Teksti: Ville
Ropponen
Sarjakuvan kyltymättömänä kerskakuluttajana on silti toivottava, että freskojen lisäksi Lomaskolle jää myös jatkossa aikaa pureutua graafisten reportaasien taikapiiriin.
Venäläinen
sarjakuva on useimmille uusi tuttavuus. Maan sarjakuvahistoria on
pirstaleinen, ja vielä nykyäänkin kenttä hakee ilmettään. Juuri
nyt yksi kiinnostavimpia graafisen reportaasin tekijöistä tulee
Venäjältä.
Viktoria Lomaskon
teos The Other Russias
julkaistiin keväällä 2017 Yhdysvalloissa ja Britanniassa
englanniksi Thomas Campbellin kääntämänä. Tänä syksynä teos
ilmestyy suomeksi nimellä Se
toinen Venäjä (Into,
suom. Ville Ropponen).
Se toinen Venäjä
luo kuvaa piiloon painetusta Venäjästä tavanomaisten uutiskuvien
ulkopuolella. Lomasko luotaa marginaaliin sysättyjä
yhteiskuntaryhmiä sekä kansalaisaktivismia yhä autoritaarisemmaksi
käyvän keskusvallan oloissa.
Lomasko jatkaa
tavallaan pitkää perinnettä. Tsaarinvallan loppuvuosina ja
neuvostoaikoina Venäjällä tehtiin paljon graafista reportaasia,
erityisesti sotien tapahtumista, kuten Leningradin piirityksestä, ja
vankileireiltä. Neuvostoliiton romahdettua traditio kuitenkin
katkesi pariksikymmeneksi vuodeksi.
Graafinen reportaasi
liittyy osaltaan myös yleismaailmalliseen dokumentaarisen ja
”sosiaalisesti sitoutuneen” taiteen noususuuntaan.
Lomasko jatkaa
toistakin perinnettä, neuvostoajoilta tuttua tamizdatia
(”siellä julkaisua”). Hän yritti kyllä tarjota teosta
julkaistavaksi myös Venäjällä, mutta väsyi lopulta
kustantamoiden kieltoihin tai huomiotta jättämiseen.
Se toinen Venäjä
jakautuu kahteen, kronologisessa järjestyksessä olevaan osaan:
Näkymätön ja Vihainen. Osastot kuvastavat yhtäältä
ulkomaailmalle ja omille vallanpitäjille näkymätöntä Venäjän
kansaa ja toisaalta herännyttä raivoa, josta kumpuaa vastarintaa.
Teoksen eri aiheita yhdistää toisiinsa tekijän hahmo.
Liukuma
kapitalistiseen diktatuurin
Hienovaraisin vedoin
Lomasko on tiivistänyt kohtaamiset ihmisten kanssa ja todelliset,
uutismediaakin kiinnostaneet tapahtumat. Tyylillisesti teos rakentuu
ketjutetuista henkilöiden muotokuvista ja tuokiokuvista sekä
välillä pitkistäkin tekstiosuuksista. Kuvia täydentävät
harvakseltaan iskevät, dokumentaariset repliikkikuplat.
Tuokiokuvat ovat
samaan aikaan välittömiä ja pitkälle hiottuja. Lomasko on
sanonut, että hänellä on ehdottoman tärkeää piirtää kuvien
luonnokset suoraan tapahtumapaikalla. Tärkeää on piirtämisen
rytmi ja improvisaatio. Kameraa hän ei käytä apuna.
Erityisesti osa
henkilökuvista saa arkkityyppistä merkitystä, ne tuntuvat
edustavan laajempia kehityskulkuja, vaikka perustuvat sinänsä
todellisiin henkilöihin. Kirjan kolmestatoista luvusta muodostuu
lopulta panoraama kokonaisesta aikakaudesta 2000- ja 2010-luvuilla,
jolloin Venäjä upposi jälleen autoritaariseen hallintoon, tällä
kertaa kapitalistiseen diktatuuriin.
Toisenlainen
yhteiskunta
Lomasko kuvaa
yhteiskunnan valtavirrasta ulos sysättyjä ryhmiä,
nuorisorikollisvankeja, syrjäseutujen naisia, kyläkoulua kaukana
kaikesta, keskiaasialaisia orjatyössä Moskovassa, seksityöläisten
arkea. Lisäksi hän piirtää ”vastarinnan kronikkaa”, joka on
kirjan yhden luvun nimikin. Venäjää 2011-2012 järisyttäneistä
mielenosoituksista vaalivilppiä ja Putinin uudelleenvalintaa
vastaan siirrytään Pussy Riotin oikeudenkäyntiin ja muihin
näytösoikeudenkäynteihin. Omat lukunsa saavat homoseksuaaalien ja
homofobien suhteet sekä viime vuosien protestiliikkeet,
asuinalueidensa puistoja puolustavista asukasaktivisteista
lakkoileviin rekkakuskeihin.
Lomasko rakentaa
näkymän myös kansalaisliikehdinnän vastapuolelle, raskaasti
aseistetusta mellakkapoliisista Sisäministeriön E-keskuksen
agentteihin, natsiskineistä yksityisiin vartijoihin, Ukrainan sodan
veteraaneista ortodoksiaktivisteihin. Ilmauksensa saa myös hallinnon
viljalti käyttämä propaganda ja sen kielenkäytön erityisyydet.
Lomasko on
käsitellyt yhteiskunnallisia aiheita jo aiemmassa sarjakuvassaan
Zapretnoje isskustvo (Boomkniga 2011) eli ”Kielletty taide”.
Teos pureutuu kahta taiteilijaa vastaan vuonna 2006 nostettuun
oikeusjuttuun ja huomioi ortodoksikirkon vallan kasvua sekä
nationalististen ja konservatiivisten mielialojen nousua Venäjällä.
Taiteen uusi sensuuri on teoksen kantava teema.
Suomessa kuulee
joskus väitteitä, joiden mukaan venäläiset ovat nöyrää kansaa,
joka vain alistuu autoritaarisille johtajille – tai pikemminkin ei
edes voi elää ilman heitä. Lomaskon töiden perusteella ei vaikuta
lainkaan tältä.
Graafisissa
reportaaseissaan hän kuvaa myös sitä kuinka toisenlaisen
yhteiskunnan mahdollisuus, sen versot, syntyvät kansalaisliikkeiden
sisällä kamppailusta, keskinäisestä tuesta,
periksiantamattomuudesta ja rohkeudesta. Näissä voimaantumisen
kuvauksissa on eräänlaista optimismia.
Kirjallisia
rinnakkaisvirtauksia
Lomaskon töillä
tuntuu olevan tiettyä sukulaisuutta venäläisen nykykirjallisuuden
”uuden realismin” koulukunnan kanssa. Yhtenä tärkeimmistä
”uusista realisteista” on pidetty Roman Sentšiniä.
Siperialaissyntyisen Sentšinin proosa luotaa eleettömän
realistisesti tai naturalistisesti usein Venäjän syrjäseutujen tai
syrjäytettyjen ihmisryhmien elämää.
Esimerkiksi
Sentšiniltä suomennettu romaani Jeltyševit
(2015) kuvaa säälimättä erään perheen rappiota Siperian
takamailla. Koulutettu ja ”neuvostokeskiluokkaan” kuulunut perhe
vajoaa kovan kapitalismin nollasummapelissä ja onnettomien sattumien
kautta maaseudulle, keräilytalouteen ja raakalaisuuteen.
Sentšiniä
on usein verrattu neuvostoaikaiseen niin sanottuun maaseuturealistien
koulukuntaan, erityisesti Valentin
Rasputiniin, ja Sentšin on itsekin puhunut yhteydestä.
Lomaskoa
on silti turha verrata pohjimmiltaan konservatiiviisiin
maaseuturealisteihin, vaikka hänen töissään on samaa ”pienen
ihmisen” onnettomuuksien myötäelämistä. Sentšiniin verrattuna
Lomasko on avoimemmin poliittinen: hänen sympatiansa on selvästi
vallanpitäjien kriitikkojen puolella, vaikka mistään tendenssistä
ei voikaan puhua, ja Lomaskon sarjakuvissa tarkastellaan kriittisesti
myös Venäjän oppositiota.
Entisen
Neuvostoliiton näköaloja
– Teoksen
The Other Russias ilmestyttyä ulkomailla Venäjällä ei ole
reagoitu mitenkään, selittää sähköpostitse Moskovasta
tavoitettu Viktoria Lomasko.
The
Other Russias-teosta ollaan englannin lisäksi kääntämässä
nyt useille eurooppalaisille kielille. Lomasko sanoo yrittäneensä
tarjota kirjaansa myyntiin ”yhteen Moskovan edistyksellisimmistä
kirjakaupoista”, mutta tulleensa torjutuksi.
– Kieltävässä
vastauksessaan kauppa vetosi ”sensuurin näkökulmaan”, sanoo
Lomasko.
Tällä
hetkellä taiteilija piirtää valmiiksi seuraavaa kirjaansa, joka
perustuu matkoihin entisiin neuvototasavaltoihin Kirgisiaan,
Pohjois-Kaukasiaan, Georgiaan ja Armeniaan. Joitakin osia sarjasta on
jo ilmestynyt lehdissä ja internetissä.
Lomaskosta
on ollut kiinnostavaa matkustaa entisiin neuvostotasavaltoihin nyt,
kun niitä vielä yhdistää jokin Venäjään. Hän sanoo haluavansa
tallentaa sitä prosessia, jossa neuvostoaika vähitellen väistyy ja
sen tilalle tulee jokin toinen, uusi aika.
– Lisäksi
suunnittelen omaelämänkerrallista sarjakuvaa, joka sijoittuu
kotikaupunkiini Serpuhoviin, Moskovan lähellä.
Juuri
nyt Lomasko on hyvin kiinnostunut maalaamaan freskoja,
monumentaalisia maalauksia. Hänet on kiinnitetty useamman freskon
maalaamiseen eri Euroopan maissa.
– Freskot
ovat minulle syväjäädytettyä runoutta, Lomasko tunnelmoi.
Sarjakuvan kyltymättömänä kerskakuluttajana on silti toivottava, että freskojen lisäksi Lomaskolle jää myös jatkossa aikaa pureutua graafisten reportaasien taikapiiriin.
Artikkeli on
ilmestynyt Sarjainfossa 3/2018.