltavaa.

Olin taas harjoittanut itseyteni, moneuksieni, ihmissuhteiden ja töideni joukkotuhontaa

päiväkaupalla harppuunoiden, syvyyspommien, vodkapullojen ja raskaan veden avulla.

Idässä ja lännessä harjoiteltiin sotaa.

Poliitikot harjoittelivat rauhanpuheitaan.

Kohtasimme puolueettomalla maalla. Olimme vaiti.

Naurulokit ilmoittivat kantansa välittömästi.

Poliitikot harjoittelivat rauhanpuheitaan, me tiesimme paremmin.

Sota on liian kallista viihdettä.

Meidän täytyy tyytyä muistojen joukkotuhontaan.

Ulkomaalaiset opiskelijat ovat jättämässä Suomen yliopistot

Ilman muuta parempi kääntyä sisäänpäin ja panostaa tieteiden ja taiteiden indisiplinääriseen keskinäisvaihtoon isänmaamme nationalistisella sisäpuolella samalla kun vahvistetaan omavaraistaloutta, omavaraistiedettä ja omavaraistaidetta. Vielä kun saataisiin korkeat lukukausimaksut myös suomalaisopiskelijoille, niin heistäkin päästäisiin eroon, ja yliopistorakennukset voisi esim. Senaattikiinteistöt ry:n ulkoistamisen, yhtiöittämisen ja yksityistämisen jälkeen vuokrata jollekin sopivalle hallituspoliitikkoihin sidoksissa olevalle konsulttifirmalle, joka on erikoistunut sisäisten viestinnällisten strategioiden suprajohtavuuden makrotason innovointiin; tällä taktiikalla saavutetaan win-win-tilanne, joka tänä haasteellisena bisnesperiodina saavuttaa optimaalisen alakorkeutensa kronologisena hetkenä, jolloin saniteettitilojen keskusyksikkö nupin muotoisesta instrumentista vetäisemällä päästää aaltokonemaisen soundinsa.

Proletariaatin periaatteet

Se mikä ennen oli laihuutta on nykyään ylipainoa, silkkaa läskiä.

Se mikä ennen oli toimeliaisuutta, on nykyään passiviisuutta.

Se mikä ennen oli taistelua, on nykyään televisio-ohjelmista kiistelyä.

Se mikä ennen oli mielenosoituksia, on nykyään halparuokaa purilaispaikasta.

Se mikä ennen oli tietoisuutta, on nykyään tiedottomuutta, pelkkää lumisadetta.

Päihdeongelma on ikuinen. Luokkaerot, terveyserot, sosiaalierot,

vaikuttavat ihmisten elinajan pituuteen jopa kymmenillä vuosilla.

Jossain silmänurkan vasemmalla kulmalla

ammattiliitot turvaavat vanhojen jäsentensä edut,

anarkistit kulkevat mielenosoituksessa

ja se näytetään rikottuna ikkunana.

Proletariaatti kuolee, Tampere turhaan,

mutta ei ennen kuin on siittänyt jälkikasvunsa,

josta tulee uusien säädöksien jälkeen halpatyövoimaa

laiskoille, rikkaille, väkivaltaisille ja muuten kyynisille.

Entententeelikamentten ja pippuri huis,

kuka nämä paskat savustaisi pois?

Sovinistinen robotti

Näinä päivinä naisen takapuolen, hänen pakaroidensa ylistäminen

kuulostaa ilkeältä sovinismilta.

Robotti pohtii

esiin työntyvää lihaisaa, punaista kukkaa,

joka leviää mukavasti kuin geopolitikka,

ja siinä keskellä terälehdet

valmiina ottamaan vastaan robotin teknologian.

Pyöreästi esiin työntyvä kukka,

jota robotin kaltaiset hahmot palvovat illansoitossa.

Miten ihanaa on ajatella, ettei kaikki täällä vielä ole automatisoitua.

Kekkoslovakia 2.0.

Hauskutin aikani,

katosin kuvasta, tulin taas takaisin,

hyvästi luvasta,

pyrynä metsän rajaa.

Hauskutin aikani,

itkin taas huvista, kiersin ulos

veroin ja osakkein,

tätä yhtä ja samaa.

Hauskutin aikani,

tapoin taas halusta, ylestä palosta,

tätä lujaa jämää.

Hauskutin aikani,

Kempeleen kalusta, uskosta lujasta,

paloa hämää.

Hauskutin aikani,

tuskutin kaikki, hyppäsin itse

sinne lahtarin läjään.

Ihmisrobotti juhlissa

Hän juhlistaa olemustaan, sulat ja värit.

Hänen olemuksensa on etumusta täynnä.

Hän katsoo, eikä kukaan kehtaa olla vastaamatta katseeseen.

Häntä kohdistavat kamerat.

Miksi, miksi, miksi, miksi, miksi,

miksi, miksi, miksi, miksi, miksi

Ei täällä ole turhia kysymyksiä.

Häntä kohdistavat kamerat, koska hän on tärkeä ja paljon enemmän kuin muut ,

kuin muut me täällä,

kuin muut me täällä,

kuin muut me täällä,

enemmän kuin minä ja sinä.

Koneistosta ei tietenkään ole kysymys.

Ihmisrobotti itämaisena viisaana

Itämaiset viisaat

osaavat hallita sydäntään, verenkiertoaan ja hengitystään,

silkalla tahdonvoimalla.

Mutta minä pystyn vähintään yhtä hyvään:

kykenen kontrolloimaan suolistoni toimintaa.

Pystyn röyhtäilemään kaksitoista tuntia yhteen menoon;

piereskelen 100 desibelin voimalla, 5 – 20 000 herzin korkeudelta;

voin olla ulostamatta kaksikin vuotta tai pusertaa kerralla kuorma-autollisen;

vatsani kurina kuulostaa painokoneelta, puudelin haukulta, Beethovenin yhdeksänneltä,

setelien kahinalta tai Vesuviuksen purkaukselta.

Ja mikä parasta, en koskaan kärsi vatsahaavasta.

Harvoin ymmärretään, että harmoninen

suolistontoiminta on onnellisen elämän

kellokortti ja tuntolevy.

Minun kykyni on kehityksen kondorinpesä,

metodologinen tritonus,

modernisaation G-piste.

Se on totisesti länsimaisen sivistyksen

ylivoimaisuuden ilmoitus.

Ihmisobotti dadaistien bileissä

Pöytäliinan ympyräkuvion halkaisijalla

seisoi kuohuviinillä täytettyjä laseja

Eteispalvelija kurottautui varpaisilleen, sieppasi

huoneeseen astuneen herrasmiehen knallin.

Odotetun vieraan kallon keskikohdasta

versosi pienikokoinen Eiffel-tornin näköiskappale.

Se oli metallia ja kasvukautensa aikana

se oli saanut hiukset varisemaan.

Pienen pieniä ihmisiä seisoskeli tornin

52. kerroksen ravintolassa ja näköalatasanteella.

Lilliputit sorisivat repliikkejä, esimerkiksi:

“kuinka hulppeita harjuja siintää horisontissa”.

Kaikki ymmärsivät heti: vieraalla ja tornilla

oli niin sanottu symbioosisuhde.

Kumpikaan ei voinut elää ilman toista.

Hedonistinen robotti

Olen tyydyttymättömässä tilassa,

luonteenomaisessa tilassa, jatkuu niin kuin Möbius-nauha.

On pakko päästä nussimaan, haluan tunkea elimeni jonnekin.

Haluan nussia koiraa, elefanttia, delfiiniä. Haluan naida

ruumiita, sikiöitä, äitiäni, isääni ja veljeäni.

Täytyy saada

nautintoa – oodekolonia tai Bourbon-viskiä,

tolua tai puhdasta oopiumia.

Olen hermostunut, ärsyyntynyt, ärsyyntynyt.

Nyt ei Subutex riitä.

Haluan tuntea auringon ideologian hehkun,

kun kaikki reaalinen on räjähtänyt ja vain illuusio

värisee täydellisenä horisontissa, ja vartalon läpäisee

kaikkivoipaisuuden neljän ulottuvuuden aalto.

Haluan kuolla pillu kielelläni, päässäni universumin orjantappurakruunu

ja objektiivisen totuuden peililasit päässä.

Haluan sammuttaa hasissätkäni Kristuksen peräreikään

ja naida Jumalalta tajun kankaalle.

Haluan syödä plutoniumia, syanidia ja DDT:tä,

kaikesta huolimatta, vain vittuillakseni.

Olen hermostunut, ärsyyntynyt, ärsyyntynyt.

Harmaata on maisema puolillaan

ja minä tarvitsen verisiä värejä.

Antakaa minulle jokapäiväinen nautinto,

niin minä vapahdan teidät.

Ihmisrobotin isoäiti

Hänen hampaattomuutensa ei ole totta.

On tekohampaat, synteettinen kieli,

silmät ovat lasia, kallonkuoressa hopealevy.

On jalkaproteesi ja tekokämmen,

on korvaproteesi ja synteettiset nenäkarvat.

Hänellä on silikonirinnat ja häpyhuulissa lisäke.

Nahka on hohtava kuin lampunvarjostin.

Hänellä on polaroidinkiiltävät hiukset

ja kasvot liukkaat kuin vettynyt klitoris.

Hänellä on elävä katse,

mielenkiinnoton nimi, varjoaan

hitaammat raajat, ajatukset

jotka eivät kiinnosta mediaa.

Hänen hampaattomuutensa ei ole totta.

Ylipäänsä häntä on hyvin vaikea myydä.

Ja on vaikea sanoa mitä hänellä voisi tehdä.

Hänen hävittämisensä tulee tuhottoman kalliiksi,

koska hänestä joutuu maksamaan ongelmajätemaksun.

Ihmisrobotti huutaa kiimasta

Sinä

hyppäät niskaani voimalla,

kierrätyspaperinharmaassa väkijoukossa,

shanghaijaat minut suden hetkellä,

viet syöksyveneen kannelta, jäähilerumputulesta,

pahan toivon niemen reunalta,

ithacanpunaisin huulin;

minä

olen kilpikonna gepardien bileissä,

plastillinen tinapoika,

hassu kosketus pudotessa lehden,

uniisi laukeava pornotähti,

kuumainen, luumainen

keskellä ihmisten hautajaiskatseita;

sinä

sinä olet valittuni tässä

pikosekunnin ikuisuudessa,

poismenevässä pirunpolskassa,

tässä nikkelielämässä;

minä

haluan että tiedät sen.

Ihmisrobotti entisenä Gulag-vankina

Istun Turuhanskin lankkulaiturilla,

hieron kasvoihini vastapyydettyä, veitsellä avattua muksun-siikaa,

revin nälkääni sen valkoista lihaa.

Pesemättömien vartaloiden tuoksu.

Tunnen miten Stalinin viikset kutittavat niskaani.

Hänen paksu kaukasialainen kyrpänsä tunkeutuu

rusottavien pakaroideni väliin.

Olen kontillani Turuhanskin laiturilla,

pää kohti Moskovaa.

Hänen kovat ossetialaiset pakaransa jännittyvät

ja hän päästää sisuksiini pitkän ryöpyn tulikuumaa marxismi-leninismiä.

Vartaloni jokainen suomu panssaroituu ja nousen

ylös uutena ihmisenä, neuvostoihmisenä, ihmisrobottina,

Turuhanskin laiturilla,

kuolemassa nälkään, 
hieron kasvoihini vastapyydettyä, veitsellä avattua muksun-siikaa.

Vorkutasta hei

Kun me saavuimme Vorkutaan,
jäkälää paljon kuin lunta,
Gulag-vangit tekivät kaiken,
nussin häntä, joka on kokeellisista pienin,
pituuskasvultaan,
siitä on kauan 50 vuotta,
nyt olen yli yhdeksänkymmenvuotias, huulissani
kasvaa viiksiä, olen yhä juoksussa,

vartija,

ei siellä seksiä ajateltu,
oli niin helvetin nälkä ja kylmä.
Ja kivihiilipöly huumasi aistimia.
Stalin ja viikset.

Juhlimme baarissa nimeltä Berlin.
Mikä meitä vaivaa?
Tyttö on kotoisin Nagasakista?
Tai mistä vain, menemme pohjoiseen.

Isku yhteen suuntaan, tuli kaivos.
Isku toiseen suuntaan, tuli metsätyömaa.
Isku kolmanteen suuntaan, tuli rautatiemaa.

Just ja pakkanen. Minä olen etelästä ja minä tiedän, että näin pitää tehdä, eikä kukaan
kerro minulle ikinä, ettei näin pitänyt tehdä. Siksi
että tiiliä oli tarpeeksi. Ja tiliä.

Stalin sanoi.
Ja rautatie tuli etelästä.

Oi miksi

Oi miksi

järven selkä on autio,  

kurjet vaienneet, särjet

syö ohutta siimaa,  

minä istun yksin

laiturin nokassa, poden viimaa.

Runoja - mitäpä muutakaan

Hikinen päivä

tai voi olla että tulee vettä

miljoonat tunnit lönkyttävät laiskasti pois

palaamattomiin

hiukset katoavat

lopputyöstä ei vain tule valmista,

kuten ei...

rakkauksia liikkuu pyöröovissa

tuoksut tai hajut eivät enää yllätä

hän on niin väsynyt ettei saa unta

elämä on tavaratalo, tavarajuna, tavara-

Hymy huulillaan he kaatuvat

puolustaessaan niiden etuja

jotka hallitsevat heitä ja

päättävät heidän puolestaan

Mahla pusertuu koivun kyljestä

joka kevät

maku on erilainen

kulttuurisesti yhdenmukaistettuja & koulutettuja yksilöitä on helppo siirrellä työelämässä tehtävästä toiseen käyttäen vain minimaalisesti resursseja uudelleenkoulutukseen

Kumista tehdyt ehkäisevät univormut

Normaliteetin diktatuuri

Mutta aurinkoon me lopulta palaamme

*

Isäni on ovikellon summeri.

Isäni on ilkeä ihminen, penseä

ja heikkotahtoinen, juopahtava

– niin kuin isät yleensä.

Veljeni makaa sängyllä,

vääntelehtii, vikisee,

hänen on paha olla, harhat

sahaavat häntä neljään osaan.

Katson näitä kummallisia klovneja.

Heitä minä rakastan.

*

Sivistys - sotaa

aisteja vastaan.

Koivunlehti, nukkainen,

kääntyi kopioksi.

Ne tulivat koneen ruudulta,

valtasivat pikkuaivot,

vaikka 100 vuotta

oli renki ollut renki,

suunnitelma tehty kestämään mutaatiot.

Pakkomielteen ilmentymä,

pako todellisuudesta,

kulkuvälineellä, jonka energialähdettä

ei voida määrittää.

Bestrafe mich, führer,

olen muokattavaa lihaa.

Kun minä jakaudun,

jatka sinä tiellä

kohti oikeata risteystä.

*

Talvi on viimein tullut, lunta polviin asti

Päivä kierii yksi kerrallaan,

pimeyttä on sen verran, että näkee

kääntyä tuleen

Keväinen sarja

Aamuilma huhtikuussa

yksi sana sen rikkoo.

Hän tutkii erityisiä tiloja,

tietää, ettei pääse,

ettei edes pysty

pääsemään sellaisiin tiloihin

muuttumatta ei-ihmiseksi.

Valuva särky, kulkukoiran jolkotus,

käyvän siman tuoksu

vappuviikon tiilipölyssä

muistuttaa kuolevaisuudesta,

syntymästä,

joka ei muuksi muutu.

*

Yksinäisyys La Puerto De Santa Mariassa.

Atlantti ja tuuli

pyyhkii rantaa.

Autio hiekka, meri.

Poika leikkii katoavan

hetken aallonrajassa.

*

Andalucialaiset kalastajat aamussa.

Värit ovat väkeviä ja rajattu. Se johtuu valosta

ja taivaan korkeudesta.

*

Tuuliajolla

sopii pitää jalat maassa,

vaikka tekisi mieli

ponnistaa ilmaan, antaa

viittausten viedä

*

Sanat,

eivät tule ilmasta

eivät auringosta

eivät hienhajuisten päivien arjesta

ja juuri sieltä ne tulevat

pusertuvat

suodattuvat

konjakkina korkin läpi.

Mistä tulee tämä hirnuva

draaman himo?

Mistä tulee jatkuva

uutuuden jano?

Se on ehkä kuolemaksi, vaikka

merkitsee elämää.

*

Askelten ääni tyhjällä kadulla,

ketään ei näy.

Ohitit juuri itsesi.

*

Itsemurhapommittaja,

sylissään ydinpommi,

laajentuu,

renkaat vedessä,

sortuvat kivitalot,

uhkapelin kortit,

karvaiset kädet

vasten merenkarvaista maisemaa.

*

Kyyneleet valumassa pitkin

hänen ryppyisiä, tuttuja kasvojaan

Cadizin talojen sokkelossa.
Täältä lähti Columbus kohti
niin sanotusti uutta maailmaa,
vaikka ei hän sitä käsittänyt.

Ryppyisten päivien,

muistojen

kymi ihmisiä, puita, ajoneuvoja.

Mikä hukattujen mahdollisuuksien kavalkadi?

Kuhnuri

kertovan modernistisen runon parodia

Jos olisin ainoa mies planeetalla,

tuhannet naiset jonottaisivat päivittäin luokseni imeäkseen hedelmöittävää nektariani.

Popsisin sinapinsiemeniä Priapoksen tapaan ylläpitääkseni

astronomisiin mittoihin paisuvaa kykyäni.

Naiset synnyttäisivät luonnollisesti vain tyttöjä.

Jos olisin ainoa mies planeetalla, minun

ei tarvitsisi ajaa autoa,

ei tarvitsisi rakentaa taloa ähisten ja puhisten,

ei olisi syytä keinotella pörssissä,

ei kulkea joukkokokouksissa huutaen iskulauseita,

ei nyrkkeillä, miekkailla ja ampua konetuliaseella ja ohjuksilla

toisia tyyppejä aidan takana, jotka samoin kuin minä

ajavat aamuisin sänkensä ja haisevat hieltä.

Jos olisin ainoa mies planeetalla,

elelisin syrjäisessä mökissä metsän keskellä, palvelisin itse itseäni

ja antaisin naisten tehdä mitä sitten tekevätkään.

Ennemmin tai myöhemmin he tulisivat luokseni taas,

kääntyisivät puoleeni tai minusta poispäin,

kuitenkin sillä tavoin, etteivät varjosta aurinkoa.

Jos olisin ainoa mies planeetalla,

muuttuisin vuosi vuodelta karvaisemmaksi,

harmaantuisin, liikkuisin hitaammin

ja lopulta muistuttaisin jonkinlaista näytösesinettä,

istuisin mökissäni metsän keskellä

kuin kiinni kasvaneena havupuihin,

lopulta haipuisin pois. Ja planeetta muuttuisi tyystin naaraspuoliseksi.

Sillä tavalla ihmiskunta olisi saavuttanut täyttymyksensä

ja tarkoituksensa.

Naiset lakkaisivat kasvamasta ja alkaisivat sen sijaan kutistua.

Lopulta heistä sukeutuisi muurahaisia ja he katoaisivat

maankuoren koloihin

jonkinlaisena syntymän nurinpäin käännettynä vertauskuvana,

miellyttääkseen äitimaata sukupuutollaan,

antaen tilaa metsälle, jonka kollektiivissa

ei sukupuolilla ole koskaan ollut erityistä merkitystä.

Isoisten askelissa on hölskyvä vaihde

proosarunon parodia

hänen leipäläpensä ryöppysi irronneita hampaita. hänen vittunsa oli väärinpäin: se oli valtava. toki se oli suulta tiukka niin kuin kenellä tahansa, mutta kun pääsit sisälle niin vastassa oli vain tyhjyyttä kumiseva kasarmi.

jättiläisten saappaat hölskyivät raskasta vettä. heidän toimimattomuutensa ballistiset ohjukset
sojottivat vasten Euraasian velttoa vatsaa. heidän vivisektionsa kohisivat vajotessaan alaspäin.
jossain nummen kolkossa kaakkoiskulmassa
silmänurkasta etääntyneet kalpeaveriset hepatiitit parittelivat kuumeisesti.

missään ei ollut lehtiä, ei versoja, ei hillitöntä kasvua. vain mustia merkkejä

syöksymässä toistensa kiduksiin.

minun ikuiset, minun rakkaani, minun pienet kissankäpäläni.

Valkoista roskaa mustalla paperilla

Spoken word parodia

White trash getting' down on your knees

kymmenes kalja on keisari

puolustaudun naapurini somalimies näyttää teini-ikäiseltä narkkarilta hepokatti

harjasi haravalla hampaitaan, olen muka parempi

hänen vaimonsa on kaunis kuin kirveellä veistetty kivimadonna

kuudetta kertaa raskaana

Vuosaaren satamasta kuuluu molskahduksia

kuin mahtavaa betonista lasta pantaisiin alulle

moottoritiet vievät lähiöiden suljetuille ostareille, joiden sydämenä hampurilaiskiska

Taksin katolla vilkkuu yön ainoa

Sataman metalliset nosturit louskuttavat

louskuttavat metalliset parodiat

White trash getting' down on your knees

Free Manson Kiven patsaalla poliisi hyökkää anarkistien kimppuun

Ääriryhmät ottavat yhteen vappukulkueessa

Olisikohan työttömyyskorvauksesta varaa halpaan huoraan?

Terveyskeskus on suljettu, ei valoa

näy, olen tuupertunut toukokuun lumihankeen

hyvinvointivaltion loppu on päivän lööpissä kirkuva ankka, vai

Tehokkuus on jumala, kuin torakka

Zeitgeist: kenellä tahansa on jatkuva kiire.
Tehokkuus, yleensä määrä, ei laatu,
on myös tapa korostaa korvaamattomuuttaan,

kun kaikkialla rivien väleissä

puhutaan yksilöiden korvattavuudesta.

Koneisto esitelmöi ruuveista ja muttereista.

Dulce et decorum.
Se on tapa selittää
kuinka tekee työtä tauotta 24/7

ei suinkaan itsekeskeisten motiivien tähden
vaan ihmiskunnan ikuiseksi autuudeksi,
kaikkien toisten loisten hyväksi,

mitä vieraampien sitä parempi.

Ei tarvitse ottaa riskiä, että piittaamattomuus satuttaa.

Kun paimensime palgeitta vatšaan mammonaa, lens ka piru porsthuasta sišään.

Olemme niin sanottuja nomadeja, kotona kaikkialla, vieraita ei missään,

jatkuvassa tyydyttymättömyyden tilassa, ei

se ole epävarmuutta.
Ja tekstit joita tuotamme
singahtelevien fragmenttien, kuin šrapnellien, palasista,

ja teot jotka muuttuvat

välittömästi bittien marssiviksi rivistöiksi

tullakseen todeksi, ovat silti vain murusia

jumalien, näiden nälkäisten

koneiston petojen pöydissä.

Gloria unum Deum!
Tullessaan sattumalta kotiin nomadi oksensi kengilleen,

saatuaan tarpeeksi.