Pinnanalaisen Venäjän kronikoitsija

Teksti: Ville Ropponen

Venäläinen sarjakuva on useimmille uusi tuttavuus. Maan sarjakuvahistoria on pirstaleinen, ja vielä nykyäänkin kenttä hakee ilmettään. Juuri nyt yksi kiinnostavimpia graafisen reportaasin tekijöistä tulee Venäjältä.

Viktoria Lomaskon teos The Other Russias julkaistiin keväällä 2017 Yhdysvalloissa ja Britanniassa englanniksi Thomas Campbellin kääntämänä. Tänä syksynä teos ilmestyy suomeksi nimellä Se toinen Venäjä (Into, suom. Ville Ropponen).

Se toinen Venäjä luo kuvaa piiloon painetusta Venäjästä tavanomaisten uutiskuvien ulkopuolella. Lomasko luotaa marginaaliin sysättyjä yhteiskuntaryhmiä sekä kansalaisaktivismia yhä autoritaarisemmaksi käyvän keskusvallan oloissa.

Lomasko jatkaa tavallaan pitkää perinnettä. Tsaarinvallan loppuvuosina ja neuvostoaikoina Venäjällä tehtiin paljon graafista reportaasia, erityisesti sotien tapahtumista, kuten Leningradin piirityksestä, ja vankileireiltä. Neuvostoliiton romahdettua traditio kuitenkin katkesi pariksikymmeneksi vuodeksi.

Graafinen reportaasi liittyy osaltaan myös yleismaailmalliseen dokumentaarisen ja ”sosiaalisesti sitoutuneen” taiteen noususuuntaan.

Lomasko jatkaa toistakin perinnettä, neuvostoajoilta tuttua tamizdatia (”siellä julkaisua”). Hän yritti kyllä tarjota teosta julkaistavaksi myös Venäjällä, mutta väsyi lopulta kustantamoiden kieltoihin tai huomiotta jättämiseen.

Se toinen Venäjä jakautuu kahteen, kronologisessa järjestyksessä olevaan osaan: Näkymätön ja Vihainen. Osastot kuvastavat yhtäältä ulkomaailmalle ja omille vallanpitäjille näkymätöntä Venäjän kansaa ja toisaalta herännyttä raivoa, josta kumpuaa vastarintaa. Teoksen eri aiheita yhdistää toisiinsa tekijän hahmo.

Liukuma kapitalistiseen diktatuurin

Hienovaraisin vedoin Lomasko on tiivistänyt kohtaamiset ihmisten kanssa ja todelliset, uutismediaakin kiinnostaneet tapahtumat. Tyylillisesti teos rakentuu ketjutetuista henkilöiden muotokuvista ja tuokiokuvista sekä välillä pitkistäkin tekstiosuuksista. Kuvia täydentävät harvakseltaan iskevät, dokumentaariset repliikkikuplat.

Tuokiokuvat ovat samaan aikaan välittömiä ja pitkälle hiottuja. Lomasko on sanonut, että hänellä on ehdottoman tärkeää piirtää kuvien luonnokset suoraan tapahtumapaikalla. Tärkeää on piirtämisen rytmi ja improvisaatio. Kameraa hän ei käytä apuna.

Erityisesti osa henkilökuvista saa arkkityyppistä merkitystä, ne tuntuvat edustavan laajempia kehityskulkuja, vaikka perustuvat sinänsä todellisiin henkilöihin. Kirjan kolmestatoista luvusta muodostuu lopulta panoraama kokonaisesta aikakaudesta 2000- ja 2010-luvuilla, jolloin Venäjä upposi jälleen autoritaariseen hallintoon, tällä kertaa kapitalistiseen diktatuuriin.

Toisenlainen yhteiskunta

Lomasko kuvaa yhteiskunnan valtavirrasta ulos sysättyjä ryhmiä, nuorisorikollisvankeja, syrjäseutujen naisia, kyläkoulua kaukana kaikesta, keskiaasialaisia orjatyössä Moskovassa, seksityöläisten arkea. Lisäksi hän piirtää ”vastarinnan kronikkaa”, joka on kirjan yhden luvun nimikin. Venäjää 2011-2012 järisyttäneistä mielenosoituksista vaalivilppiä ja Putinin uudelleenvalintaa vastaan siirrytään Pussy Riotin oikeudenkäyntiin ja muihin näytösoikeudenkäynteihin. Omat lukunsa saavat homoseksuaaalien ja homofobien suhteet sekä viime vuosien protestiliikkeet, asuinalueidensa puistoja puolustavista asukasaktivisteista lakkoileviin rekkakuskeihin.

Lomasko rakentaa näkymän myös kansalaisliikehdinnän vastapuolelle, raskaasti aseistetusta mellakkapoliisista Sisäministeriön E-keskuksen agentteihin, natsiskineistä yksityisiin vartijoihin, Ukrainan sodan veteraaneista ortodoksiaktivisteihin. Ilmauksensa saa myös hallinnon viljalti käyttämä propaganda ja sen kielenkäytön erityisyydet.

Lomasko on käsitellyt yhteiskunnallisia aiheita jo aiemmassa sarjakuvassaan Zapretnoje isskustvo (Boomkniga 2011) eli ”Kielletty taide”. Teos pureutuu kahta taiteilijaa vastaan vuonna 2006 nostettuun oikeusjuttuun ja huomioi ortodoksikirkon vallan kasvua sekä nationalististen ja konservatiivisten mielialojen nousua Venäjällä. Taiteen uusi sensuuri on teoksen kantava teema.

Suomessa kuulee joskus väitteitä, joiden mukaan venäläiset ovat nöyrää kansaa, joka vain alistuu autoritaarisille johtajille – tai pikemminkin ei edes voi elää ilman heitä. Lomaskon töiden perusteella ei vaikuta lainkaan tältä.

Graafisissa reportaaseissaan hän kuvaa myös sitä kuinka toisenlaisen yhteiskunnan mahdollisuus, sen versot, syntyvät kansalaisliikkeiden sisällä kamppailusta, keskinäisestä tuesta, periksiantamattomuudesta ja rohkeudesta. Näissä voimaantumisen kuvauksissa on eräänlaista optimismia.

Kirjallisia rinnakkaisvirtauksia

Lomaskon töillä tuntuu olevan tiettyä sukulaisuutta venäläisen nykykirjallisuuden ”uuden realismin” koulukunnan kanssa. Yhtenä tärkeimmistä ”uusista realisteista” on pidetty Roman Sentšiniä. Siperialaissyntyisen Sentšinin proosa luotaa eleettömän realistisesti tai naturalistisesti usein Venäjän syrjäseutujen tai syrjäytettyjen ihmisryhmien elämää.

Esimerkiksi Sentšiniltä suomennettu romaani Jeltyševit (2015) kuvaa säälimättä erään perheen rappiota Siperian takamailla. Koulutettu ja ”neuvostokeskiluokkaan” kuulunut perhe vajoaa kovan kapitalismin nollasummapelissä ja onnettomien sattumien kautta maaseudulle, keräilytalouteen ja raakalaisuuteen.

Sentšiniä on usein verrattu neuvostoaikaiseen niin sanottuun maaseuturealistien koulukuntaan, erityisesti Valentin Rasputiniin, ja Sentšin on itsekin puhunut yhteydestä.

Lomaskoa on silti turha verrata pohjimmiltaan konservatiiviisiin maaseuturealisteihin, vaikka hänen töissään on samaa ”pienen ihmisen” onnettomuuksien myötäelämistä. Sentšiniin verrattuna Lomasko on avoimemmin poliittinen: hänen sympatiansa on selvästi vallanpitäjien kriitikkojen puolella, vaikka mistään tendenssistä ei voikaan puhua, ja Lomaskon sarjakuvissa tarkastellaan kriittisesti myös Venäjän oppositiota.

Entisen Neuvostoliiton näköaloja

– Teoksen The Other Russias ilmestyttyä ulkomailla Venäjällä ei ole reagoitu mitenkään, selittää sähköpostitse Moskovasta tavoitettu Viktoria Lomasko.

The Other Russias-teosta ollaan englannin lisäksi kääntämässä nyt useille eurooppalaisille kielille. Lomasko sanoo yrittäneensä tarjota kirjaansa myyntiin ”yhteen Moskovan edistyksellisimmistä kirjakaupoista”, mutta tulleensa torjutuksi.

– Kieltävässä vastauksessaan kauppa vetosi ”sensuurin näkökulmaan”, sanoo Lomasko.

Tällä hetkellä taiteilija piirtää valmiiksi seuraavaa kirjaansa, joka perustuu matkoihin entisiin neuvototasavaltoihin Kirgisiaan, Pohjois-Kaukasiaan, Georgiaan ja Armeniaan. Joitakin osia sarjasta on jo ilmestynyt lehdissä ja internetissä.

Lomaskosta on ollut kiinnostavaa matkustaa entisiin neuvostotasavaltoihin nyt, kun niitä vielä yhdistää jokin Venäjään. Hän sanoo haluavansa tallentaa sitä prosessia, jossa neuvostoaika vähitellen väistyy ja sen tilalle tulee jokin toinen, uusi aika.

– Lisäksi suunnittelen omaelämänkerrallista sarjakuvaa, joka sijoittuu kotikaupunkiini Serpuhoviin, Moskovan lähellä.

Juuri nyt Lomasko on hyvin kiinnostunut maalaamaan freskoja, monumentaalisia maalauksia. Hänet on kiinnitetty useamman freskon maalaamiseen eri Euroopan maissa.

– Freskot ovat minulle syväjäädytettyä runoutta, Lomasko tunnelmoi.

Sarjakuvan kyltymättömänä kerskakuluttajana on silti toivottava, että freskojen lisäksi Lomaskolle jää myös jatkossa aikaa pureutua graafisten reportaasien taikapiiriin.

Artikkeli on ilmestynyt Sarjainfossa 3/2018.