Taigan anarkisti

Juri Vella: Rakkauden maa. Suomentanut Karin Lukin. Johdanto Eva Toulouze ja Stephan Dudeck. Runoja ja dialogeja. 192 s. Atrain 2016.

Metsänenetsisyntyinen Juri Vella (Aivaseda, 1948-2013) ehti kuolla ennen kuin häneltä julkaistiin suomennosvalikoimaa. Joitakin Vellan runosuomennoksia oli ilmestynyt suomalaisissa lehdissä, ja hänen aktivismistaan tiedettiin meillä.

Vellan myöhäistuotannosta kootun valikoiman runoista ja dialogeista saa annoksen luonnonläheistä filosofiaa ja poromiehen elämää sekä käsityksen Siperian alkuperäiskansojen oloista öljytalouden keskellä.

Valikoiman teksteissä korostuu vuoropuhelu. Vellaa muistuttava keskeislyyrinen ääni käy sitä erilaisten henkilöiden kanssa, kuten ortodoksisen nunnan, paikallislehden lukijoiden, taigassa vierailevan venäläisrunoilijan ja Yhdysvaltain alkuperäiskansoja edustavan runoilija N. Scott Momadayn. Vellalle dialogisuus tarkoittaa paitsi monologisuuden, esimerkiksi vallanpitäjien ideologistien viestien, vastustamista, myös pyrkimystä vastavuoroiseen yhteyteen.

Gorkin kirjallisuusinstituutissa Moskovassa opiskellut Vella palasi kotiseudulleen Hanti-Mansiaan eli Jugraan. Hän opetteli poronhoitajaksi ja asettui erämaahan. Vella oli mukana, kun Jugran alkuperäiskansojen aktivismi 1990-luvulla hieman kohensi heidän asemaansa. Väsymättä hän kamppaili öljy-yhtiöitä vastaan.

Vella kirjoitti pääosin venäjäksi, koska hänen mukaansa metsänenetsit olivat menettäneet metaforisen runokielensä ja säilyttäneet vain arkisen ja asiakielen. Kuin kaikuna tästä Vella kieltäytyi venäläisen runouden valtavirran korukielestä. Hänen runoutensa on toteavaa, arkista, lähes minimalistista. Venäläisestä valtavirrasta poiketen Vella käytti vapaata mittaa. Hänen runoutensa muistuttaa Boris Pasternakia ja tšuvassisyntyistä Gennadi Aigia.

Vellan teksteissä erottuvat luonnonnäyt, lankeaminen loveen ja erämaan arkiaskareet. Vallanpitäjien kritiikki on pelottoman suoraa. Runoissa öljy peittää joet ja taiga kuolee pystyyn. Nämä kuvat sopii muistaa Suomessakin: valtaosa öljystämme ostetaan Venäjältä.

Runoääni vaihtelee intiimistä pilailevaan ja ärhäkkään. Vastasyntynyt poronvasa vasten öljykenttää on toistuva kuva. Vella kritisoi teknologista kehitystä kehottaen älylliseen kehitykseen. Taloudellinen epätasa-arvo saa huutia. Runoilija tekee konkreettisiakin ehdotuksia uusiutuvien energiamuotojen käytöstä. Runoissa viitataan usein Tšetšenian sotiin. Tšetšeenien ja palestiinalaisten kohtalot samaistuvat. Globaali kvartaalitalous ja suurvaltojen väki sortavat pieniä kansoja yhtälailla idästä länteen.

Kokoelman paras dialogi on ”Apokalypsi”. Sen sarkastisissa anekdooteissa edetään neuvostoajasta nykyhetkeen. Tarina stalinistivaltuutetusta opettamassa alkuperäisväestöä kalastamaan on hillitöntä satiiria, vaikka luultavasti tosipohjainen.

Karina Lukin on suomentanut Vellan hillityn runokielen mallikelpoisesti. Eva Toulouzen ja Stephan Dudeckin johdanto valottaa Vellan elämää, kulttuuriaktivismia ja tuotantoa.

Ville Ropponen

Kritiikki on ilmestynyt Parnasson numerossa 1/2017.