Esseen silpputyöläinen ruotii kapitalismia

Ville Ropponen kirjoittaja on esseisti ja vapaa toimittaja

Walter Benjamin: Keskuspuisto. Suom. Taneli Viitahuhta ja Eetu Viren. Tutkijaliitto 2014.

Miten kaikkialla arkielämään soluttautunut kapitalismi vaikuttaa elämäntapaamme yhä teknologisoituvissa suurkaupungeissa? Kuinka tämä näkyy taiteissa ja kulttuurissa?

”Tavara, joka on historiallisen lumeen viimeinen polttolasi juhlii riemuvoittoa, kun luonto itse saa tavaraluonteen”, Walter Benjamin kirjoittaa. Kyseinen teksti , katkelma ”Passagen-Werkistä” kuuluu Benjaminin tuotannon keskeisimpiin ja löytyy nyt myös käännösvalikoimasta Keskuspuisto. Se täydentää hyvin Benjaminilta aiemmin suomennettua tuotantoa.

”Lumeesta”Benjamin käyttää yleensä termiä ”aura”. Sen katoamiseen sarjatuotannon ja massojen yhteiskunnassa hän palaa yhä uudestaan. Edistysusko on yhtä myyttistä ajattelua kuin uskontojen lunastusopit, tietää Benjamin. Hän ennakoi nykyaikaa, jossa yhä useampi asia on alistunut markkinalogiikalle.

Benjaminin esseistiikka muistuttaa alati vaihtuvaa kaupunkia: koettu yhtyy luettuun, hetken havainnot abstrakteihin korkeuksiin. Filosofina Benjamin on runoilija, esseistinä yhteiskunnallinen näkyjen näkijä.

Taustalla kohisee 1920-1930-luvun Eurooppa. Epädogmaattisena vasemmistoajattelijana Benjamin on yhä ajankohtainen – elämmehän teknologisesti, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kiireellä muuttuvassa maailmassa.

Yhtenä ensimmäisistä Benjamin soveltaa metodia, josta tuli sittemmin eurooppalaisen esseistiikan kärkikuohua: tyylilajit yhdistyvät. Esseihtiminen on lumppujen keräämistä, Benjamin toteaa, vasta kierrättämällä syntyy todella tuoretta.

Esseiden aiheet vaihtelevat Baudelairen runoudesta Pariisin kaupunkikuvan muutoksiin, Mikki Hiiri-elokuvien ja surrealistisen taideliikkeen tulkintaan sekä Bertold Brechtin ”eeppisen teatterin” analyysiin.

Essee Tarinankertoja luotaa kokemuksen kuolemaa nykymaailmassa. Myöhemmin Benjamin lanseeraa kokemuksen köyhtymisen ”uudeksi barbariaksi”, mutta neutraalisti. Uudet barbaarit ovat pakotettuja keksimään uutta, rakentamaan keinotekoista luonnonmukaisen tilalle. Keinotekoisen huipentuma on Mikki Hiiren elämä, kulttuurin tuhoutumisen karnevaali, jonka päätepisteessä odottavat talouskriisi ja sota.

Benjamin kyseenalaistaa perinteisen historiankirjoituksen käsityksen menneisyydestä tarinana. Hän pyrkii katkomaan ”korkean” ja ”matalan” taiteen väliset piikkilangat. Porvarillista, epäpoliittista taidekäsitystä esseisti ei hyväksy: ”Taide uneksii aina politiikasta”.

Benjaminin oivallus on myös se, miten mainokset tekevät seksuaalisuudesta tavaran. Nyt puhutaan paljon ”ylierotisoitumisesta”. Harva tulee ajatelleeksi, että kyse on kaupallisen logiikan aiheuttamasta objektivoitumisesta.

Kapitalismia Benjamin pitää kulttiuskontona. Sen myytti on raha. Anteeksiannon sijasta kapitalismi perustuu velallisuuteen.

Esseissä vilahtaa tuon tuosta ”kyttyräselkäukon” vertauskuvallinen, pahaenteinen hahmo. Benjaminin tuotantoa tunteva tietää, että historianfilosofisissa teeseissä ”kyttyräselkä” muuntautuu vallankumouksen ja pelastuksen tuojaksi.

Benjaminin ajatuksista tulee olla montaa mieltä – tämä on esseen elinehto. Esseisti luotaa säihkyvällä tyylillä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaihtoehtoja. Selkeitä vastauksia hän ei anna, mutta kallonsisäiset ristiriidat ovat tarpeellisia, jotta olisi mahdollista aprikoida toisin. Nykymaailmassakaan vaihtoehtoja ei ole liikaa.

Taneli Viitahuhta ja Eetu Viren ovat suomentaneet teoksen esseet erinomaisesti. Kiinnostavat mutta epätasaiset jälkisanat valottavat Benjaminin ajattelua ja esseistiikkaa.

Walter Benjamin

Kirjallisuuskriitikko, kääntäjä ja Frankfurtin koulukuntaan liitetty ajattelija Walter Benjamin (1892-1940) on omaehtoinen hahmo esseistiikan ja filosofian historiassa.

Akateemista uraa hän ei saavuttanut. Hänen habilitaatio- eli väitöksen jälkeinen tutkimuksensa Ursprung des Deutschen Trauerspiel (”saksalaisen tragedian alkuperä”) hylättiin Frankfurtin yliopistossa 1925. Benjaminista tuli akateeminen silpputyöläinen.

Teki itsemurhan syksyllä 1940 natsiuhan alla.

Kritiikki on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 3.8.2014.