Keväinen sarja

Aamuilma huhtikuussa

yksi sana sen rikkoo.

Hän tutkii erityisiä tiloja,

tietää, ettei pääse,

ettei edes pysty

pääsemään sellaisiin tiloihin

muuttumatta ei-ihmiseksi.

Valuva särky, kulkukoiran jolkotus,

käyvän siman tuoksu

vappuviikon tiilipölyssä

muistuttaa kuolevaisuudesta,

syntymästä,

joka ei muuksi muutu.

*

Yksinäisyys La Puerto De Santa Mariassa.

Atlantti ja tuuli

pyyhkii rantaa.

Autio hiekka, meri.

Poika leikkii katoavan

hetken aallonrajassa.

*

Andalucialaiset kalastajat aamussa.

Värit ovat väkeviä ja rajattu. Se johtuu valosta

ja taivaan korkeudesta.

*

Tuuliajolla

sopii pitää jalat maassa,

vaikka tekisi mieli

ponnistaa ilmaan, antaa

viittausten viedä

*

Sanat,

eivät tule ilmasta

eivät auringosta

eivät hienhajuisten päivien arjesta

ja juuri sieltä ne tulevat

pusertuvat

suodattuvat

konjakkina korkin läpi.

Mistä tulee tämä hirnuva

draaman himo?

Mistä tulee jatkuva

uutuuden jano?

Se on ehkä kuolemaksi, vaikka

merkitsee elämää.

*

Askelten ääni tyhjällä kadulla,

ketään ei näy.

Ohitit juuri itsesi.

*

Itsemurhapommittaja,

sylissään ydinpommi,

laajentuu,

renkaat vedessä,

sortuvat kivitalot,

uhkapelin kortit,

karvaiset kädet

vasten merenkarvaista maisemaa.

*

Kyyneleet valumassa pitkin

hänen ryppyisiä, tuttuja kasvojaan

Cadizin talojen sokkelossa.
Täältä lähti Columbus kohti
niin sanotusti uutta maailmaa,
vaikka ei hän sitä käsittänyt.

Ryppyisten päivien,

muistojen

kymi ihmisiä, puita, ajoneuvoja.

Mikä hukattujen mahdollisuuksien kavalkadi?