Krimin tataarit vaativat oikeuksiaan

Krimin tataarit järjestävät ensi viikolla oman kansanäänestyksen asemastaan. He eivät kuitenkaan ole kokonaan torjuneet yhteistyötä Krimin uuden hallinnon kanssa.

VILLE ROPPONEN

Krim on nyt virallisesti liitetty Venäjään. Niemimaalla elää silti yhä vähemmistö, joka vastustaa liitosta: Krimin tataarit. Tataarien Kurultai eli kansalliskokous vaati viime kuun lopulla vähemmistölle autonomiaa. Vaatimuksessa jätettiin täsmentämättä minkä valtion yhteydessä autonomiaa vaaditaan.

Tataarit aikovat järjestää ensi tiistaina eli 15.4. oman kansanäänestyksen asemastaan Krimillä. Alueen kahdesta miljoonasta asukkaasta tataareja on noin 300 000.

Krimin uusi valta on houkutellut tataareja puolelleen lupaamalla heille viidesosan hallintoviroista ja tataarille virallisen kielen asemaa. Nämä ovat oikeuksia, joita Ukraina ei ikinä myöntänyt. Mutta tataarit eivät oikein luota Venäjään. Heillä on karvaita kokemuksia Krimin äärivenäläisistä kasakkajärjestöistä.

Taustalla on myös toukokuun 1944 pakkosiirto: neuvostodiktaattori Josif Stalin karkotti tataarit Krimiltä Keski-Aasiaan syytettynä yhteistyöstä natsien kanssa. Viime aikoina Krimillä on liikkunut huhuja uudesta pakkosiirrosta. Tataaritalojen oviin on piirrelty rukseja – vanhoja tataareja tämä muistuttaa keväästä 1944.

Tataarien keskusjärjestö Mejlisin mukaan 16.3. järjestetetyssä kansanänestyksessä Krimin Venäjään liittymisestä äänesti vain kolmannes asukkaista; valtaosa tataareista boikotoi äänestystä. Krimin hallinnon mukaan äänestäneitä oli yli 80 prosentia. Tataarit sanovat heillä olevan hallussaan todisteet huijauksesta.

Mejlis on kansalaisjärjestö, sillä Ukraina ei myöntänyt sille poliittisen puolueen tai elimen asemaa, vaikka se käytännössä edustaakin valtaosaa Krimin tataareista.

Tuen hakemista sekä myönnytyksiä

Mustafa Jemilev, Mejlisin entinen puheenjohtaja ja legendaarinen neuvostoajan toisinajattelija, on kiertänyt maailmalla hakemassa tukea tataareille. Puhuessaan YK:n turvallisuusneuvostossa New Yorkissa maaliskuun lopussa Jemilev toisti väitteen Krimin äänestyksen väärennöksestä. Hän vetosi Budapestin 1994 sopimukseen, jossa Venäjä ja USA sitoutuivat puolustamaan Ukrainan rajojen koskemattomuutta vastineeksi, että maa luovutti ydinaseensa. Puhe sai Venäjän YK-edustajan raivoihinsa.

Krimin tataarien kansanäänestyksellä on kiire, sillä määräysten mukaan krimiläisiä, jotka eivät ole huhtikuun loppuun mennessä ottaneet Venäjän kansalaisuutta tullaan kohtelemaan ulkomaalaisina. Ei-kansalaisilla ei olisi äänioikeutta, eivätkä he voisi työskennellä valtion laitoksissa. Mejlisin mukaan vain harvat tataarit haluasivat ryhtyä Venäjän kansalaisiksi.

Tataarit ovat myös tehneet myönnytyksen. Kurultai päätti suostua yhteistyöhön Krimin hallituksen kanssa. Paikallisen ATR-kanavan omistaja Lenur Ismailov nimitettiin Kurultain edustajana Krimin varapääministeriksi. Mejlisin varapuheenjohtaja Zaur Smirnov nimitettiin Krimin kansallisuusasioiden komitean johtajaksi.

Aika näyttää miten tataarit onnistuvat takaamaan oikeutensa Krimillä. Toistaiseksi ei ainakaan ole varsinaisen etnisen konfliktin vaaraa venäläisten ja tataarien välillä, vaikka monet ovat sitä pelänneet.

Neuvostoliiton laajin toisinajattelijaliike

Krimin tataarien liikkeellä on pitkä perinne oikeuksiensa ajamisesta passiivisen vastarinnan avulla. Kamppailu sai alkunsa karkotuksessa Keski-Aasiassa Stalinin kuoleman (1953) jälkeen.

Tataariaktivistien ensimmäinen polvi uskoi, että neuvostovalta ratkaisee heidän ongelmansa. Tuhannet vetoomuskirjeet viranomaisille koristeltiin oikeaoppisesti sitaateilla Leniniltä – tuloksetta.

Tataariliikkeen toinen polvi, johon nuori Mustafa Jemilev liittyi 1960-luvulla, kääntyi neuvostovaltaa vastaan. Enää ei uskottu, että tataarien edes haluttiin palaavan Krimille. Ymmärrettiin, että tataarien tapaus oli osa Neuvostoliiton yleistä ihmisoikeustilannetta.

Krimin tataarit loivat suhteita Neuvostoliiton ihmisoikeusjärjestöihin ja -aktivisteihin, kuten Andrei Saharoviin, Pjotr Grigorenkoon ja Ilja Kabaihin. Osa tataariaktivisteista alkoi vaatia laajemminkin demokratiaa, kansalaisoikeuksia ja sananvapautta. He järjestivät mielenosoituksia ja kansalaistempauksia. Krimin tataarien liikkeestä kasvoi tavallaan laajin toisinajattelijaliike Neuvostoliiton historiassa.

Jemilev perusti Saharovin ja 13 toisinajattelijan kanssa 1969 Neuvostoliiton ihmisoikeuksien aloiteryhmän, joka vetosi YK:hon. Neuvostovalta iski takaisin. Jemilev sai kaikkiaan kuusi vankilatuomiota ja istui yhteensä 17 vuotta leireillä.

Lopulta Neuvostoliiton hajottua tataarit pääsivät palaamaan Krimille.

Krimin kansat

* Venäjä valloitti Krimin tataareilta 1783. Neuvostojohtaja Nikita Hruštšev siirsi Krimin Venäjän neuvostotasavallalta Ukrainalle 1954.

* Krimiläisistä venäläisiä on 58 prosenttia, ukrainalaisia 24 prosenttia ja tataareja 14 prosenttia. Venäjä on puhutuin kieli. Krimin 600 koulusta krimintataaria opetetaan vain 14:ssa ja ukrainaa seitsemässä.

 

 

Artikkeli on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.4.2014 ja saman lehden nettisivuilla 13.4.

Makeankarvas pala venäläisille

Ville Ropponen

Krimin venäläiset näyttävät kannattavan liittymistä Venäjään. Krimin tataarit vastustavat. Mistä on kysymys?

- Jos Krimillä syntyisi vakava konflikti venäläisten ja tataarien välillä, Venäjä voisi määrätä Mustanmeren laivaston puuttumaan tilanteeseen, niin sanotusti auttamaan Ukrainaa, ”puolustamaan Venäjän kansalaisia” tai ”rauhanturvaajiksi” alueelle, sanoi Radio Svobodan toimittaja Vladimir Prytyla, kun viimeksi vierailin Krimillä syksyllä 2009.

Hän ei tainnut olla aivan väärässä?

Videolla 26. helmikuuta mellakasta Krimin pääkaupungin Simferopolin parlamentin edessä näkyy miten Krimin tataarien liput aaltoilevat Ukrainan väreissä väkijoukossa; vastapuolella hulmuavat Venäjän liput. Mellakka on Ukrainan uuden hallinnon kannattajien ja vastustajien välinen. Seuraavina päivinä Krimin venäläisten vapaaehtoisjoukot ottavat haltuunsa hallintorakennuksia. Sitten Venäjän sotilaat alkavat miehittää sotilaskohteita. Kyse tuskin on vain Sevastopolin laivastotukikohdan turvaamisesta.

Kansanäänestys alueen asemasta

Krimin aluehallinto järjestää kansanäänestyksen alueen asemasta 16. maaliskuuta. Odottamatta tätä Krimin alueparlamentti jo lähetti Putinille pyynnön liittyä Venäjään. Venäjän duuma toivotti Krimin tervetulleeksi: se valmistelee lainmuutosta, jonka mukaan uudet alueet voisivat liittyä helpommin Venäjään. Krimin kansanäänestyksen tasapuolisuutta tuskin tulevat lisäämään se, että Krim on venäläisten sotilaiden miehittämä tai se, että Krimin uusi pääministeri Sergei Aksjonov valittiin virkaansa venäjämielisten asemiesten vartioidessa parlamentin äänestystä.

Tapahtumat tuntuvat etenevän pikavauhtia, mutta taustalla on vuosien kehitys.

Tilanteessa ovat vaikuttaneet hetkellisetkin syyt: Krimin venäläiset vastustivat Ukrainan uutta kielilakia, joka kumoaisi venäjänkielen alueellisen aseman. Ukraina peruikin kielilain muutoksen. Krimillä näyttää myös liikkuvan pelkoja ”Maidan-aktivistien äärinationalismista ja fasismista”, pelkoja joita Venäjän media on onnistuneesti lietsonut.

Venäläistä vaikutusta

Mutta ovatko kaikki Ukrainan nationalistit ukrainalaisia? Tuskin. Venäläiskansalliset mielialat ovat ainakin Krimillä olleet jo kauan nosteessa. Tälle on sikäli pohjaa, että lähes puolella Krimin venäläisistä on sukujuuria äiti-Venäjällä. Krimiä asutettiin toisen maailmansodan jälkeen siirtolaisilla keski-Venäjältä. Niemimaalle asettui lisäksi paljon NKP:n ja puna-armeijan veteraaneja. Iso osa Krimillä vierailevista turisteista on venäläisiä. Venäläiset yitykset ovat jo vuosia vahvistaneet omistustaan erityisesti Krimin subtrooppisella etelärannikolla.

Venäjän vaikutus on ollut myös suoraa. Viime päivinä on uutisoitu Venäjä jakavan runsaasti passejaan Krimillä. Kuitenkin Venäjä on jakanut niitä paljon jo vuosikausia. Lisäksi Venäjältä on tullut avokätisesti rahoitusta. Esimerkiksi Venäläinen yhteisö, 15 000 jäsenen järjestö, on saanut vuosia rahoitusta Venäjän valtion ohjelmasta ulkovenäläisten tukemiseksi ja säätiöiltä, kuten Moskovan-Krimin rahastosta. Krimillä suosituilla Venäläinen blokki -puolueella ja Venäläinen rintama-vaaliliitolla on vankat yhteydet Venäjälle.

Oranssivallankumouksen jälkeen Krimille perustettiin useita äärivenäläisiä kasakkakuntia. Kahden suurimman kasakkakunnan yhteiseksi jäsenmääräksi on arveltu jopa 10 000. Kasakkakunnilla on yhteyksiä Venäjän Mustanmeren laivastoon ja venäläisiin kasakkakuntiin sekä Krimin poliittisiin järjestöihin.

Äärinationalistien myyttien mukaan Krim on ollut osa Venäjää aina vuodesta 988, jolloin Kiovan Rusin prinssi Vladimir kääntyi kristinuskoon Hersonesissa.

Tataarit heittopussina

Krimin venäläisen tulevaisuuden kannalta kysymysmerkki ovat Ukrainan ja kansainvälisen yhteisön reaktion lisäksi Krimin tataarit. Tataarien keskusjärjestön Mejlisin lausunnon mukaan he eivät aio tunnustaa Krimin aluehallintoa ”Kalašnikovin piippu niskassa”. Venäläiset heiluttelivat tataareille myös porkkanaa ja lupasivat jopa Krimin pääministerin paikan, jos he ryhtyisivät tukemaan kansanäänestystä Krimin asemasta.

- Kansanäänestys tulee olemaan laiton. Alueiden eroaminen Ukrainasta voidaan ratkaista vain koko maan kattavalla äänestyksellä, sanoi Krimin tataarien johtaja, entinen neuvostoajan toisinajattelija Mustafa Jemilev (71) Radio Svobodan mukaan.

Josef Stalinin Keski-Aasiaan pakkosiirtämät tataarit pääsivät palaamaan Krimille vasta Neuvostoliiton kaaduttua 1990-luvulla. Aikoinaan takavarikoitua omaisuutta he eivät ole saaneet takaisin ja elävät nyt usein köyhyydessä. Tataarit kannattivat oranssia vallankumousta, mutta saivat pettyä. Ukrainalaismielisiä oranssijohtajia eivät tataarien ongelmat kiinnostaneet.

Muiden krimiläisten tapaan enemmistö tataareista on äänestänyt viime vuosina Janukovitšin Alueiden puoluetta. Nyt he silti kannattavat Ukrainan uutta hallintoa, Janukovitšin vastustajia.Tataarit eivät luota Venäjään, sillä maa ei ole tunnustanut pakkosiirron laittomuutta. Heillä on myös karvaita kokemuksia venäläisestä nationalismista. Tataarien mukaan Krimin kasakkakunnat provosoivat heitä jatkuvasti. Krimillä on ollut useita mellakoita ja väkivallantekoja vuoden 2006 jälkeen äärivenäläisten ja tataarien välillä.

Epäluulo kytee
 

Jemilevin mukaan tataarit ovat nyt sopineet Kiovan hallinnon kanssa lopettavansa kaikki protestit Krimillä. Venäjälle ei haluta antaa tekosyytä lajentaa toimiaan Ukrainaa vastaan.

Krimillä tataareja on nyt koetettu hyvitellä. Aluehallinto on lupaillut heille aiempaa suurempia oikeuksia. Venäjältä on lennätetty Tatarstanin tasavallan presidentti Rustam Minnihanov tukemaan aluehallintoa ja neuvottelemaan Krimin tataarien kanssa.

- Tämä on iso kuvio. En usko, että Venäjän kiinnostus Ukrainassa rajoittuu vain Krimiin, vaan kiinnostusta on myös Donetskin, Harkovan ja Nikolaevskin lääneihin, arveli Jemilev.

 Hänestä Ukrainan yhtenäisyys ja suvereenisuus on taattava sopimusten mukaan, jotka myös Venäjä on allekirjoittanut.

Kiovan sotilaspoliittisen instituutin tutkija Dmitri Timtšuk on arvellut Krimin tataarien ryhtyvän sissisotaan, jos Venäjä pysyvästi miehittää Krimin. Tätä ei ole helppo uskoa, sillä Krimin tataarien liikkeellä on ehkä pisimmät pasifistiset perinteet entisessä Neuvostoliitossa. Dissidenttiliikkeenä he eivät 45 vuoden aikana kertaakaan turvautuneet väkivaltaan vaatiessaan paluuta Krimille. Muuten tataarit varmasti tulevat tekemään kaikkensa estääkseen Venäjää nielaisemasta Krimiä.

Myytti venäläisten tajunnassa

Krimillä on pitkään ollut erityinen sija venäläisten tajunnassa. Aina valloituksestaan 1783 asti se on ollut kaistale Eedeniä, jossa jo tsarismin aikaan kupli keisarikunnan kerma kesälomilla.

Krim oli toisaalta venäläisille vieras ja eteläinen, Anton Tšehovin sanoin ”kuuma Siperia”, jota oli vaikea sovittaa osaksi venäläiskansallista kertomusta. Venäläisessä kirjallisuudessa Krimistä tuli Pietarin lisäksi yksi vankimmin mytologisoitu paikka. Krimin antiikin kreikkalaisista raunioista etsiskeltiin yhteyttä Hellaaseen ja klassiseen Eurooppaan. Krimin menneisyys tataarikaanikuntana innoitti myös orientalistisia mielikuvia, joiden tunnetuin toteuma on Aleksander Puškinin runoelma Bahtshisarain suihkulähde (1822).

Unelmien mustameri

Neuvostoliitossa jokainen kansalainen unelmoi matkasta Mustallemerelle. Turhaan ei liittoutuneiden suurvaltakongressia pidetty sodan aikana 1944 juuri unelmien Jaltalla. Krimillä sijaitsi myös kulttuuriväen sanatorioita, joissa taiteilijat tapasivat toisiaan vapaammin. Ja siellä filmattiin paljon neuvostoelokuvan klassikoita.

Krimin erityissija venäläissukupolvien mielessä ilmenee esimerkiksi Vasili Aksjonovin romaanissa Krimin saari (1981). Siinä Krim on itsenäinen markkinatalousdemokratia, ”maailman synnin ja hulluuden mekka”. Romaanin lopussa Neuvostoliitto miehittää Krimin.

Fakta: Monikulttuurinen niemi

- Krimin kahdesta miljoonasta asukkaasta 60 prosenttia on venäläisiä, 23 prosenttia ukrainalaisia ja 13 prosenttia tataareja.

- Niemimaan historia on hyvin monikulttuurinen. Menneisyydessä siellä ovat vaikuttaneet kreikkalaiset, italialaiset, juutalaiset, tataarit, karaimit, armenialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset, ukrainalaiset ja venäläiset. Slaavit nousivat enemmistöksi Krimillä vasta 1800-luvun lopulla. Venäläisten osuus ei noussut yli 45 prosentin ennen krimintataarien pakkosiirtoa 1944. Pakkosiirron aikana menehtyi 25-45 prosenttia tataareista.

- Krim oli osa Venäjää vuodesta 1783 vuoteen 1921, jonka jälkeen se oli autonominen neuvostotasavalta vuoteen 1945, jolloin se liitettiin taas Venäjään. Vuonna 1954 puoluejohtaja Nikita Hrustsev siirsi Krimin Ukrainan neuvostotasavallalle.

Artikkeli on ilmestynyt Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.3. 2014 ja saman lehden internet-sivuilla 16.3.

Takaisin Krimille

Kertauksen vuoksi julkaisen artikkelin matkakirjastani Krimin niemimaa (Savukeidas 2010). Krimintataarien nykyistä asemaa käsittelevästä artikkelista näkee, että nyt käsillä oleva Krimin kriisi oli jossain määrin ennustettavissa jo tuolloin. Taustat erottuivat selvästi, jos ne halusi nähdä ja uskoa. Haastattelut artikkelia varten on tehty syksyllä 2008.
---------------------

Takaisin Krimille


Kuudes marraskuuta 2007 Krimin vuorille oli satanut metri lunta. Jaltan lähellä Ai-Petrin ylätasangolla seisoi 50 krimintataaria. Tataariyrittäjä Ernest Mustafayevin maa-aluetta, jonka Jaltan oikeus oli määrännyt takavarikoitavaksi, oli päätetty puolustaa. Tästä ei peräännyttäisi. Pakkanen raksui 10 asteessa.

Paikallisten tataarien toimeentulo on riippuvainen pienyrittäjyydestä turistien suosimalla Ai-Petri-vuorella. Tilanne kuumentui, kun lähes 900 miliisiä tunkeutui vuorelle KaMAZ-kuorma-autojen, kolmen panssariajoneuvon ja kahden puskutraktorin tukemana. He eivät olleet matkalla Mustafyefin maalle, joka oli pääosin tyhjää hevoslaidunta, vaan jyräämään viereisen alueen ravintolat ja matkamuistomyymälät. Tataarit sulkivat tien makaamalla autojen edessä.

"Huusin miliiseille, että he toimivat laittomasti, mutta erikoisjoukot ympäröivät meidät. Yritimme neuvotella, mutta miliisit hakkasivat meidät henkihieveriin. Jotkut murtautuivat pakoon ja heitä ammuttiin", kertoo Ahtem Chiygoz, 43, yksi Ai-Petrillä olleista tataareista. Hän on krimintataarien keskusjärjestön Mejlisin Bahtšisarain osaston johtaja ja politologi. Puhuessaan teräväkatseinen mies liikehtii, pälyilee ympärilleen ja polttaa ketjussa. Ai-Petrillä tataarit olivat valmistaneet Molotovin koktaileja, mutta Chiygoz kielsi niiden käytön.


Chiygozin mielestä konfliktin käynnistäjänä oli venäläinen yrittäjä, joka halusi haltuunsa kyseisen alueen Ai-Petriltä. Yrittäjä oli ostanut Jaltan oikeudesta päätöksen, joka sai miliisin liikkeelle.


Ravintolat ja myyntikojut tuhottiin puskutraktoreilla. Piestyt tataarit saivat maata tunnin pakkasessa ennen matkaa putkaan. Edes luodeista haavoittuneet eivät saaneet lääkäriapua kuin vasta tuntien päästä Jaltalla.


Seuraavana päivänä tataarit tuomittiin oikeudessa ilman puolustusasianajajaa 15 päivän vankeuteen miliisin vastustamisesta. Paikallispolitiikot ja myös Ukrainan vara-pääministeri Kuzmuk kiittelivät miliisiä, jonka toimet saivat myös valtamedian ja yleisen mielipiteen tuen. Myöhemmin operaatiota johtanut Krimin miliisijohtaja silti erotettiin.


Mejlisin lippu liehuu


Ensi kerran tutustuin krimintataareihin, kun törmäsin kesällä 2002 Krimin vuorilla läkkipellistä kyhättyyn tilapäiskylään. Monenlaista on tapahtunut sittemmin. Mutta kuinka paljon tataarien tilanne on kohentunut?


Kun bussi kaartaa Krimin pääkaupungista Simferopolista Bahtšisarain tielle, esiin nousee vuori ruskeita tiiliä. Maantien viereen halutaan rakentaa moskeija, mutta Simferopolin kaupunki on vuodesta 2004 jarruttanut rakennusluvan myöntämistä. Järjestettiin tempaus: jokainen Krimillä asuva tataari toi puolen euron arvoisen tiilen moskeijaa varten - 280 000 tiiltä.


Tiiliskivimassan reunalla lepattaa Mejlisin lippu. Lipussa on sinisellä pohjalla keltainen abstrahoitu höyryveturi. Se symboloi sűrgűniä eli pakkosiirtoa, jonka neuvostodiktaattori Stalin määräsi toukokuussa 1944. Yhteistyöstä natsien kanssa syytetty tataarikansa ahdettiin karjavaunuihin ja rahdattiin Keski-Aasiaan. Kuljetuksen ja ensimmäisen karkotusvuoden aikana 240 000 tataarista kuoli lähes puolet. Tataarit rehabilitoitiin vuonna 1967, mutta vasta Neuvostoliiton romahdettua he pääsivät palaamaan Krimille.


Tataarien asema yhä epäselvä


Bahtšisarain kuudennessa kaupunginosassa helottaa syksyinen aurinko. Tuuli tuo kypsän viikunan tuoksun. Mustafa Jemilev, Mejlisin puheenjohtaja, tulee käsi ojossa vastaan kääntyessämme tieltä pihaan. Lyhyt, hoikka mies hymyilee etäisesti. Ei uskoisi, että hän on istunut 17 vuotta neuvostovankiloissa ja kestänyt kidutusta.


”Paluun jälkeen merkittäviä poliittisia askelia ei ole otettu, paitsi että perustimme kesäkuussa 1991 oman parlamentin, kurultain”, Jemilev huokaa. Mejlis koostuu kurultain keskuudestaan nimittämästä hallituksesta sekä palkatuista työntekijöistä.


Ukraina salli tataarien palata, mutta on jättänyt kysymyksen heidän asemastaan puolitiehen. Yhtään lakia, joka parantaisi krimintataarien asemaa ei säädetty 17 vuoden aikana. Pöydälle on jäänyt esimerkiksi laki pakkosiirrettyjen kansojen oikeuksista. Tataarit saavat odottaa Ukrainan kansalaisuutta pitkään, eikä asuntoa ole tarjolla kaikille. Ukraina ei kohtele tataareja paluumuuttajina, vaan siirtolaisina. Virallisesti 60 prosenttia tataareista on työttömiä.


”Koska tataarit eivät työskennelleet Krimin kolhooseilla, he eivät 1990-luvun yksityistämisessä saaneet lainkaan maata”, Jemilev selittää. Asuntojen hinnat olivat korkeat, jos tataareille kukaan halusi myydä. Rakentaakseen talon tataarit valtasivat maata, tavallaan laittomasti. Valtaosa krimintataareista on asettunut Krimin sisä-ja pohjoisosiin, sillä etelärannikon turistialueelle heitä ei ole tahdottu päästää.


Ukrainan yksityistämistä koskevien lakien mukaan jokainen kansalainen on oikeutettu saamaan veloituksetta 10-25 aaria valtion maata riippuen siitä asuuko kaupungissa vai maaseudulla. Krimillä lakia ei noudateta, iso osa maasta odottaa yhä yksityistämistä. Valtion maata saa kuitenkin vain lahjusten avulla.


Tataarit ovat vaatineet takaisin vuonna 1944 takavarikoituja maita ja korvausta viedystä omaisuudesta, mutta Ukraina ei suostu neuvottelemaan asiasta. Oranssi vallankumous ei muuttanut asennetta. Jemilevin mukaan Mejlisin vaatimukset ovat nyt lientyneet: ”Emme vaadi enää korvausta, haluamme vain elää Krimillä”.


Jemilev istuu tätänykyä myös Ukrainan parlamentissa Naša Ukrajina (Meidän Ukraina) -puolueen kansanedustajana. Presidentti Viktor Juštšenkoa hän ei ole saanut kiinnostumaan krimintataareista.


Uzbekistanissa kotiinpaluuta eli avdetia odottaa yhä 150 000 tataaria. Paluu on hidastunut, sillä talon myynnistä saatavat rahat riittävät tuskin edes matkaan Krimille.


Asuinolot, juoksevan veden, sähkön ja kaasun puute, tataarien mitätön edustus virkakoneistossa, Jemilev listaa tataarien ongelmia. Ilman Soros-säätiön ja Turkin valtion TIKA-säätiön avustuksia tataarit eivät selviäisi, sillä Ukrainan apu on pientä. Kun työtä ei löydy, tataarit sinnittelevät perustamalla pienyrityksiä. Bahtšisarain vanhan kaupungin kapeilla kujilla piisaa tataarien ravintoloita ja kauppoja. Tataareja toimii lisäksi torimyyjinä ja autokuskeina. Perinteiset ammatit maanviljely, viininviljely ja lampaidenhoito eivät enää kannata. Huhujen mukaan jotkut elättävät itsensä myös salakuljetuksella tai huumekaupalla.


"Tärkeämpää kuin talousvaikeuksien voittaminen on silti oikeuksiemme kohennus. Jos olisimme halunneet vain elää mukavasti, olisimme jääneet Uzbekistaniin", Jemilev täräyttää.


Minareetista kaikuu taas rukouskutsu. Krimintataarien sunnalainen islam näyttäytyy maltillisena. Muutamat seudulla liikkuneet ääri-islamilaiset saarnaajat eivät ole juuri saaneet kannatusta.


Jemileviä huolestuttaa assimilaation eteneminen: Krimillä venäjä on käytetyin kieli, vaikka ukraina on ainoa virallinen kieli. Krimintataarinkielisiä kouluja on vain 14, ja tataarinkielinen media on lapsenkengissään.


"Krimintataarin tulisi saada virallisen kielen asema", Jemilev vaatii.


Nykyhetken tärkein poliittinen haaste on luoda krimintataareille kansallinen autonomia, jossa alkuperäiskansan oikeudet olisi taattu, painottaa Jemilev. Pelkkä kulttuuriautonomia ei riitä. Krimintataarit haluaisivat lisäksi oikeuden päättää asuinalueidensa luonnonvarojen käytöstä.


Ukrainan valtio suhtautuu Mejlisiin kuin kansalaisjärjestöön. Vuonna 1999 Mejlisille annettiin krimintataarien neuvoston asema Ukrainaan presidentin alaisuudessa. Mejlis haluaisi enemmän, lainmukaisen aseman krimintataarien virallinena edustuselimenä.


Krimin nykyinen autonomia on alueellinen ja koskee lähinnä kriminvenäläisiä. Monet heistä ovat armeijan ja kommunistisen puolueen entisiä työntekijöitä, jotka saivat neuvostoaikoina etuoikeuden asuntoihin Krimillä. Kun väitettä vuosikymmenet neuvosto-Krimillä toitotettiin, usean kriminvenäläisen mielessä elää yhä käsitys tataareista natsien kätyreinä.


Tataarit ja äärivenäläiset vastakkain


Puhuessaan kohtelustaan Krimillä tataarit käyttävät yhä useammin sanaa apartheid. Ennen tataarit saivat kamppailla oikeuksistaan vain paikallisviranomaisten kanssa. Vuonna 2005 kuvaan tulivat äärivenäläiset kasakkajärjestöt. Krimin kasakkakuntaan kuuluu eri arvioiden mukaan 6000-10 000 jäsentä, Rekisteröidyllä kasakkaliitolla on tuhat jäsentä, muut järjestöt ovat pieniä. Kahdella suurimmalla kasakkajärjestöllä on suhteita Venäjän Mustanmeren laivastoon Krimillä sekä venäläisiin kasakkajärjestöihin. Sabotaasia on tehty paljon: moskeijoita töhritty, satoja tataarihautoja tuhottu – viimeksi keväällä 2008. Ja ihmisiä on hakattu.


Lähdemme Lomonosova ja Budenovogo-katujen risteykseen Bahtšisarain uuteen kaupunkiin, joka edustaa elementtitaloineen neuvostotyyliä. Tällä Aziz-nimisellä alueella tapahtui pari vuotta sitten yksi viime vuosien pahimmista etnisistä konflikteista Krimillä.


Neuvostoaikana paikalta tuhottiin moskeija ja hautoja – tilalle rakennettiin tori. Pakkosiirron jälkeen Krimillä yritettiin siivota kaikki jäljet tataareista pois. Hautausmaita ja rakennuksia tuhottiin – niiden kivistä saatettiin rakentaa esimerkiksi yleisiä käymälöitä.


Palattuaan Krimille tataarit vaativat Azizia itselleen, mutta se yksityistettiin torikauppiaille. Kun tataareja ei kuunneltu, aktiivit lopulta valtasivat ja sulkivat torin elokuussa 2006. Tataarien ja venäläisten mielenosoitukset ravistelivat kaupunkia. Elokuun 12. päivänä Bahtšisaraihin saapui 400 äärivenäläistä kasakkaa, jotka hyökkäsivät usean sadan tataarin kimppuun. Tapeltiin kivin ja aidanseipäin seuraavaan päivään asti. Vasta sitten miliisi saapui ja ampui kyynelkaasua joukkoon. Yhteenoton jälkeen tori siirrettiin, ja tataarit saivat alueen.


Jemilevin mielestä tataarit vain puolustautuivat. Hän on silti huolissaan tataarinuorisosta. Kovan linjan kannattajat koettavat uskotella nuorille, että voimalla saatiin tuloksia. Tataarien pitää kuitenkin saavuttaa oikeutensa avoimesti ja laillista tietä, Jemilev painottaa.


Päällisin puolin tunnelma on Bahtšisaraissa rauhoittunut. Kaupungin itälaidalla kytee silti uuden konfliktin mahdollisuus. Mejlis jälleenrakentaa sinne medresseä, uskonnollista koulua. Vieressä sijaitsee tataaripyhimysten hautoja ja 1900-luvun alun intellektuellin Ismail Gasprinskin hauta. Tuntoja on kiristänyt se, että läheinen ortodoksinen Uspenskin luostari tavoittelee tataareille pyhää aluetta.


”Meitä yllytetään kostamaan loukkaukset, mutta kieltäydymme. Jos väkivaltaa käytetään, sivulliset kärsivät aina. Väkivalloin ei voi saavuttaa pysyviä tuloksia. Krimintataarien kansallisen liikkeen tärkein periaate on aina ollut väkivallattomuus”, Jemilev vannoo.


Neuvostoaikana monet tataariaktiivit istuivat vankilassa. Monet kuolivat, mutta he pitäytyivät pasifismissa.


Jemilevin mukaan kasakkajärjestöt ovat poliittinen projekti, jonka tarkoitus on horjuttaa Krimin tasapainoa. Kasakoiden tiedetään saavan osan rahoituksestaan Venäjältä, muun muassa Moskova-Krim-rahaston kautta.


”En ymmärrä miksei Ukraina yritä rajoittaa kasakoiden väkivaltaa. Tataarit olisivat Kiovalle paras liittolainen. Kannatamme Krimin säilymistä Ukrainan osana, samoin kuin EU:ta ja Natoa.”


Venäjän tiukentuva vaikutus


”Monet kriminvenäläiset uskovat, että Venäjä vielä ottaa Krimin takaisin joko sotilaallisesti tai taloudellisin keinoin. Tällä hetkellä 30 prosenttia Krimin kiinteistöistä on Venäjällä asuvien venäläisten käsissä”, vakuuttaa ihmisoikeusjuristi Nadir Bekirov.


Hänen mukaansa Venäjä on jakanut passejaan Krimillä vuosikausia, vaikka Ukraina heräsi tapahtuneeseen vasta kesällä 2008. Valtaosalla kriminvenäläisistä on Venäjän passi, Bekirov uskoo.


Bekirov kirjoittaa säännöllisesti raportteja krimintataarien tilanteesta YK:n ihmisoikeuskomissiolle. Hänen mukaansa krimintataareja kohtaan tapahtuu joka vuosi kolmesta viiteen isoa väkivallantekoa.


Vuosikausia Mejlisissä työskennellyt Bekirov on toiminut myös Jemilevin avustajana. Vuonna 2007 hän jätti Mejlisin.


”Mejlis on pitkään rikkonut periaatteitaan vastaan. Sen johto ei enää edusta krimintataareja, vaan on Kiovan talutusnuorassa”, Bekirov kritisoi.


Hänen mukaansa krimintataarit eivät ole koskaan luopuneet vaatimuksestaan saada takaisin vuonna 1944 takavarikoitu maa ja omaisuus.

Korvauskysymys ei ole levinnyt kansainväliseen tietoisuuteen, vaan se on jäänyt krimintataarien ja Ukrainan väliseksi. Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Ukrainaa selvittämään tataarien ongelmat, Bekirov vaatii. Euroopan pitäisi näyttää Ukrainalle, ettei maata oteta EU:hun eikä Natoon ennen kuin tataarikysymys on ratkaistu.

Tietokirja Krimin niemimaasta

Euroopan reuna, helpon ja auringontäytteisen elämän Krimin niemimaa on Eurooppa pienoiskoossa. Kulttuurien risteysasemalla ovat vuosisatojen kuluessa sekoittuneet lukemattomat eri kansat ja kulttuurit. Simferopol, Sevastopol ja Krimin helmi, Jalta, rantabulevardien ja ilotulitusten ihmeellinen kaupunki, ovat kiehtoneet eurooppalaisia vuosisadasta toiseen.

Krim on kadotettu tataarien kotimaa, sosialististen reliikkien ja upeiden rantojen outo mosaiikki, joka tukkiutuu lumesta ja kuivuu helteestä, ja bussiaseman kahvilassa voit kuulla neuvostoajan ikivihreän balladin, katsella miten varpuset ...lähtevät lentoon. Krimin niemimaa on enemmän kuin matkaoppaalta voi odottaa. Se on ensimmäinen laaja Krimiä koskeva tietopaketti sekä alueen historian, kulttuurin ja politiikan syväluotaus". http://www.savukeidas.com/krim
 

 

Krim kuvitelmien peitossa

Tietyt kulttuureja sekoittavat paikat, kuten suurkaupungit ja reuna-alueet, kehräävät usein ympärilleen myyttistä auraa. Voidaan tarkastella Pariisin, Venetsian tai Prahan ”myyttiä”, niiden fiktionalisoitua kuvaa kirjallisuudessa.

Venäläisessä kirjallisuudessa Pietarin lisäksi väkevimmin fiktionalisoitu paikka on Krimin niemimaa. Sekä Pietari että Krim ovat alunperin valloitettua maata, jossa kulttuurit törmäävät. Vaikeus sovittaa seutuja venäläisen kansallisen kertomuksen kaanoniin on kuorruttanut niiden ylle paksun kerroksen mytologian humusta.

Mahtaa venäläisiä kirjailijoita kismittää, kun Krim kuuluu nyt Ukrainaan. Niin kuin Hankoniemi olisi yllättäen sulautunut Viroon, jos haetaan kotoinen vertaus. Mutta vertaus ontuu. 1780-luvulla kolonisoitu Krim on alusta asti ollut erityinen, hapanimelä pala venäläläisten tajunnassa.

Yhtäältä Krim on merkinnyt venäläisille samaa kuin valloitettu Havaiji yhdysvaltalaisille: unelmaa elämästä Eedenissä. Tsarismin aikaan Pietarin kerma kupli Krimin etelärannikolla. Neuvostoliitossa jokainen kansalainen unelmoi matkasta Mustallemerelle.

"Se oli meidän ikioma subtropiikkimme, langanlaiha kuin bikinit, kaistale viinirypäle- ja sypressimaata, ja jokainen kitukasvuinen palmu Jaltan rantakadulla juurrutti outoa ylpeydentunnetta siitä, että loputtoman pohjoisen maassa on lämmin paikkansa. Ja näin oli maasta luotu stereotypia rikottu, ja se rauhoitti, tuuditti ja sai elämän näyttämään jostain syystä vähemmän pelottavalta", kirjoittaa Viktor Jerofejev Krimistä esseessään ”Alaston ranta” (suom. Jukka Mallinen 2001).

Tuskin on sattumaa, että niin Havaijilla kuin Krimillä on perinteisesti sijainnut laivastotukikohta. Molemmilta seuduilta löytyy myös kovia kokenut alkuperäiskansa. Kanariansaarilla on ollut samantyyppinen rooli Euroopan yhteydessä. Saarten alkuasukkaat, guanchit, tuhottiin 1400-1500-luvuilla. Nyt Kanariansaarilla elelee laumoittain eurooppalaisia eläkeläisiä, mutta saarille pyrkivät maahanmuuttajat päätyvät siirtoleireihin. Vastaavasti Krimillä asuu legioonittain NKP:n ja puna-armeijan veteraaneja, joille taattiin ennen etusija asuntojonoissa. Stalinin pakkosiirtämät, vasta Neuvostoliiton lahottua kotiseudulleen takaisin päässeet krimintataarit elävät ankeissa oloissa.

Venäjän laajetessa 1500-luvulta alkaen siihen on liitetty useita Euroopan ulkopuolisia, ei-venäläisiä alueita, kuten Siperia. Outo ja aasialainen, roudan ja raatamisen ”Sibir” on ollut venäläisille aina kielteinen Toinen. Lämmön ja laiskuuden Krimistä tuli myönteinen Toinen. Toisaalta venäläisten on ollut vaikeaa suhtautua Krimiin, entisten perivihollisten tataarien tyyssijaan.

Kolonisoidut eurooppalaiset alueet oli melko helppo imeä osaksi venäläistä kansallista kertomusta ja itsetajuntaa, kuten suomalais-ugrilaiset keskisen Volgan seudut. Mutta Krim ei ollut Eurooppaa, eikä Aasiaa, ei länttä, eikä itää. Silti Krimin vieraus haluttiin kieltää. Se koetettiin joko torjua tai kesyttää romantisoimalla.

Krimistä tuli Venäjän Tasmania, kadotetun tuoreuden tanner, jonka pettävän kuoren läpi taiteilijat etsivät toiseutta, palvottua tai osin torjuttua, antiikin helleenejä, itämaiden ihmeitä tai ikiaikaista Venäjää.

Aluksi Krim nähtiin ihannoidun alkueurooppalaisuuden valossa. Venäläisessä runoudessa niemimaa leimautui pitkään ainoaksi paikaksi, joka toi mieleen kreikkalaisen maailman, antiikin Hellaksen.

Aleksander Puškin saapui ensi kerran Krimille elokuussa 1820 laivalla. Kun rannikko nousi näköpiiriin, Puškinin kuukausia ummessa riutunut runosuoni avautui ja hän aloitti runoelman "Sammui päivän valaisija".

Puškin muisteli myöhemmin kolmea viikkoaan Krimillä elämänsä onnnenaikana, jolloin hän tajusi, että luonto ja kulttuuri ovat tasaveroisia. Puškinin Krimin runoissa paetaan epäonnistunutta rakkautta, pettyneenä sivilisaatioon. Gurzufissa kirjoitetun keskeneräisen runoelman Tauria (1820) nimi juontuu muinaiskreikkalaisten nimestä Krimille.  

Puškininin runoissa huipentuu Krimistä satumainen kuva. Kuvaa olivat jo varhemmin nikkaroineet runoilijat Semjon Bobrov ja Konstantin Batjuškov, joista viimeksi mainittu ei ikinä edes käynyt Krimillä. Romanttisissa runoissa Krim näyttäytyy maanpäällisenä paratiisina, jossa rakastavaiset ja runoilijat ovat onnellisia ja luonto jylhän lempeää.

Osa venäläisistä kirjailijoista, kuten Lev Tolstoi tai Anton Tšehov, ei tunnu havaitsevan Krimin erilaisuutta. Heille Krim näyttäytyy alkuperäisen venäläisenä, vaikkakin hieman eteläisenä ja syrjäisenä.

Krim mainitaan muinaisvenäläisessä Nestorin kronikassa, ja lisäksi Korsunin legendassa kerrotaan Kiovan ruhtinas Vladimirin sotaretkestä Hersonesiin. Näillä eväillä ei Krimistä vielä leivota venäläistä.

Venäläinen kirjailija voi olla havaitsematta Krimin toiseutta ja kuvata sitä samoin kuin vaikkapa Tambovin kuvernementtia Keski-Venäjällä. Kaukasiaan sijoittuvissa kertomuksissaan Tolstoi puhuu ”urheista vuoristolaisista” ja eri kansoista, mutta Krimillä hänen näkökykynsä sumentuu. Tolstoin Sevastopolin kertomukset (1855, suom. 1952) merkitsi modernin sotajournalismin alkua, mutta yhtä hyvin Tolstoi voisi kuvata Marseillen kuin Sevastopolin piiritystä.

Tuberkuloosia Jaltalla viime vuosinaan hoidattanut Tšehov piti paikkaa keinotekoisena palmuineen ja kaktuksineen, mutta mitään ei-venäläistä hän ei Krimissä nähnyt siitä huolimatta, että kutsui sitä "kuumaksi Siperiakseen".   

Jaltan vuosina Tšehov kirjoitti lukuisia novelleja ja näytelmiä, mutta Krim mainitaan vain yhdessä tarinassa, Nainen ja sylikoira (1899). Kuuluisa novelli on kertomus fataalista syrjähypystä: kepeä lomaromanssi kehittyy lopulta syväksi ja vaikeaksi rakkaudeksi. Jaltan maisemat, autio rantakatu, sypresseineen kuolleelta näyttävä kaupunki ja loputtomasti kohiseva meri, toimivat tarinassa vain tyhjyyden tunteen ja intohimon kehyksenä.

Slaavit nousivat vasta 1800-luvun lopulla Krimillä enemmistöksi, ja aina pakkosiirtoon 1944 asti islamilaiset krimintataarit muodostivat vähintään kolmasosan asukkaista. Ja Krimillä eli myös muita vähemmistöjä

Tataarikulttuuria ei voinut loputtomasti sivuuttaa, sillä se tuntui vahvasti ilmassa. Esimerkiksi Venäjän sisällisodan aikana Krimin kautta emigroitunut nuori Vladimir Nabokov hämmästeli päiväkirjaansa tunnelman siellä olevan kuin Bagdadissa.

Krimiä onkin kuvattu venäläisessä kirjallisuudessa myös orientaalisena, alkaen Puškinista. Pitkä runo Bahtšisarain suihkulähde (1822, suom. Aarno Saleva 1999) on yksi Puškinin etelään sijoittuvista romanttisista tarinoista, jota maustaa ajalle ominainen orientalistinen eksotiikka: on suihkulähteitä, kuutamo, palatsi, itämainen despootti – tataarikaani – ja ilkeä haaremin eunukki.

Maksimilian Vološin, Krimille asettunut kirjailija ja mystikkofilosofi, pyrki 1900-luvun alussa muuntamaan Krimiin liitetyn orientalismin myönteiseksi. Vološin ihannoi krimintataarien historiaa ja kulttuuria ja tuomitsi venäläisen kolonialistisen asenteen.

Krimin kreikkalaista antiikkia romantisoivan kirjallisen virtauksen eli ”taurilaisen myytin” Vološin kuittasi turistimyytiksi. Vastapainoksi oli luotava uusi ”kimmerilainen myytti”, jossa Krimin itäisyys ja monikulttuurisuus näkyisivät. Esseissään ja runoissaan Vološin rakensi myyttistä Kimmeriaansa ja sepitti Krimille fiktiivisen historian.

Kiinnostavimmalla tavalla sekä Krimin antiikkista, että orientaalista mytologiaa on hyödyntänyt Osip Mandelštam.

Mandelštamille Välimeri, Kaukasus ja Krim merkitsivät eurooppalaisen kulttuurin kehtoa. Juutalainen Mandelštam ei etsinyt Krimiltä vain muinaista Tauriaa, vaan myös Juudeaa. Tärkeintä Mandelštamille oli kirjoittautuminen mukaan kulttuuriperimään, historialliseen muistiin.

Mandelštamin vietti Krimillä 1910-luvulla usein kesiään. Venäjän sisällissodan aikana hän matkusti Moskovasta Krimille ja asettui talveksi 1919-1920 Feodosiaan. Bolševikkivaltaan epäilevästi suhtautuva Mandelštam pohti lähtöä Venäjältä. Lopulta hän päätti jäädä.

Sisällissodan runoissa Mandelštam käsittelee toistuvasti kysymystä eurooppalaisen kulttuurin kohtalosta. Tueksi aikakauden kaaosta vastaan tuntuu asettuvan ikuisen paluun kierre ja sen keskuksessa paikka ajan ulkopuolella - Krim - levon ja tasapainon alue, joka assosioituu antiikkiseen "kulta-aikaan".

Mandelštamia kiehtoi lisäksi Krimin itäinen historia. Runo "Feodosia" (1920) on orientaalisten vaikutteiden kyllästämä: "satamassa palavat turkkilaisten lippujen unikot", ja kaduilla liikkuvat "kyömynenäisten vaeltajien hahmot". Runo loppuu kaipaukseen: "Cmirna ja Bagdad eivät ole kaukana, / vaikka hankala uida, tähdet kaikkialla samat".

Krim liittyy myös Mandelštamin elämän taitekohtaan, ennen avointa kääntymistä Stalinia vastaan. Kesällä 1933 Mandelštamit matkustivat tuttavan luo Staryi Krimin kaupunkiin, jossa he todistivat kulakkivainoja ja tahallisesti aiheutettua nälänhätää.

Moskovaan palattuaan Mandelštam oli pitkään järkyttynyt. Syystalvella hän kirjoitti epigrammin Stalinille, "Elämme tuntematta maata jalkojemme alla", ja alkoi lukea runoa silmät leimuten illanistujaisissa. Ystävät puhuivat Osipin tulleen hulluksi, runoa kutsuttiin kuudentoista rivin kuolemantuomioksi. Runossa puhutaan "Kremlin vuoristolaisesta", joka "takoo ukaaseja kuin hevosenkenkiä: yhdelle/ nivusiin, toiselle otsaan, kolmannelle ohimoon, neljännelle silmään" (suom. Marja-Leena Mikkola 1997). Mandelštam pidätettiin kevättalvella 1934.

Neuvostoaikoina rajoitetut ulkomaanyhteydet ja sosialistisen realismin pakkokaavio aiheuttivat sen, että monet neuvostokirjailijat tunsivat yhteyden maailmankulttuuriin katkenneen. Kirjailijat etsivät hanakasti kytköstä klassiseen Eurooppaan Neuvostoliiton sisältä.

Krimistä tuli kirjailijoille vapaampi saareke, se oli lomailukeidas, raja-alue ja historiallisesti vastavallankumouksellisen valkoisen Venäjän viimeinen linnake. 1960-1970-luvuilla Krimillä toimivat kirjailijatalot mahdollistivat kirjailijoiden vapaamuotoiset tapaamiset ja raikuvat juhlat.

Vasili Aksjonov ilmaisi sukupolvensa tuntoja romaanissaan Krimin saari (1981, suom. Esa Adrian). Tämä satiirinen utopia sekoittaa kansainvälistä agenttitrilleriä, sukupolviromaania, absurditeetteja ja rakkaustarinaa. Se panee halvalla niin neuvostojärjestelmää kuin kapitalistista länttä. Kapitalismi on prostituutiota ja nautintojen himoa, sosialismi on sortoa ja puutetta.

Aksjonovin Krim on Neuvostoliiton 1960-luvun sukupolven unelman ironinen toteuma. Krim on romaanissa hyvinvointivaltio, itsenäinen markkinatalousdemokratia. Tuota "maailman anarkismin, synnin ja hulluuden mekkaa" hallitsevat venäläiset emigrantit, niin kutsutut vallankumous-evakot.

Aksjonov hyödyntää vaihtoehtohistoriaa, jossa kenraali Wrangelin valkoarmeija on torjunut bolševikit Krimiltä ja solminut rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa. Krim on jäänyt länsivaltojen suojeluksessa "kansallisen uudellensyntymisen tyyssijaksi" , aivan kuten Wrangel muotoilee muistelmissaan. 

Aksjonov suhtautui neuvostojärjestelmään 1970-luvulla jatkuvasti kriittisemmin. Vuonna 1979 syntyi skandaali kielletystä samizdat-antologiasta Metropol, johon myös Aksjonov oli osallistunut. Aksjonov lähti kirjailijoiden Jevgeni Popovin ja Viktor Jerofejevin kanssa Krimille odottamaan, että tunnelma Moskovassa rauhoittuisi. Aksjonov viittaa vitsikkäästi ystäviinsä Krimin saari-romaanin lopussa: Neuvostoliiton miehittäessä Krimin maihinnousevia osastoja johtavat upseerit Popov ja Jerofejev.

Aksjonovin karnevalistinen romaani pilkkaa neuvostobyrokraatteja ja neuvostoundergroudin taiteilijoita sekä länsiälymystön naiivia neuvostomyönteisyyttä. Romaanin Krim on ”neukun” paisuteltu haavekuva länsimaailmasta, unelma luksuksesta, vauraudesta, ikuisesta lomasta ja eurooppalaisesta sivistyksestä. Romaanissa krimiläiset haluavat silti farssimaisen "yhteisen kohtalon aatteen" takia palata Venäjän yhteyteen.

Aksjonovin romaanin tausta liittyy kylmän sodan maailmanpoliitiikkaan, mutta romaani on yhä ajankohtainen. Krimin saaresta tulee mieleen Hong Kongin yhdistyminen Kiinaan 1997, jolloin hongkongilaiset menettivät Britannian alla vallinneen demokratian, mutta voittivat kiinalaisen kansallistunteen. Romaani on ajankohtainen myös Krimin kohdalla, kun kriminvenäläisten enemmistö halajaa Venäjän syliin, krimintataarit kannattavat länsi-integraatiota, ja pinnan alla kuplivat geopoliittiset juonet.

Venäläiskansalliselle tajunnalle vieras Krim on saanut venäläisessä kirjallisuudessa aseman torjuttujen ideoiden säiliönä, Krim on ikuisesti muuta kuin mitä se on. Krimillä sijaitsevat sekä eurooppalaisuus, että aasialaisuus, mutta kumpikaan ei ole Venäjää. Krimin asema rajatilassa tarkoittaa, että myös kuolema on siellä aina paikalla, ja elämä kihisee kirkkaampana, juuri pukeutumaisillaan joksikin muuksi.



Ville Ropponen



Osip Mandelštamin runon ”Feodosia” katkelmat suomentaneet Natalia Deviatkina ja Ville Ropponen.


Essee on ilmestynyt myös Parnassossa 7/2010.