Ville Ropponen
Vankileirien
saaristo Gulag yhdistetään tavallisesti Siperiaan ja pohjolaan.
Kuitenkin myös Moskovan keskustassa on paljon rakennuksia ja
paikkoja, jotka muistuttavat sorrosta. Esimerkiksi Moskovan
valtionyliopiston eräät osat on rakennettu vankityövoimalla,
samoin Moskovan-Volgan kanava. Ja kaupungin
ytimessä, Lubjankan aukiolla sijaitsee suunnaton rakennus kuin
egyptiläinen pyramidi: turvallisuuspoliisi Tšekan ja sen seuraajien
GPU:n, NKVD:n ja KGB:n päämaja ja vankila. Nykyään talossa toimii
Venäjän tiedustelupalvelu FSB.
Venäjällä
keskusvalta ei juuri välitä muistella neuvostoterrorin uhreja,
vaikka paikallistasolla asenteet vaihtelevatkin allergisesta
suopeaan. Muistoa vaalivat lähinnä kansalaisjärjestöt ja
ortodoksinen kirkko. Valtion suhtautuminen on hyvin ristiriitaista:
joskus se auttaa ja antaa tukea joihinkin hankkeisiin, toisinaan taas
häiritsee, sanovat kansalaisaktivistit. Lisäksi viime vuosina on
Stalinia alettu valtion toimesta rehabilitoida.
Auringossa
kylpevä Lubjankan aukio on koristeltu isolla punatähdellä, jonka
alla roikkuu tekstilaatta:
”9. toukokuuta”. Toisen maailmansodan päättymistä juhlistava
Voiton päivä saapuu parin päivän päästä. Kaupungissa liehuvat
Venäjän ja Neuvostoliiton liput. Metrossa pauhaavat isänmaalliset
marssit, ja kadulla purjehtii vastaan musta-oransseihin
Yrjönnauhoihin ja maastovärisiin suikkiin sonnustautuneita ihmisiä.
Aamuisin saa seurata miten Venäjän ilmavoimat harjoittelee Moskovan
ylilentoa. Kuuluu jyrinää: sinessä pörrää
taisteluhelikoptereita, kuljetuskoneita ja hävittäjiä.
Seisomme
Lubjankan keskellä Solovetskin kivellä. Lähdemme
tutustumaan toisenlaiseen neuvostohistoriaan. Venäjän
Memorial on roudannut kiven Solovetskin saarelta, jonne vuonna 1918
perustettiin ensimmäinen Gulag-leiri. Paikalla järjestetään joka
vuosi poliittisen sorron uhrien
muistopäivänä 30.10. ”nimien palauttaminen”. Vainojen uhrien
nimiä luetaan tauotta 12 tuntia.
Toukokuussa
Memorialin Maria Šilova
opastaa kierrokselle Lubjankan ympäristössä. Aukion poskessa,
Nikolskaja ulitsa 23:n talossa toimi suuren terrorin aikaan
Korkeimman oikeuden sotilaskollegio. Vuosina 1936-1938 siellä
allekirjoitettiin yli 31 000 teloitusmääräystä. Käydessämme
talo on paketoitu, sitä restauroidaan.
Aukion
toisella puolella Kuznetski most 16:ssa sijaitsi NKVD:n
tiedotustoimisto, jonka ovelle pidätettyjen sukulaiset tulivat
jonottamaan tietoa läheisistään. Vieressä numerossa 24 toimi
Pompolit-järjestö.
Se pyrki avustamaan poliittisia vankeja. Pompolitin
sitkeän
johtajattaren Jekaterina
Peškovan
ansiosta toimintaa pystyttiin jatkamaan aina vuoteen 1937.
Lubjankan
läheisyydessä sijaitsivat myös Gulag-leirien hallintoyksikkö ja
pidätystyrmät sekä Ulkoasiain Kansankomissariaatin rakennus.
Seinässä on laatta, jossa kerrotaan neutraalisti, että myös
Tšekan
perustaja Feliks Dzeržinski
työskenteli
rakennuksessa. Ehkei ole mikään ihme, että viime aikoina
Moskovassa on puhuttu Dzeržinskin
patsaan palauttamisesta Lubjankan aukiolle, josta se kaadettiin
elokuussa 1991.
Eteenpäin
osoitteesta Varsonofevsky pereulok 7-9 löytyvät entinen Tšekan
siirtopiste ja autotalli. Autotallin pihalla arvioidaan teloitetun
jopa 15 000 ihmistä. Autoja pidettiin käynnissä peittämään
laukausten äänet. Pääteloittajana vuosina 1926-1953 ahkeroi
Vasili Blohin.
Täällä toimi myös laboratorio X, jossa Tšekan
kemisti Mayranovski
kokeili erilaisia myrkkyjä tuomittuihin. Osoitteesta Miljutinski
pereulok 9 löytyy GPU:n johtajan mukaan nimetty ”Jagodan kartano”.
Genrih Jagodalla
oli tapana järjestää rakennuksessa juhlia ystävilleen.
Teloituspaikkojen
troikka:
Yksi
Butovon
ortodoksisen yhteisön edustaja Anatoli on raamikas, mahakas
ja mustapartainen. Hänestä tulee mieleen Sherwoodin iloisten
veikkojen munkki Tuck. Mutta Anatolin kasvoja raskauttaa varjo hänen
kertoessaan Butovosta.
Olemme
viitisen kilometria Moskovan ulkopuolella lehtojen ympäröimässä
kylässä. Kevätpäivä heilimöi. Taivas sinertää, eikä muistuta
siitä miksi aluetta kutsuttiin ”ampumaradaksi”.
Tarkkaan
ottaen kyse oli hämäyksestä: paikkaa väitettiin armeijan
harjoituskentäksi. Näin kyettiin selittämään vuosina 1937-1938
öisin kaikuvat laukaussarjat. Teloitettavat kärrättiin paikalle
vankikuljetuksissa, jotka oli naamioitu ruokatavara-autoiksi. Usein
satoja ihmisiä ammuttiin kerralla. Butovossa lahdattiin
mahdollisesti jopa 30 000 ihmistä.
Ortodoksinen
yhteisö rakentaa paikalle muistomerkkiä ja kivitauluja, johon
tiedettyjen uhrien nimet kaiverretaan.
– Työmme
on hidasta, sillä ei ole säädetty lakeja, joiden nojalla
voitaisiin myöntää rahoitusta teloituspaikkojen muiston
vaalimiseen, arvostelee yhteisön pappi, isä Vitali.
Kaksi
Parikymmentä
kilometria Moskovan ulkopuolella rakennetaan uutta moottoritietä. Se
viiltää Kommunarkan metsän poskeen kuin taitamaton parturi.
Valoisa lehtimetsä on ympäröity piikkilangalla katetulla
lankkuaidalla.
Kun
haavikossa kulkee ympäriinsä, törmää muistomerkkeihin ja honkiin
solmittuihin kuolintodistuksiin. Tuolla kohoaa muistomerkki
mongolialaisille ja jakutialaisille uhreille. Täällä on
tataarisyntyisten
hautoja. Vieressä on armeijan upseerien, mukaan lukien runoilijatar
Marina Tsvetajevan miehen Sergei Efronin muistomerkki.
Tiedetään että suomalaiset Karjalan tasavallan johtomiehet Kustaa
Rovio ja Edvard Gylling teloitettiin Kommunarkassa.
Kirjailijoista täällä sai niskalaukauksen esimerkiksi
avantgardisti Boris Pilnjak.
Kolme
Hyvin
toisenlainen on Moskovan keskustan Dmitri Donskoin luostarin
hautausmaa. Siellä terrorin uhrit ja toimeenpanijat lepäävät
kylki kyljessä. Keskellä kalmistoa kohoaa 15 000 uhrin joukkohaudan
muistomerkki. Sen tuhkissa on esimerkiksi kirjailija Isaak
Babelin, ohjaaja Vsevolod Meyerholdin, marsalkka
Tuhatševskin
ja NKVD:n johtajan Ježovin
jäänteet. Melko lähelle kirjailija Solženitsynin
hautaa sijoittuvat teloittaja Blohinin,
Gulagin johtaja Nasedkinin
ja NKVD:n päällikön Sudoplatovin
haudat.
Yllättäen
luostarin kirkossa on tšekistien
toisille tšekisteille eli
”ystäville ja taistelutovereille” pystyttämä muistomerkki.
Siihen nojaa tuoreita kukkia. Kirkon kellarissa sijaitsi aikoinaan
Neuvostoliiton ensimmäinen krematorio, jossa tuhkattiin myös
ammuttujen ruumiin. Krematorion uunit ja tekniset laitteet oli
tilattu sattuvasti Saksasta, jossa myös pääkrematoija P. I.
Nesterenko oli opiskellut.
– Terroria
leimasi selvä hierarkia. Butovon ampumaradalla teloitettiin
tavallista kansaa, Kommunarkassa älymystöä ja NKP:n jäseniä.
Korkea-arvoisimpien uhrien jäänteet taas löytyvät Donskoin
hautausmaalta, toteaa Memorialin
Šilova.
Yhteydenottoja
päivittäin
Vuosikymmeniä
sen jälkeen kun uhrit oli pidätetty, kuulusteltu, teloitettu tai
passitettu Gulagiin, alkoi heidän kohtalonsa selvittäminen.
Memorialin lisäksi Saharovin säätiön keskus tallettaa uhrien
muistoa arkistoissaan. Memorialin työ on jatkuvaa: joka päivä
tulee yhteydenottoja venäläisiltä, jotka haluavat selvittää
läheistensä kohtaloa tai kertoa kokemuksistaan. Memorial
työskentelee sen eteen, että ne sorretut, joiden mainetta ei ole
vielä palautettu rehabilitoitaisiin. Esimerkiksi ulkomaiden
kansalaisia ja eräitä vähemmistöryhmiä ei ole vieläkään
rehabilitoitu, eikä kaikkia tuomittujen sukulaisia.
Saharovin
keskus perkaa Gulagin muiston lisäksi Neuvostoliiton
toisinajattelijaliikkeen historiaa. Keskuksen näyttelystä löytyy
vaikkapa kuuluisan Metropol-almanakan
(1979) kopio . Se sisältää kaunokirjallisia tekstejä, jotka eivät
menneet sensuurista läpi.
Keskuksen
rahoitus tulee useasta eri lähteestä, kuten EU:n komissiolta.
Aiemmin Venäjän valtio tuki yksittäisiä hankkeita, mutta ei enää.
– Nyt
meitä uhkaa määritteleminen ”ulkomaiseksi agentiksi”,
sanoo keskuksen työntekijä Polina Filippova.
Ympäri
Venäjää on nykyään koko joukko kotiseutumuseoita, joissa
käsitellään myös Gulagia. Esimerkiksi Vienanmeren-Itämeren
kanavan seudun paikallismuseoissa kerrotaan kanavan rakentamisesta ja
uhreistakin. Monet museot ovat kansalaisjärjestöjen perustamia.
Valtio on viime aikoina ottanut haltuunsa useita museoita, kuten
Permin lähellä olevan Gulag-museon ja Siperian Kemerovossa
sijaitsevan museon; museot on muutettu käsittelemään yleensä
rangaistusjärjestelmää, eikä Gulagia enää mainita.
– Yhä
laajalle on levinnyt käsitys, että Gulag
kannatti ja se oli hinta, joka maan modernisoinnista oli maksettava.
Hallitus ei kiistä käsitystä, vaan tavallaan hiljaisesti tukee
sitä, vakuuttelee keskuksen työntekijä Natalia
Konradova
Gulag
mahdollinen kaikkialla
Samankaltaisilla
linjoilla on myös valtiollisen Gulag-museon johtaja Konstantin
Andrejev.
– Monella
venäläisellä on yhä käsitys, että Gulagissa istui pääosin
rikollisia tai ainakin syyllisiä ihmisiä.
Gulag-museo
koettaa muuttaa käsitystä. Museo on perustettu jo 2001, mutta
aluksi se oli hyvin pieni. Pari vuotta sitten museo sai lisää
rahoitusta Kulttuuriministeriöltä ja muutti isompaan rakennukseen.
Nyt kahdessa kerroksessa esitellään Gulagin leirioloja ja terroria.
Näytteillä on suuren terrorin aikaisia ”tappolistoja”, joita
neuvostojohtajien allekirjoitukset koristavat, ja
propagandajulisteita, joissa kehotetaan liiskaamaan
”viholliset”.
Museo
on tehnyt ison työn järjestämällä vapaaehtoisia haastattelemaan
Gulagista selviytyneitä. Haastatteluvideoita voi katsoa museossa.
Museon näyttelyssä selviää se kalsea ristiriita, mikä vallitsi
neuvostopropagandan ja sorron todellisuuden välillä.
– Gulagissa on
kaikki mahdollista. Gulag on mahdollinen missä tahansa, toteaa
museon johtaja lopuksi hyytävästi, mutta osuvasti.
Memorialin
Šilovalle museo ei kelpaa.
– Sen
avulla vallanpitäjät voivat osoittaa, että he tukevat Gulagin
muistamista ja käsittelyä, vaikka tuki on vähäistä, eikä sortoa
ole virallisella tasolla käsitelty. Museossa ei saa riittävää
kokonaiskuvaa vainoista. Toki siellä kerrotaan suuresta terrorista
ja Stalinin vastuusta, mutta sorron syistä ei kerrota tarpeeksi.
Šilovan
mielestä suuri terrori on ylikorostunut historiankirjoituksessa.
Näin on siksi että puhdistukset kohdistuivat silloin johtoryhmiin
ja teloituksia oli ennätyspaljon. Ja kuitenkin
pakkokollektivisaation tai maailmansodan vuosien terrori vaati
enemmän uhreja. Vainot jatkuivat koko ajan vuodesta 1917 Stalinin
kuolemaan 1953, ja sen jälkeenkin, vain niiden intensiteetti
vaihteli.
Kuinka
tahansa matkustamme toverini kanssa Kotlasiin, missä tärkeän
päivän juhlallisuudet eivät näy katukuvassa mitenkään. Entä
mihin menemme juhlistamaan Voiton päivää? Tietenkin baariin
nimeltä ”Berlin”.
Kainalo:
Ihmismateriaalia
Nykyään
poliitttisesta sorrosta muistuttavat kymmenet elleivät sadat
muistomerkit ympäri Venäjää. Usein ne sijaitsevat
syrjäseuduilla, kaupunkien laitamilla, tiettömien taipaleiden
takana.
– Gulag-leirit
levittäytyivät alueille, joilta löytyi paljon luonnonvaroja, kuten
kivihiiltä, öljyä, kaasua, metsävaroja ja uraania.Vankeja
varten täytyi olla jotain pakkotyötä teetettäväksi.
Luonnonvarojen
hyväksikäyttämiseksi pohjolan ja Siperian vaikeapääsyisille
alueille piti rakentaa tiet. Samalla alueita asutettiin. Gulagin
alkuvaiheissa eli vielä ajatus vankien ”uudelleenkouluttamisesta”,
mutta vuoden 1937 jälkeen se haudattiin, selittää Mihail Rogatšev,
historiotsija ja neuvostosortoa tutkivan Pokajanie-säätiön
edustaja Komin Syktyvkarissa.
Oliko
neuvostohallinnon tarkoitus myös tuhota
”vastavallankumouksellisiksi” leimatut ihmisryhmät? Rogatševin
mukaan näin ei voi sanoa.
– Neuvostohallitus ei
ensinnäkään vain kyennyt järjestämään ihmismassojen ruokintaa.
Gulagia ei taloudellisessa mielessä suunniteltu mitenkään. Leirit
eivät olleet taloudellisesti tuottavia vaan tappiollisia, mutta
neuvostohallitus oli kiinnostunut vain tuotantomääristä.
Bolševikkien toimia
leimasi yleensäkin valtava sekavuus, Rogatšev
tarkentaa.
Esimerkiksi kun GPU löysi Uhtan
läheltä öljylähteitä, alettiin rakentaa kahta erilaista
pumppausjärjestelmää, koska ei ollut tietoa kumpaa tarvitaan. Sama
juttu Vorkutassa – käytettiin kahta eri kaivosmenetelmää,
avolouhoksia ja umpilouhoksia. Vorkutaan ei 10 vuoteen ollut edes
tietä, eikä louhittua hiiltä voitu kuljettaa minnekään.
– Gulag-vangit olivat
neuvostohallitukselle vain ihmismateriaalia. Ketään ei kiinnostanut
kuinka paljon teollinen tuotanto tulisi maksamaan ihmishengissä.
Fakta
Suuren terrorin aikana 1936-1938 Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi
NKVD teloitti ainakin 724 000 ihmistä. Vankileirille tai
karkotukseen tuomittiin noin 1,4 miljoona ihmistä.
Memorial on vuonna 1989
perustettu kansainvälinen järjestö, joka pyrkii dokumentoimaan
neuvostoterrorin uhrien muistoa. Memorial ottaa kantaa myös Venäjän
nykyiseen ihmisoikeustilanteeseen. Järjestö toimii lisäksi monessa
entisessä neuvostotasavallassa.
Lisätietoa
”terrorin topografia” -kävelykierroksista Moskovan keskustassa
järjestön nettisivuilta:
http://topos.memo.ru/#13/55.7610/37.6283/main-layer_25081968-layer_25081968_M
Andrei
Saharovin säätiö
perustettiin pian ydinfyysikon ja toisinajattelijan kuoleman jälkeen
joulukuussa 1989 Saharovin lesken Jelena Bonnerin aloitteesta. Myös
Bonner on pitkän linjan toisinajattelija.
Reportaasi on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.1.2017.
Reportaasi on käännetty myös venäjäksi ja ilmestynyt 29.1.2017 RiaNovosti-uutistoimiston internet-sivulla https://inosmi.ru/history/20170129/238621864.html
Reportaasi on käännetty myös venäjäksi ja ilmestynyt 29.1.2017 RiaNovosti-uutistoimiston internet-sivulla https://inosmi.ru/history/20170129/238621864.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti