sunnuntai 7. toukokuuta 2017

S.O.S. - hallitusta onnitellaan!

Suomen perheyrittäjät onnittelevat kapeaharteista miljonääri, insinööri, pääministeri Juha Sipilää hänen avaraotsaisista ja ripeistä toimistaan työttömien kansalaisten tarkkailun ja velvoittamisen lisäämiseksi, palkansaajien, ammattiliittojen ja kaikenmaailman dosenttien aseman alentamiseksi sekä sananvapauden rajoittamisen parissa!

Suomen nuoret yrittäjät onnittelevat plastillisuutta uhkuvien kasvojen onnellista omistajaa, valtionvarainministeri Petteri Orpoa valoisista ja ideologiaa tunnustavista leikkauksista heikoimmin toimeentulevien selviämiseen sekä laajasydämisistä tulonsiirroista suuryrityksille luokkayhteiskunnan palauttamiseksi!

Suomen suomalaiset yrittäjät onnittelevat suurta ja mahtavaa suomalaista, ulkoministeri Timo Soinia hänen kansanomaisesta työstään kansanryhmien positiivisen syrjinnän vähentämiseksi ja negatiivisen syrjinnän lisäämiseksi, kansan kahtia jakamiseksi ja itäisen ulottuvuuden uusvanhoista askelista.

Ja lopuksi

Suomen nuoret perheelliset taideyrittäjät onnittelevat kulttuuriministeri Sampo Terhoa hänen sinimustasta panoksestaan taiteilijoiden pakkoyrittäjyyden lisäämiseksi, taiteen tuen vähentämiseksi ja suuntaamiseksi klassiseen suomalaiseen kulttuuriin (kuten Perussuomalaisille nuorille ja niin sanotusti traditionalistisille pienlehdille)
sekä käsitteen ”rotu” tuomisesta kulttuuripoliittiseen keskusteluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luonto ottaa vallan

  Karel Čapekille modernisaatio ja kapitalismi ovat näkökulmia, joiden avulla elävä luonto esineellistetään ja tavaramuotoistetaan . Vill...