Esseen silpputyöläinen ruotii kapitalismia

Ville Ropponen kirjoittaja on esseisti ja vapaa toimittaja

Walter Benjamin: Keskuspuisto. Suom. Taneli Viitahuhta ja Eetu Viren. Tutkijaliitto 2014.

Miten kaikkialla arkielämään soluttautunut kapitalismi vaikuttaa elämäntapaamme yhä teknologisoituvissa suurkaupungeissa? Kuinka tämä näkyy taiteissa ja kulttuurissa?

”Tavara, joka on historiallisen lumeen viimeinen polttolasi juhlii riemuvoittoa, kun luonto itse saa tavaraluonteen”, Walter Benjamin kirjoittaa. Kyseinen teksti , katkelma ”Passagen-Werkistä” kuuluu Benjaminin tuotannon keskeisimpiin ja löytyy nyt myös käännösvalikoimasta Keskuspuisto. Se täydentää hyvin Benjaminilta aiemmin suomennettua tuotantoa.

”Lumeesta”Benjamin käyttää yleensä termiä ”aura”. Sen katoamiseen sarjatuotannon ja massojen yhteiskunnassa hän palaa yhä uudestaan. Edistysusko on yhtä myyttistä ajattelua kuin uskontojen lunastusopit, tietää Benjamin. Hän ennakoi nykyaikaa, jossa yhä useampi asia on alistunut markkinalogiikalle.

Benjaminin esseistiikka muistuttaa alati vaihtuvaa kaupunkia: koettu yhtyy luettuun, hetken havainnot abstrakteihin korkeuksiin. Filosofina Benjamin on runoilija, esseistinä yhteiskunnallinen näkyjen näkijä.

Taustalla kohisee 1920-1930-luvun Eurooppa. Epädogmaattisena vasemmistoajattelijana Benjamin on yhä ajankohtainen – elämmehän teknologisesti, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kiireellä muuttuvassa maailmassa.

Yhtenä ensimmäisistä Benjamin soveltaa metodia, josta tuli sittemmin eurooppalaisen esseistiikan kärkikuohua: tyylilajit yhdistyvät. Esseihtiminen on lumppujen keräämistä, Benjamin toteaa, vasta kierrättämällä syntyy todella tuoretta.

Esseiden aiheet vaihtelevat Baudelairen runoudesta Pariisin kaupunkikuvan muutoksiin, Mikki Hiiri-elokuvien ja surrealistisen taideliikkeen tulkintaan sekä Bertold Brechtin ”eeppisen teatterin” analyysiin.

Essee Tarinankertoja luotaa kokemuksen kuolemaa nykymaailmassa. Myöhemmin Benjamin lanseeraa kokemuksen köyhtymisen ”uudeksi barbariaksi”, mutta neutraalisti. Uudet barbaarit ovat pakotettuja keksimään uutta, rakentamaan keinotekoista luonnonmukaisen tilalle. Keinotekoisen huipentuma on Mikki Hiiren elämä, kulttuurin tuhoutumisen karnevaali, jonka päätepisteessä odottavat talouskriisi ja sota.

Benjamin kyseenalaistaa perinteisen historiankirjoituksen käsityksen menneisyydestä tarinana. Hän pyrkii katkomaan ”korkean” ja ”matalan” taiteen väliset piikkilangat. Porvarillista, epäpoliittista taidekäsitystä esseisti ei hyväksy: ”Taide uneksii aina politiikasta”.

Benjaminin oivallus on myös se, miten mainokset tekevät seksuaalisuudesta tavaran. Nyt puhutaan paljon ”ylierotisoitumisesta”. Harva tulee ajatelleeksi, että kyse on kaupallisen logiikan aiheuttamasta objektivoitumisesta.

Kapitalismia Benjamin pitää kulttiuskontona. Sen myytti on raha. Anteeksiannon sijasta kapitalismi perustuu velallisuuteen.

Esseissä vilahtaa tuon tuosta ”kyttyräselkäukon” vertauskuvallinen, pahaenteinen hahmo. Benjaminin tuotantoa tunteva tietää, että historianfilosofisissa teeseissä ”kyttyräselkä” muuntautuu vallankumouksen ja pelastuksen tuojaksi.

Benjaminin ajatuksista tulee olla montaa mieltä – tämä on esseen elinehto. Esseisti luotaa säihkyvällä tyylillä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaihtoehtoja. Selkeitä vastauksia hän ei anna, mutta kallonsisäiset ristiriidat ovat tarpeellisia, jotta olisi mahdollista aprikoida toisin. Nykymaailmassakaan vaihtoehtoja ei ole liikaa.

Taneli Viitahuhta ja Eetu Viren ovat suomentaneet teoksen esseet erinomaisesti. Kiinnostavat mutta epätasaiset jälkisanat valottavat Benjaminin ajattelua ja esseistiikkaa.

Walter Benjamin

Kirjallisuuskriitikko, kääntäjä ja Frankfurtin koulukuntaan liitetty ajattelija Walter Benjamin (1892-1940) on omaehtoinen hahmo esseistiikan ja filosofian historiassa.

Akateemista uraa hän ei saavuttanut. Hänen habilitaatio- eli väitöksen jälkeinen tutkimuksensa Ursprung des Deutschen Trauerspiel (”saksalaisen tragedian alkuperä”) hylättiin Frankfurtin yliopistossa 1925. Benjaminista tuli akateeminen silpputyöläinen.

Teki itsemurhan syksyllä 1940 natsiuhan alla.

Kritiikki on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 3.8.2014.

Kuhnuri

kertovan modernistisen runon parodia

Jos olisin ainoa mies planeetalla,

tuhannet naiset jonottaisivat päivittäin luokseni imeäkseen hedelmöittävää nektariani.

Popsisin sinapinsiemeniä Priapoksen tapaan ylläpitääkseni

astronomisiin mittoihin paisuvaa kykyäni.

Naiset synnyttäisivät luonnollisesti vain tyttöjä.

Jos olisin ainoa mies planeetalla, minun

ei tarvitsisi ajaa autoa,

ei tarvitsisi rakentaa taloa ähisten ja puhisten,

ei olisi syytä keinotella pörssissä,

ei kulkea joukkokokouksissa huutaen iskulauseita,

ei nyrkkeillä, miekkailla ja ampua konetuliaseella ja ohjuksilla

toisia tyyppejä aidan takana, jotka samoin kuin minä

ajavat aamuisin sänkensä ja haisevat hieltä.

Jos olisin ainoa mies planeetalla,

elelisin syrjäisessä mökissä metsän keskellä, palvelisin itse itseäni

ja antaisin naisten tehdä mitä sitten tekevätkään.

Ennemmin tai myöhemmin he tulisivat luokseni taas,

kääntyisivät puoleeni tai minusta poispäin,

kuitenkin sillä tavoin, etteivät varjosta aurinkoa.

Jos olisin ainoa mies planeetalla,

muuttuisin vuosi vuodelta karvaisemmaksi,

harmaantuisin, liikkuisin hitaammin

ja lopulta muistuttaisin jonkinlaista näytösesinettä,

istuisin mökissäni metsän keskellä

kuin kiinni kasvaneena havupuihin,

lopulta haipuisin pois. Ja planeetta muuttuisi tyystin naaraspuoliseksi.

Sillä tavalla ihmiskunta olisi saavuttanut täyttymyksensä

ja tarkoituksensa.

Naiset lakkaisivat kasvamasta ja alkaisivat sen sijaan kutistua.

Lopulta heistä sukeutuisi muurahaisia ja he katoaisivat

maankuoren koloihin

jonkinlaisena syntymän nurinpäin käännettynä vertauskuvana,

miellyttääkseen äitimaata sukupuutollaan,

antaen tilaa metsälle, jonka kollektiivissa

ei sukupuolilla ole koskaan ollut erityistä merkitystä.

Isoisten askelissa on hölskyvä vaihde

proosarunon parodia

hänen leipäläpensä ryöppysi irronneita hampaita. hänen vittunsa oli väärinpäin: se oli valtava. toki se oli suulta tiukka niin kuin kenellä tahansa, mutta kun pääsit sisälle niin vastassa oli vain tyhjyyttä kumiseva kasarmi.

jättiläisten saappaat hölskyivät raskasta vettä. heidän toimimattomuutensa ballistiset ohjukset
sojottivat vasten Euraasian velttoa vatsaa. heidän vivisektionsa kohisivat vajotessaan alaspäin.
jossain nummen kolkossa kaakkoiskulmassa
silmänurkasta etääntyneet kalpeaveriset hepatiitit parittelivat kuumeisesti.

missään ei ollut lehtiä, ei versoja, ei hillitöntä kasvua. vain mustia merkkejä

syöksymässä toistensa kiduksiin.

minun ikuiset, minun rakkaani, minun pienet kissankäpäläni.

Valkoista roskaa mustalla paperilla

Spoken word parodia

White trash getting' down on your knees

kymmenes kalja on keisari

puolustaudun naapurini somalimies näyttää teini-ikäiseltä narkkarilta hepokatti

harjasi haravalla hampaitaan, olen muka parempi

hänen vaimonsa on kaunis kuin kirveellä veistetty kivimadonna

kuudetta kertaa raskaana

Vuosaaren satamasta kuuluu molskahduksia

kuin mahtavaa betonista lasta pantaisiin alulle

moottoritiet vievät lähiöiden suljetuille ostareille, joiden sydämenä hampurilaiskiska

Taksin katolla vilkkuu yön ainoa

Sataman metalliset nosturit louskuttavat

louskuttavat metalliset parodiat

White trash getting' down on your knees

Free Manson Kiven patsaalla poliisi hyökkää anarkistien kimppuun

Ääriryhmät ottavat yhteen vappukulkueessa

Olisikohan työttömyyskorvauksesta varaa halpaan huoraan?

Terveyskeskus on suljettu, ei valoa

näy, olen tuupertunut toukokuun lumihankeen

hyvinvointivaltion loppu on päivän lööpissä kirkuva ankka, vai

Georgiassa vuoret laulattavat

Georgia, pieni Etelä-Kaukasian maa, on rikas kulttuurivaikutteista. Erilaisia maisemia löytyy Kakhetian viinitasangoilta Mustanmeren rantoihin ja etelän luolaluostareihin. Pääkaupungissa Tbilisissä Eurooppa ja Aasia yhdistyvät ainutlaatuisesti.

Ville Ropponen

Neuvostoaikoina Georgia oli turismin keidas, jonne neuvostokansalaiset ja ulkomaalaisetkin matkustivat kilvan. Levottoman 1990-luvun jälkeen matkailijat ovat pikkuhiljaa palaamassa Georgiaan.

Ehkä vaikuttavinta maassa on yli 5000 metriin kohoava majesteettinen Kaukasusvuoristo. Vuorilta löytyy villiä kauneutta, omaleimaisia kyliä sekä myyttien ja kirjallisuuden kaikuja.

Siirtymä lokakuisesta Tbilisistä, jossa leninkileidit ja trendipellet tepastelevat +25 asteen auringossa, Svanetian Mestiaan on melkoinen. Mestiassa mies hakkaa pääkadulla lehmänruhoa vesurilla palasiksi, katoilla on jääriite, mutaa on polviin asti, ja ympärillä kohoavat lumihuippuiset vuoret.

Takana on 10 tunnin reittitaksimatka serpentiiniteillä. Venyttelemme Mestian keskustassa, jonne on pykätty italialaistyylinen piazza – paikallisten suureksi huviksi. Piazza liittyy turismiin panostamiseen, joka alkoi edellisen presidentin Mikheil Saakašvilin aikana. Vielä 1990-luvulla Svanetiassa oli vähän matkailijoita, tavan mukaan muualta tulleet kun usein ryöstettiin. Tilanne muuttui 2000-luvulla. Svanetiaan vedettiin uusi, aiempaa turvallisempi tie, ja Tbilisistä on nyt jopa lentoyhteys.

Hirsitalojen ja niiden kyljessä kohoavien kymmenien muinaisten puolustustornien kylä muuttuu hiljalleen. Joka puolella kehitetään kotimajoitusta tai rakennetaan hotelleja, tuliterä Historian ja Kulttuurin museo seisoo kymen partaalla.

Villissä Svanetiassa

Kiipeämme erääseen puolustustorneista. Huipulta avautuu näkymä yli laakson. Tornit on rakennettu vihollisen torjumista varten, mutta myös sukujen välisen vihanpidon pakopaikoiksi. Ja hyvin svanit pitivät rivinsä: tänne eivät edes mongolit päässeet tunkeutumaan.

Muualta Georgiasta on usein sotien aikana kuljetettu Svanetiaan tärkeitä ikoneita ja taideaarteita turvaan. Svanetia on saanut aseman Georgian alueista georgialaisimpana, jossa ikivanhat perinteet sinnittelevät. Svanit puhuvat omaperäistä georgian kielen murretta, jota esimerkiksi tbilisiläiset eivät kunnolla ymmärrä. Seudulla on kukoistanut myös oma kirkkotaiteen suuntaus.

Illalla sataa räntää. Majapaikassamme on yllättäen wifi-yhteys. Selaamme internetiä ja nautimme svanetialaisesta keittiöstä: frisbeen kokoinen lihapiirakka kubdar ja sulguni-juustolla höystetty perunamuusi elarji huuhdotaan alas chachalla, viinalla, joka viinirypäleen asemesta tehdään täällä homeisesta leivästä.

Äkkiä pimenee. Emme menetä tajuntaamme, vaan kylästä on vain mennyt sähköt, katkoja on usein. Se ei tahtia haittaa, kun sukellamme petiin: tiedossa on aikainen nousu.

Uni karisee silmistä seuraavana aamuna viimeistään, kun kuskimme Merab kaasuttaa nelivetoautoaan ylös mutaista mutkatietä. Olemme matkalla Euroopan korkeimpaan asuttuun kylään Ushguliin (2200 m). Kylä on Unescon maailmanperintökohde. Rinteillä ruska on parhaassa terässä: korpi hehkuu keltaista, oranssia, vihreää, koivua, pihlajaa, kuusia.

Merab ääntää venäjää vahvalla aksentilla. Hänet tavatessaan ymmärtää miksi matkaoppaat varoittelevat: älä ikinä loukkaa svanetimiestä. Kuskimme herättää vaistomaista kunnioitusta, ja hyvin hän pitää autonsa keskellä tietä, vaikka mennään ylös ja alas – ja kerran poikki tien yli pärskyvän puron, vesi syöksyy vieressä pohjattomaan rotkoon.

Ylhäällä Ushgulissa

Ushgulin kylä ponnahtaa esiin puolustustorneineen. Ohitamme niityllä lepäilevät lammaspaimenet ja vanhuksen, joka leikkaa viikatteella heinää lähes pystysuoralla vainiolla. Lähtiessämme kolme tuntia myöhemmin hahmot ovat yhä samalla paikalla, tekemässä samaa.

Ushgulissa aika pysähtyy. Kiivas joki syövyttää tietään läpi kylän. Kivitalojen välissä pujottelevat ihmeelliset kujat ovat täynnä mutaa ja siansontaa. Ympärillä vipeltää ja röhkii. Siat ovat pitkäkarvaista svanetialaista rotua, lähempänä villisikaa. Taivas riippuu vuorten yllä, lumiraja loistaa.

Paria paikallisten avaamaa kahvilaa lukuunottamatta kylässä eletään perinteisesti. Tai ei aivan: ovela gruusialaisvanhus on pykännyt oman museon. Talon toisessa kerroksessa avautuu salintapainen, jonka vetonauloja ovat seinälle nostettu sianrakko, Stalinia esittävä juliste, täytetty vuohi ja kiipeilyvälineitä, jotka kuulemma kuuluivat legendaariselle vuorikiipeilijä Mikheil Ghergianille.

Ostamme svanetialaista suolaa. Se on 13 yrtistä ja vuorisuolasta tehty mausteseos. Tarinan mukaan seos syntyi, kun svanit muinoin lisäsivät suolaan yrttejä tehdäkseen siitä painavampaa ja saadakseen näin paremman hinnan.

Gruusian sotilastiellä

Jahtaamme vuoria myös matkalla Tbilisistä pohjoiseen pitkin kuuluisaa Gruusian sotilastietä. Se seuraa vanhaa valloittajien ja kauppiaiden reittiä Kaukasuksen yli Venäjän puolelle Vladikavkaziin. Rinteiden vainiot hehkuvat vihreinä. Vuoristoa täplittävät kylät. Loputtomat lammaslaumat määkivät. Tie kulkee ylimmillään Ristisolassa (2379 m).

Yksi Georgian korkeimmista huipuista Kazbek (5047 m) näkyy edessä. Vuori on verhoutunut legendoihin. Antiikin kreikkalaisen mytologian Prometheus-jättiläisen sanotaan olleen täällä kahlehdittuna kallioon rangaistuksena kapinasta jumalia vastaan. Vuoreen liittyy myös taruja Abrahamin teltasta, jonka suojissa piilee joko pyhä seimi tai elämän puu.

Pysähdymme Terekjoella, Darialin (georg. ”Dar-i-Alan”, 'alaanien portti') solassa. Sola puhkaisee Kaukasuksen pohjoisrinteen matkalla Tšetšeniaan. Khakinruskeat rinteet nousevat molemmin puolin. Runoilijoiden ylistämä Terekjoki ja Darialin rotko huikaisevat: voi kuvitella miten villisti Terek loiskuu keväisin, kun lumi sulaa vuorilta.

Georgian ja Venäjän eli Tšetšenian raja nousee vastaan. Georgian patriarkaatti on pystyttänyt likelle rajaa uutukaisen, lohenpunaisen kirkon merkiksi siitä, että kyseessä on Gergian alue.

Yövymme vuoristokylässä. Aamulla maisema on pukeutunut valkoiseen, tannerta peittää viisisenttinen lumi, jota tuuli nauraen paiskoo. Vuorilla on aina varauduttava yllätyksiin.

Lermontov ja Tamara

Terekjoki ja Darialin sola esiintyvät monen kirjailijan tuotannossa Dumas'ista ja Puškiniin.

Erityisesti maisema kiihdytti Mihail Lermontovia. Hänen runoelmassaan Tamara (1841) noitakuningatar asuu tornissa Darialissa ja viettelee miehiä luokseen. Öiset orgiat päättyvät aina aamulla, kun Tamara heittää rakastajansa ikkunasta vaahtoavaan Terekjokeen.

Darialin linnoituksen, joka tunnetaan paremmin kuningatar Tamaran linnana, rauniot löytyvät todellisuudessakin solan eteläpäästä.

Runoelmassa Demoni (1841) Lermontov kuvaa ikiaikaista tuliolentoa. Sekä kristillisiin että persialaisiin taruihin viittaava Demoni armastaa georgialaista neitsyttä, joka riutuu Darialin solassa. Myös neitsyen nimi on – Tamara. Nimi viitannee Georgian 1200-luvun suurvalta-ajan kuningattaresta Tamarista kertoviin taruihin.

Näin Georgiaan pääsee

Georgiassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta, joista suurin osa on ortodoksikristittyjä.

Pääkaupunki Tbilisissä on 1,1 miljoonaa asukasta.

Georgiaan pääsee lentäen Istanbulin, Riikan tai Kiovan kautta. Halvimmillaan edestakainen lento Tbilisiin maksaa noin 200 e.

Tbilisistä pääsee bussilla Svanetiaan (10 h) tai Georgian sotilastien päähän, Venäjän rajalle (10 h).

Hinnat ovat Georgiassa halpoja, joten turisti ei köyhdy liikaa, vaikka ottaisi taksin. Koti- ja hotellimajoitusta on saatavilla runsaasti. Matkatoimistojen palvelujakin löytyy.

Vuorilla voi kierrellä, patikoida ja talvisin myös lasketella hiihtokeskuksissa.

Artikkeli on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 17.4.2014.

Krimin tataarit vaativat oikeuksiaan

Krimin tataarit järjestävät ensi viikolla oman kansanäänestyksen asemastaan. He eivät kuitenkaan ole kokonaan torjuneet yhteistyötä Krimin uuden hallinnon kanssa.

VILLE ROPPONEN

Krim on nyt virallisesti liitetty Venäjään. Niemimaalla elää silti yhä vähemmistö, joka vastustaa liitosta: Krimin tataarit. Tataarien Kurultai eli kansalliskokous vaati viime kuun lopulla vähemmistölle autonomiaa. Vaatimuksessa jätettiin täsmentämättä minkä valtion yhteydessä autonomiaa vaaditaan.

Tataarit aikovat järjestää ensi tiistaina eli 15.4. oman kansanäänestyksen asemastaan Krimillä. Alueen kahdesta miljoonasta asukkaasta tataareja on noin 300 000.

Krimin uusi valta on houkutellut tataareja puolelleen lupaamalla heille viidesosan hallintoviroista ja tataarille virallisen kielen asemaa. Nämä ovat oikeuksia, joita Ukraina ei ikinä myöntänyt. Mutta tataarit eivät oikein luota Venäjään. Heillä on karvaita kokemuksia Krimin äärivenäläisistä kasakkajärjestöistä.

Taustalla on myös toukokuun 1944 pakkosiirto: neuvostodiktaattori Josif Stalin karkotti tataarit Krimiltä Keski-Aasiaan syytettynä yhteistyöstä natsien kanssa. Viime aikoina Krimillä on liikkunut huhuja uudesta pakkosiirrosta. Tataaritalojen oviin on piirrelty rukseja – vanhoja tataareja tämä muistuttaa keväästä 1944.

Tataarien keskusjärjestö Mejlisin mukaan 16.3. järjestetetyssä kansanänestyksessä Krimin Venäjään liittymisestä äänesti vain kolmannes asukkaista; valtaosa tataareista boikotoi äänestystä. Krimin hallinnon mukaan äänestäneitä oli yli 80 prosentia. Tataarit sanovat heillä olevan hallussaan todisteet huijauksesta.

Mejlis on kansalaisjärjestö, sillä Ukraina ei myöntänyt sille poliittisen puolueen tai elimen asemaa, vaikka se käytännössä edustaakin valtaosaa Krimin tataareista.

Tuen hakemista sekä myönnytyksiä

Mustafa Jemilev, Mejlisin entinen puheenjohtaja ja legendaarinen neuvostoajan toisinajattelija, on kiertänyt maailmalla hakemassa tukea tataareille. Puhuessaan YK:n turvallisuusneuvostossa New Yorkissa maaliskuun lopussa Jemilev toisti väitteen Krimin äänestyksen väärennöksestä. Hän vetosi Budapestin 1994 sopimukseen, jossa Venäjä ja USA sitoutuivat puolustamaan Ukrainan rajojen koskemattomuutta vastineeksi, että maa luovutti ydinaseensa. Puhe sai Venäjän YK-edustajan raivoihinsa.

Krimin tataarien kansanäänestyksellä on kiire, sillä määräysten mukaan krimiläisiä, jotka eivät ole huhtikuun loppuun mennessä ottaneet Venäjän kansalaisuutta tullaan kohtelemaan ulkomaalaisina. Ei-kansalaisilla ei olisi äänioikeutta, eivätkä he voisi työskennellä valtion laitoksissa. Mejlisin mukaan vain harvat tataarit haluasivat ryhtyä Venäjän kansalaisiksi.

Tataarit ovat myös tehneet myönnytyksen. Kurultai päätti suostua yhteistyöhön Krimin hallituksen kanssa. Paikallisen ATR-kanavan omistaja Lenur Ismailov nimitettiin Kurultain edustajana Krimin varapääministeriksi. Mejlisin varapuheenjohtaja Zaur Smirnov nimitettiin Krimin kansallisuusasioiden komitean johtajaksi.

Aika näyttää miten tataarit onnistuvat takaamaan oikeutensa Krimillä. Toistaiseksi ei ainakaan ole varsinaisen etnisen konfliktin vaaraa venäläisten ja tataarien välillä, vaikka monet ovat sitä pelänneet.

Neuvostoliiton laajin toisinajattelijaliike

Krimin tataarien liikkeellä on pitkä perinne oikeuksiensa ajamisesta passiivisen vastarinnan avulla. Kamppailu sai alkunsa karkotuksessa Keski-Aasiassa Stalinin kuoleman (1953) jälkeen.

Tataariaktivistien ensimmäinen polvi uskoi, että neuvostovalta ratkaisee heidän ongelmansa. Tuhannet vetoomuskirjeet viranomaisille koristeltiin oikeaoppisesti sitaateilla Leniniltä – tuloksetta.

Tataariliikkeen toinen polvi, johon nuori Mustafa Jemilev liittyi 1960-luvulla, kääntyi neuvostovaltaa vastaan. Enää ei uskottu, että tataarien edes haluttiin palaavan Krimille. Ymmärrettiin, että tataarien tapaus oli osa Neuvostoliiton yleistä ihmisoikeustilannetta.

Krimin tataarit loivat suhteita Neuvostoliiton ihmisoikeusjärjestöihin ja -aktivisteihin, kuten Andrei Saharoviin, Pjotr Grigorenkoon ja Ilja Kabaihin. Osa tataariaktivisteista alkoi vaatia laajemminkin demokratiaa, kansalaisoikeuksia ja sananvapautta. He järjestivät mielenosoituksia ja kansalaistempauksia. Krimin tataarien liikkeestä kasvoi tavallaan laajin toisinajattelijaliike Neuvostoliiton historiassa.

Jemilev perusti Saharovin ja 13 toisinajattelijan kanssa 1969 Neuvostoliiton ihmisoikeuksien aloiteryhmän, joka vetosi YK:hon. Neuvostovalta iski takaisin. Jemilev sai kaikkiaan kuusi vankilatuomiota ja istui yhteensä 17 vuotta leireillä.

Lopulta Neuvostoliiton hajottua tataarit pääsivät palaamaan Krimille.

Krimin kansat

* Venäjä valloitti Krimin tataareilta 1783. Neuvostojohtaja Nikita Hruštšev siirsi Krimin Venäjän neuvostotasavallalta Ukrainalle 1954.

* Krimiläisistä venäläisiä on 58 prosenttia, ukrainalaisia 24 prosenttia ja tataareja 14 prosenttia. Venäjä on puhutuin kieli. Krimin 600 koulusta krimintataaria opetetaan vain 14:ssa ja ukrainaa seitsemässä.

 

 

Artikkeli on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.4.2014 ja saman lehden nettisivuilla 13.4.

Makeankarvas pala venäläisille

Ville Ropponen

Krimin venäläiset näyttävät kannattavan liittymistä Venäjään. Krimin tataarit vastustavat. Mistä on kysymys?

- Jos Krimillä syntyisi vakava konflikti venäläisten ja tataarien välillä, Venäjä voisi määrätä Mustanmeren laivaston puuttumaan tilanteeseen, niin sanotusti auttamaan Ukrainaa, ”puolustamaan Venäjän kansalaisia” tai ”rauhanturvaajiksi” alueelle, sanoi Radio Svobodan toimittaja Vladimir Prytyla, kun viimeksi vierailin Krimillä syksyllä 2009.

Hän ei tainnut olla aivan väärässä?

Videolla 26. helmikuuta mellakasta Krimin pääkaupungin Simferopolin parlamentin edessä näkyy miten Krimin tataarien liput aaltoilevat Ukrainan väreissä väkijoukossa; vastapuolella hulmuavat Venäjän liput. Mellakka on Ukrainan uuden hallinnon kannattajien ja vastustajien välinen. Seuraavina päivinä Krimin venäläisten vapaaehtoisjoukot ottavat haltuunsa hallintorakennuksia. Sitten Venäjän sotilaat alkavat miehittää sotilaskohteita. Kyse tuskin on vain Sevastopolin laivastotukikohdan turvaamisesta.

Kansanäänestys alueen asemasta

Krimin aluehallinto järjestää kansanäänestyksen alueen asemasta 16. maaliskuuta. Odottamatta tätä Krimin alueparlamentti jo lähetti Putinille pyynnön liittyä Venäjään. Venäjän duuma toivotti Krimin tervetulleeksi: se valmistelee lainmuutosta, jonka mukaan uudet alueet voisivat liittyä helpommin Venäjään. Krimin kansanäänestyksen tasapuolisuutta tuskin tulevat lisäämään se, että Krim on venäläisten sotilaiden miehittämä tai se, että Krimin uusi pääministeri Sergei Aksjonov valittiin virkaansa venäjämielisten asemiesten vartioidessa parlamentin äänestystä.

Tapahtumat tuntuvat etenevän pikavauhtia, mutta taustalla on vuosien kehitys.

Tilanteessa ovat vaikuttaneet hetkellisetkin syyt: Krimin venäläiset vastustivat Ukrainan uutta kielilakia, joka kumoaisi venäjänkielen alueellisen aseman. Ukraina peruikin kielilain muutoksen. Krimillä näyttää myös liikkuvan pelkoja ”Maidan-aktivistien äärinationalismista ja fasismista”, pelkoja joita Venäjän media on onnistuneesti lietsonut.

Venäläistä vaikutusta

Mutta ovatko kaikki Ukrainan nationalistit ukrainalaisia? Tuskin. Venäläiskansalliset mielialat ovat ainakin Krimillä olleet jo kauan nosteessa. Tälle on sikäli pohjaa, että lähes puolella Krimin venäläisistä on sukujuuria äiti-Venäjällä. Krimiä asutettiin toisen maailmansodan jälkeen siirtolaisilla keski-Venäjältä. Niemimaalle asettui lisäksi paljon NKP:n ja puna-armeijan veteraaneja. Iso osa Krimillä vierailevista turisteista on venäläisiä. Venäläiset yitykset ovat jo vuosia vahvistaneet omistustaan erityisesti Krimin subtrooppisella etelärannikolla.

Venäjän vaikutus on ollut myös suoraa. Viime päivinä on uutisoitu Venäjä jakavan runsaasti passejaan Krimillä. Kuitenkin Venäjä on jakanut niitä paljon jo vuosikausia. Lisäksi Venäjältä on tullut avokätisesti rahoitusta. Esimerkiksi Venäläinen yhteisö, 15 000 jäsenen järjestö, on saanut vuosia rahoitusta Venäjän valtion ohjelmasta ulkovenäläisten tukemiseksi ja säätiöiltä, kuten Moskovan-Krimin rahastosta. Krimillä suosituilla Venäläinen blokki -puolueella ja Venäläinen rintama-vaaliliitolla on vankat yhteydet Venäjälle.

Oranssivallankumouksen jälkeen Krimille perustettiin useita äärivenäläisiä kasakkakuntia. Kahden suurimman kasakkakunnan yhteiseksi jäsenmääräksi on arveltu jopa 10 000. Kasakkakunnilla on yhteyksiä Venäjän Mustanmeren laivastoon ja venäläisiin kasakkakuntiin sekä Krimin poliittisiin järjestöihin.

Äärinationalistien myyttien mukaan Krim on ollut osa Venäjää aina vuodesta 988, jolloin Kiovan Rusin prinssi Vladimir kääntyi kristinuskoon Hersonesissa.

Tataarit heittopussina

Krimin venäläisen tulevaisuuden kannalta kysymysmerkki ovat Ukrainan ja kansainvälisen yhteisön reaktion lisäksi Krimin tataarit. Tataarien keskusjärjestön Mejlisin lausunnon mukaan he eivät aio tunnustaa Krimin aluehallintoa ”Kalašnikovin piippu niskassa”. Venäläiset heiluttelivat tataareille myös porkkanaa ja lupasivat jopa Krimin pääministerin paikan, jos he ryhtyisivät tukemaan kansanäänestystä Krimin asemasta.

- Kansanäänestys tulee olemaan laiton. Alueiden eroaminen Ukrainasta voidaan ratkaista vain koko maan kattavalla äänestyksellä, sanoi Krimin tataarien johtaja, entinen neuvostoajan toisinajattelija Mustafa Jemilev (71) Radio Svobodan mukaan.

Josef Stalinin Keski-Aasiaan pakkosiirtämät tataarit pääsivät palaamaan Krimille vasta Neuvostoliiton kaaduttua 1990-luvulla. Aikoinaan takavarikoitua omaisuutta he eivät ole saaneet takaisin ja elävät nyt usein köyhyydessä. Tataarit kannattivat oranssia vallankumousta, mutta saivat pettyä. Ukrainalaismielisiä oranssijohtajia eivät tataarien ongelmat kiinnostaneet.

Muiden krimiläisten tapaan enemmistö tataareista on äänestänyt viime vuosina Janukovitšin Alueiden puoluetta. Nyt he silti kannattavat Ukrainan uutta hallintoa, Janukovitšin vastustajia.Tataarit eivät luota Venäjään, sillä maa ei ole tunnustanut pakkosiirron laittomuutta. Heillä on myös karvaita kokemuksia venäläisestä nationalismista. Tataarien mukaan Krimin kasakkakunnat provosoivat heitä jatkuvasti. Krimillä on ollut useita mellakoita ja väkivallantekoja vuoden 2006 jälkeen äärivenäläisten ja tataarien välillä.

Epäluulo kytee
 

Jemilevin mukaan tataarit ovat nyt sopineet Kiovan hallinnon kanssa lopettavansa kaikki protestit Krimillä. Venäjälle ei haluta antaa tekosyytä lajentaa toimiaan Ukrainaa vastaan.

Krimillä tataareja on nyt koetettu hyvitellä. Aluehallinto on lupaillut heille aiempaa suurempia oikeuksia. Venäjältä on lennätetty Tatarstanin tasavallan presidentti Rustam Minnihanov tukemaan aluehallintoa ja neuvottelemaan Krimin tataarien kanssa.

- Tämä on iso kuvio. En usko, että Venäjän kiinnostus Ukrainassa rajoittuu vain Krimiin, vaan kiinnostusta on myös Donetskin, Harkovan ja Nikolaevskin lääneihin, arveli Jemilev.

 Hänestä Ukrainan yhtenäisyys ja suvereenisuus on taattava sopimusten mukaan, jotka myös Venäjä on allekirjoittanut.

Kiovan sotilaspoliittisen instituutin tutkija Dmitri Timtšuk on arvellut Krimin tataarien ryhtyvän sissisotaan, jos Venäjä pysyvästi miehittää Krimin. Tätä ei ole helppo uskoa, sillä Krimin tataarien liikkeellä on ehkä pisimmät pasifistiset perinteet entisessä Neuvostoliitossa. Dissidenttiliikkeenä he eivät 45 vuoden aikana kertaakaan turvautuneet väkivaltaan vaatiessaan paluuta Krimille. Muuten tataarit varmasti tulevat tekemään kaikkensa estääkseen Venäjää nielaisemasta Krimiä.

Myytti venäläisten tajunnassa

Krimillä on pitkään ollut erityinen sija venäläisten tajunnassa. Aina valloituksestaan 1783 asti se on ollut kaistale Eedeniä, jossa jo tsarismin aikaan kupli keisarikunnan kerma kesälomilla.

Krim oli toisaalta venäläisille vieras ja eteläinen, Anton Tšehovin sanoin ”kuuma Siperia”, jota oli vaikea sovittaa osaksi venäläiskansallista kertomusta. Venäläisessä kirjallisuudessa Krimistä tuli Pietarin lisäksi yksi vankimmin mytologisoitu paikka. Krimin antiikin kreikkalaisista raunioista etsiskeltiin yhteyttä Hellaaseen ja klassiseen Eurooppaan. Krimin menneisyys tataarikaanikuntana innoitti myös orientalistisia mielikuvia, joiden tunnetuin toteuma on Aleksander Puškinin runoelma Bahtshisarain suihkulähde (1822).

Unelmien mustameri

Neuvostoliitossa jokainen kansalainen unelmoi matkasta Mustallemerelle. Turhaan ei liittoutuneiden suurvaltakongressia pidetty sodan aikana 1944 juuri unelmien Jaltalla. Krimillä sijaitsi myös kulttuuriväen sanatorioita, joissa taiteilijat tapasivat toisiaan vapaammin. Ja siellä filmattiin paljon neuvostoelokuvan klassikoita.

Krimin erityissija venäläissukupolvien mielessä ilmenee esimerkiksi Vasili Aksjonovin romaanissa Krimin saari (1981). Siinä Krim on itsenäinen markkinatalousdemokratia, ”maailman synnin ja hulluuden mekka”. Romaanin lopussa Neuvostoliitto miehittää Krimin.

Fakta: Monikulttuurinen niemi

- Krimin kahdesta miljoonasta asukkaasta 60 prosenttia on venäläisiä, 23 prosenttia ukrainalaisia ja 13 prosenttia tataareja.

- Niemimaan historia on hyvin monikulttuurinen. Menneisyydessä siellä ovat vaikuttaneet kreikkalaiset, italialaiset, juutalaiset, tataarit, karaimit, armenialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset, ukrainalaiset ja venäläiset. Slaavit nousivat enemmistöksi Krimillä vasta 1800-luvun lopulla. Venäläisten osuus ei noussut yli 45 prosentin ennen krimintataarien pakkosiirtoa 1944. Pakkosiirron aikana menehtyi 25-45 prosenttia tataareista.

- Krim oli osa Venäjää vuodesta 1783 vuoteen 1921, jonka jälkeen se oli autonominen neuvostotasavalta vuoteen 1945, jolloin se liitettiin taas Venäjään. Vuonna 1954 puoluejohtaja Nikita Hrustsev siirsi Krimin Ukrainan neuvostotasavallalle.

Artikkeli on ilmestynyt Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.3. 2014 ja saman lehden internet-sivuilla 16.3.