Oikopäätä
Stalinin ja Hruštšovin eteen laskettiin kasarit täynnä kiehuvaa
oliiviöljyä ja purskahtelevaa sulajuustoa - sekä lautaselliset
ihmislihan palasia mausteineen.
Hruštšev varrasti verisen lihapalan,
kypsensi sen pikaisesti öljyssä, pani suuhunsa ja otti viipymättä
ison kulauksen Château Riessec´iä päälle. Stalin valitsi pienen
palasen ihmisfileetä, kypsensi sen öljyssä, puristi sitruunaa
päälle, kastoi palasen kiirehtimättä vanuvaan juustoon, nosti sen
samoin kiirehtimättä huulilleen ja maistoi:
”Hmm. Incroyable.”
Jonkin aikaa he söivät ja joivat
hiljaisuuden vallitessa.
”Rehabilitoidaanko myös Ždanov
samalla?” kysyi Hruštšov.
”Voi olla…” Stalin ihasteli
lihanpalasta, joka muutti nopeasti väriään kiehuvassa
oliiviöljyssä.
”Kuulepa, mon ami, olen jo
aiemmin halunnut kysyä: miksi sinulla ei ole koiraa?”
”En pidä eläimistä, ” Hruštšov
vastasi kuivasti.
”Merkillistä. Tuollainen hedonisti,
eikä pidä eläimistä.”
”En ole hedonisti,” kreivi
katsahti Staliniin äkeästi.
”Jälleen uusi tieto. Kuka sinä
siis olet, mon cher?”
”Stalinin ori,” kirahti kreivi
synkeästi hampaidensa välistä, avasi suunsa, työnsi paksun
kellertävän valkopintaisen kielensä esiin, käänsi silmänsä
nurin, ja kieltään värisyttäen päästi matalan kurkkuäänen.
-----
Hruštšov
riisui hitain liikkein mahtavassa vuoteessa makaavaa Stalinia.
Kreivin makuuhuoneessa oli valoisaa, syreeninvärisellä silkillä
verhottuja seiniä valaisi kolme jalkakynttilää ja koristi kolme
kultaisissa, kaiverretuissa kehyksissä roikkuvaa muotokuvaa.
Keskimmäinen – Picasson maalaus – kuvasi harmain, ruusunpunaisin
ja vaaleansinisin sävyin Larissa Reisneria istumassa maitokylvyssä;
symmetrisesti sen molemmille puolille oli asetettu Stalin ja Lenin,
ne olivat Brodskin klassiseen tyyliin punaisilla, ruskeilla ja
sinisillä sävyillä maalaamia. Radiosta soi vaimeasti Amroise
Thomas`in ooppera ”Mignon”. Koivuhalot raksahtelivat takassa.
”Sinun partavetesi tuoksu…”
silitti Stalin Hruštšovin sileää poskea. ” En ole vielä
kyllästynyt humaltumaan siitä.”
”Pojuseni, ilo kuulla, että pystyn
ainakin jollain tavalla yllättämään sinut,” sanoi Hruštšov ja
napitti Stalinin paidan auki, työnsi hennon ohuen silkin paksuilla
karvaisilla käsillään pois ja painoi huulensa vasten johtajan
karvatonta rintaa.
”Sitä mitä tunnen sinua kohtaan,
mon ami, ei voi verrata mihinkään,” Stalin sanoi suljetuin
silmin.
” Se on… niin kuin kauhua.”
”Ymmärrän sinua, pojuseni…”
kuiskasi Hruštšov Stalinin pienelle nännille ja otti sen
varovaisesti pulleiden, hekumallisten huultensa väliin.
Stalin voihkaisi.
Hruštšov napitti hänen housunsa
varovaisesti auki, veti osittain läpinäkyvät mustat alushousut
alas ja päästi johtajan jännittyneen falloksen esiin.
Kostutettuaan syljellä sormensa
Hruštšov paineli hellästi Stalinin nännejä, hänen huulensa
liikkuivat pitkin johtajan vartaloa kohti veren paisuttamaa fallosta.
”Oo… kuinka usein ajattelen sinua,”
mumisi Stalin. ” Kuinka suuri osa sinulle kuuluukaan äärettömässä
elämässäni…”
”Masculinum… ” kreivin huulet
koskettivat bordeaux´in punaista terskaa.
Stalin karjahti ja tarttui käsillään
Hruštšovin päähän. Kreivin huulet leikkivät johtajan peniksellä
ensi alkuun hellästi, sitten yhä himokkaammin.
”Spiraali… spiraali…” voihki
Stalin painaen sormiaan kreivin pitkiin, hopeanharmaisiin hiuksiin.
Hruštšovin paksu kieli teki Stalinin terskalla spiraalinmuotoisia
liikkeitä.
”Tiedätkö… kulta… ei…
sacre…minä… mutta ei… loppuun asti, loppuun asti,
loppuun asti!” väännähteli Stalin untuvapatjalla.
Kreivin kielenpää kosketti terskaa
varovaisesti ja koetti levittää virtsa-aukkoa.
”Ei… ei…älä anna minulle! Älä
anna minulle!” pyöritti Stalin silmiään.
Hruštšov pusersi johtajan kokoon
vetäytyneitä kiveksiä.
”Ettei purskahda… ooo… käske!
Käske vanhaan tapaan! Mutta hellästi! Vain hellästi!”
”Anna minulle peppua, makea poju”,
käski Hruštšov lempeästi pitäen Stalinia kiveksistä kiinni.
Nyyhkäisten Stalin kääntyi
vatsalleen.
”Poika pelkää… suutele selkään…”
”Suutelemme poikaa selkään…”
sanoi Hruštšov ja veti Stalinin yltä aluspaidan ja täytti
olkapäät verkkaisilla suudelmilla.
Stalin vaikersi patjaan.
Hruštšov suuteli häntä rajusti
lapaluiden väliin, painoi huulensa korvalle ja kuiskasi:
”Mitä poika pelkää?”
”Paksua käärmettä” nyyhkäisi
Stalin.
”Missä käärme asuu?”
”Sedän housuissa.”
”Mitä käärme tahtoo?”
”Tunkea sisään.”
”Mihin?”
”Pojan peppuun.”
Hruštšov napitti housunsa auki ja
päästi esiin pitkän peniksen, jonka terska oli epäyhtenäisen
kuhmuinen. Peniksen kiiltävälle iholle oli tatuoitu pentagrammi.
Kreivi sylkäisi kouraansa, voiteli Stalinin peräaukon syljellä,
laskeutui johtajan päälle ja alkoi pehmeästi töykkien painaa
penistään tämän takapuoleen.
”Kuule… setä… ei… hellästi,
hellästi!” mutisi Stalin.
”Makoisa tinasolttuni” kuiski Hruštšov hänen korvaansa.
”Minkä tähden… kidutat…ooo…
minkä tähden ihmisille niitä…” pureksi Stalin huultaan.
”Että unohtuu… että kaikki
unohtuu, pojuseni…”
Kreivin penis katosi kokonaan Stalinin
takapuoleen. Puristellen vasemmalla kädellään johtajan kiveksiä,
kreivi otti oikealla kiinni tämän peniksen varresta ja rupesi
masturboimaan vauhdilla.
”Mitä…mitä… sinä…” mörisi
Stalin. ”Mitä setä pojalle tekee?”
”Setä nussii poikaa peppuun…”
supatti Hruštšov kuumeisesti.
”Miten? Miten? Miten?
”Makoisasti…”
”Käsketkö? Onko jo niin, että
selvä… käsky…”
”Selvä käsky.”
”Käskeekö setä?” nyyhkäisi
Stalin.
”Käskee. Selkeästi käskee…”
”Ja käskee vielä?”
”Ja käskee vielä… setä käskee
poikaa vielä sata miljoonaa kertaa…”
”Mitä? Mitä? Mitä?”
”Pikkuhiljaa … pikkuhiljaa…
pikkuhiljaa…”
”Mutta… mutta… poika on jo… on
jo…”
”Mitä, poika?”
”Poika on jo valmis, hän on jo…
jo…”
”Käsky tulee, käsky tulee…”
”Poika jo…poika jo… tuo! Tuo,
tihulainen!”
Pidellen Stalinia selkäpuolelta kiinni
veti Hruštšov hänet ja itsensä vuoteen reunalle kyljelleen.
”Adžuba!” kutsui kreivin katkeava
ääni.
Huoneeseen astui Adžuba kädessään
kultainen lemmenmalja, jota koristi kuusi suurta safiiria. Laskeutuen
polvilleen vuoteen vierelle, hän laittoi maljan Stalinin
purppuranpunaisen peniksen alle.
”Käsky pojalle: lopeta!”
He pääsivät loppuun yhtä aikaa,
karjahdellen ja vaikertaen.
Adžuba pyydysti maljaan sakean
annoksen Stalinin spermaa.
-----
Goluboje salon (1999)
vironnoksesta Sinine pekk, sivuilta 222 ja 230-233,
alkuteokseen vertaillen suomentanut:
Ville Ropponen
Suomennos on julkaistu myös
Kulttuurivihkoissa 2-3/2003.
