Ville Ropponen
Jeremei Aipin: Siperian veriset lumet (Božja mater v krovavih snegah)
Suomentanut Kristiina Lehmusoksa
Into 2013, 227 s.
Länsi-Siperian öljyalueelta kotoisin oleva hantikirjailija Jeremei Aipin (s. 1948) on suuren aiheen äärellä. Siperian veriset lumet kuvaa hantien Kazymin kapinaa vuosina 1933–1934. Suomensukuinen vähemmistökansa nousi pakkokollektivisaatiota ja kulttuurinmuutosta vastaan. Kapina oli laajin pohjoisen alkuperäiskansan ja neuvostovallan yhteenotto. Hantien historiassa sillä on vastaava merkitys kuin talvisodalla on suomalaisille.
Aipin on entinen metsästäjä, toimittaja ja poliitikko. Tšuktšikirjailija Juri Rytheun (1930–2008) kuoltua Aipin on nyt Venäjän pohjoisten kansojen kirjailijoista tunnetuimpia. Hän on kirjoittanut pääosan tuotannostaan venäjäksi.
Siperian veriset lumet avautuu puna-armeijan rynnäköidessä hantikylään. Teos liittyy Stalinin vainojen käsittelyyn, jota on riittänyt venäläisessäkin kirjallisuudessa Solženitsynistä alkaen. Suomessa aihetta ovat kalunneet Arvi Perttu ja Sofi Oksanen.
Romaani vuorottelee hantinaisen, Lasten Äidin, ja bolševikkikomentaja Tšuhnovskin näkökulmia. Ääneen pääsee myös tsaarinupseeri Valkoinen. Henkilöt eivät ole kovin moniulotteisia, enemmän allegorisia. He edustavat kansanryhmiä ja pelkistettyjä maailmankuvia. Romaanin nykyhetken läpi vilahtelee viisteitä hantien vuosituhantisesta historiasta.
Puna-armeijalla on kapinan nujertamiseen lentokoneita ja joukkoja, mutta helppoa se ei ole lumihangessa loputtomassa taigassa. Bolševikit puhdistavat erämaata raa’asti: naiset raiskataan, miehet, lapset ja vanhukset ammutaan. Viiltävässä kohtauksessa Lasten Äiti törmää kokonaisen kylän joukkomurhaan.
Lasten Äidin taustalla häämöttää myyttisiä hahmoja Neitsyt Mariasta Siperian legendojen Kultanaiseen. Kultanainen viittaa hantien uskonnon jumalattareen Kazym Naihin, hän on ylijumala Num-Torumin tytär.
Takaumassa kerrotaan Valkoisesta, jonka hantiperhe löytää erämaasta. Tässä havainnollistuu hantien ja venäläisten yhteiselon mahdollisuus. Valkoinen ja hantit oppivat toistensa kieltä ja maailmankuvaa.
”Teitä on niin vähän, että teitä pitää suojella, ettette kokonaan katoaisi maan päältä”, sanoo Valkoinen isällisesti ja lisää, etteivät kaikki venäläiset tajua tätä, vain sivistyneet.
Verrattuna Aipinilta aiemmin suomennettuun, pääteoksena pidettyyn romaaniin Viimeinen aamutähti (1990, suom. 1996) Siperian veriset lumet on melko erilainen. Viimeisessä aamutähdessä hallitsee hantien suullisesta traditiosta muistuttava episodimainen kerronta. Siperian veriset lumet on eurooppalaisessa mielessä perinteisempi romaani. Realismi saumautuu epiikkaan ja myytteihin.
Alkuteoksen liitteenä olleet jäljennökset kapinaa koskevista neuvostodokumenteista on suomennoksessa jätetty pois. Tämä leikkaa romaanista yhden tason, sillä niiden avulla Aipin asettaa romaanin totuuden virallista historiankirjoitusta vasten. Tiettävästi romaani pohjautuu kapinaa kuvaavaan hantien kansanperinteeseen.
Aipinin sanonta on tiivistä ja runollista. Tarinassa on väkeä, ja myös keveyttä. Romaani on ennen muuta hantien selviytymistarina tai kuolinballadi.
Hantiperhe rinnastuu murhattuun tsaariperheeseen. Hantilapsista nuorin, Savva, samaistuu sekä tsaarinpoika Alekseihin, Venäjän kohtalon kantajaan, että Kristukseen, ihmiskunnan lunastajaan. Samalla Savva on Num-Torumin lapsenlapsi ja hantikansan tulevaisuuden avain.
Suomennos on hieman epätasainen. Eräät paikannimet on translitteroitu väärin, kuten ”Berezovi” (oik. Berjozovo), mutta valtavasti tämä ei haittaa.
Kritiikki on julkaistu myös Helsingin Sanomissa 25.5.2013.
Jeremei Aipin: Siperian veriset lumet (Božja mater v krovavih snegah)
Suomentanut Kristiina Lehmusoksa
Into 2013, 227 s.
Länsi-Siperian öljyalueelta kotoisin oleva hantikirjailija Jeremei Aipin (s. 1948) on suuren aiheen äärellä. Siperian veriset lumet kuvaa hantien Kazymin kapinaa vuosina 1933–1934. Suomensukuinen vähemmistökansa nousi pakkokollektivisaatiota ja kulttuurinmuutosta vastaan. Kapina oli laajin pohjoisen alkuperäiskansan ja neuvostovallan yhteenotto. Hantien historiassa sillä on vastaava merkitys kuin talvisodalla on suomalaisille.
Aipin on entinen metsästäjä, toimittaja ja poliitikko. Tšuktšikirjailija Juri Rytheun (1930–2008) kuoltua Aipin on nyt Venäjän pohjoisten kansojen kirjailijoista tunnetuimpia. Hän on kirjoittanut pääosan tuotannostaan venäjäksi.
Siperian veriset lumet avautuu puna-armeijan rynnäköidessä hantikylään. Teos liittyy Stalinin vainojen käsittelyyn, jota on riittänyt venäläisessäkin kirjallisuudessa Solženitsynistä alkaen. Suomessa aihetta ovat kalunneet Arvi Perttu ja Sofi Oksanen.
Romaani vuorottelee hantinaisen, Lasten Äidin, ja bolševikkikomentaja Tšuhnovskin näkökulmia. Ääneen pääsee myös tsaarinupseeri Valkoinen. Henkilöt eivät ole kovin moniulotteisia, enemmän allegorisia. He edustavat kansanryhmiä ja pelkistettyjä maailmankuvia. Romaanin nykyhetken läpi vilahtelee viisteitä hantien vuosituhantisesta historiasta.
Puna-armeijalla on kapinan nujertamiseen lentokoneita ja joukkoja, mutta helppoa se ei ole lumihangessa loputtomassa taigassa. Bolševikit puhdistavat erämaata raa’asti: naiset raiskataan, miehet, lapset ja vanhukset ammutaan. Viiltävässä kohtauksessa Lasten Äiti törmää kokonaisen kylän joukkomurhaan.
Lasten Äidin taustalla häämöttää myyttisiä hahmoja Neitsyt Mariasta Siperian legendojen Kultanaiseen. Kultanainen viittaa hantien uskonnon jumalattareen Kazym Naihin, hän on ylijumala Num-Torumin tytär.
Takaumassa kerrotaan Valkoisesta, jonka hantiperhe löytää erämaasta. Tässä havainnollistuu hantien ja venäläisten yhteiselon mahdollisuus. Valkoinen ja hantit oppivat toistensa kieltä ja maailmankuvaa.
”Teitä on niin vähän, että teitä pitää suojella, ettette kokonaan katoaisi maan päältä”, sanoo Valkoinen isällisesti ja lisää, etteivät kaikki venäläiset tajua tätä, vain sivistyneet.
Verrattuna Aipinilta aiemmin suomennettuun, pääteoksena pidettyyn romaaniin Viimeinen aamutähti (1990, suom. 1996) Siperian veriset lumet on melko erilainen. Viimeisessä aamutähdessä hallitsee hantien suullisesta traditiosta muistuttava episodimainen kerronta. Siperian veriset lumet on eurooppalaisessa mielessä perinteisempi romaani. Realismi saumautuu epiikkaan ja myytteihin.
Alkuteoksen liitteenä olleet jäljennökset kapinaa koskevista neuvostodokumenteista on suomennoksessa jätetty pois. Tämä leikkaa romaanista yhden tason, sillä niiden avulla Aipin asettaa romaanin totuuden virallista historiankirjoitusta vasten. Tiettävästi romaani pohjautuu kapinaa kuvaavaan hantien kansanperinteeseen.
Aipinin sanonta on tiivistä ja runollista. Tarinassa on väkeä, ja myös keveyttä. Romaani on ennen muuta hantien selviytymistarina tai kuolinballadi.
Hantiperhe rinnastuu murhattuun tsaariperheeseen. Hantilapsista nuorin, Savva, samaistuu sekä tsaarinpoika Alekseihin, Venäjän kohtalon kantajaan, että Kristukseen, ihmiskunnan lunastajaan. Samalla Savva on Num-Torumin lapsenlapsi ja hantikansan tulevaisuuden avain.
Suomennos on hieman epätasainen. Eräät paikannimet on translitteroitu väärin, kuten ”Berezovi” (oik. Berjozovo), mutta valtavasti tämä ei haittaa.
Kritiikki on julkaistu myös Helsingin Sanomissa 25.5.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti