Ville Ropponen
Vuorten ja viinitarhojen Georgia lepää Euroopan ja Aasian välissä. Vuoden 2003 ruusuvallankumouksen jälkeen monet toivoivat suuria muutoksia maassa. Mutta kuinka paljon Georgiassa on muuttunut? Viime vuosien kuuma kysymys on ollut Georgian suhde separatistiin alueisiinsa Abhaasiaan ja Etelä-Ossetiaan. Lusikkansa soppaan on työntänyt suurvaltanaapuri Venäjä.
Georgia on ollut viime vuosina maailmanpolitiikan polttopisteessä. Sota Venäjää vastaan Etelä-Ossetiassa 2008 on maassa yhä tuoreessa muistissa. Sodan jälkiin myös törmää maisemassa, kun kiertää Georgiaa. Gorin kaupungin lähellä kohoaa esimerkiksi georgialaisten Etelä-Ossetian pakolaisten parakkikylä. Boržomin kaupungin lähellä vuorenrinteessä taas näkyy kärventynyttä havumetsää. Palo roihusi elokuussa 2008, kun Venäjän ilmavoimat yritti pommittaa Boržomin maailmankuuluja kivennäisvesilähdeitä ja -tehtaita.
Ja Georgia on myös paljon muuta. Kakhetian maakunnassa helmeilevä rypälejuoma ja illassa raikaava laulu vasten lumihuippuista Kaukasusta saa mielen kaihoisaksi. Tasangolla lammaslaumat määkivät ja kuorma-autot päristelevät. Seudulta ovat kotoisin parhaat georgialaiset viinit, kuten Kindzmarauli. Pöydillä tammien alla loistaa ainutlaatuinen kaukasialainen vieraanvaraisuus: höyryäviä lihavartaita, salaatteja ja isoja ravioleita muistuttavia hinkaleita. Vieraisille ei myöskään koskaan tulla ilman runsaita lahjoja isäntäväelle. Pohjoisessa nousevien vuorten sinertävän muurin takana häämöttää Tšetšenia.
Pieneksi maaksi Georgia on hersyvän moninainen. Alueelle on keskittynyt paljon eri perinteitä ja kansoja. Luonnonolot vaihtelevat Mustanmeren subtropiikista vuoriston kylmyyteen. Georgian monineuvoisuus tiivistyy 1,2 miljoonan asukkaan Tbilisissä, jossa voi kierrellä armenialaisten, azerien ja juutalaisten kaupunginosissa. Mäkisessä kaupungissa kadut juoksevat ylös ja alas. Kukkulalta ojentuvat isänmaan äidin patsas ja Narikala-linnoitus. Kymmenien kirkkojen kellot kumisevat. Georgialaiset ovat uskonnollista kansaa, ja kirkon ohittaessaan useimmat seisahtuvat ja tekevät ristinmerkin.
Itää ja länttä, vaurautta ja köyhyyttä
Antiikin aikana Georgiassa vaikutti kreikkalainen kulttuuri, ja maa omaksui kristinuskon jo 300-luvulla. Vuosisatoja georgialaiset mielsivät itsensä Euroopan etuvartioksi taistellessaan mongoleja vastaan tai huokaillessaan Persian ja Turkin ikeessä. Idän kulttuureilta myös saatiin vaikutteita. Keskiajalla Georgian kuninkaat koettivat virittää suhteita Eurooppaan, mutta Eurooppa torjui heidät. Jotkut georgialaiset pelkäävät, että tämä asetelma on nyt toistumassa, kun läntisiä suurvaltoja tuntuu kiinnostavan lähinnä Keski-Aasian energiavarojen kauttakulun turvaaminen Georgian läpi.
Georgialaiset ovat kaukasialaisten tapaan tummia, kotkannenäisiä ja pystypäisiä. Hyvin pukeutuneet naiset ja miehet täyttävät Tbilisin pääkadun Rustavelin, jota kehystävät kalliit putiikit ja ravintolat. Myös Georgian isot tuloerot näkyvät: pukumiesten seassa pujottelee yllättävän paljon kerjäläisiä. Mtkvari-joen rantakadut ovat täynnä uusrikkaiden taloja ja lähistöllä on myös presidentti Mikheil Saakashvilin uusi virkapalatsi, se muistuttaa Washingtonin Valkoista Taloa. Silti jopa Tbilisin keskustassa seisoo useita isoja rakennuksia tyhjillään tai purkukunnossa.
Gorin teräsmies
”Nimeni on Stalberi”, hihkaisee oppaamme Uplistsikhen luolakaupunkiin ja jatkaa pysyneensä 60 elinvuottaan terveenä siksi että on juonut viiniä joka päivä. Nimensä hän on saanut tietenkin Stalinin ja Berijan mukaan.
Ensin mainittuun törmää täällä usein. Stalinin muotokuvia myydään Tbilisin kirpputoreilla. Ja Gorin kaupunki ei tunnu juuri muuttuneen siitä, kun Stalin syntyi siellä juopon suutarin poikana vuonna 1879. Hänen syntymätalonsa on hökkeli, joka sijaitsee nyt Stalinin puistokadun varrella kreikkalaisen temppelin ympäröimänä. Viereisessä katedraalia muistuttavassa Stalin-museossa kerrotaan diktaattorin elämästä ja löytyy monta historiallista valokuvaa, mutta tietoja Stalinin terrorista tai kriittisiä huomioita on turha etsiä. Georgiassa Stalinia on ollut tapana pitää vain ”vahvana johtajana”, ja siinä kaikki.
”Ei täältä ole koskaan tullut muuta kuin Stalin, eikä kai tulekaan, pakkohan hänestä on olla vähän ylpeä”, kiteyttää paikallinen taksikuski gorilaisten ristiriitaista Stalin-suhdetta.
Asenteiden muututtava molemmin puolin
Georgialaisilla on ristiriitainen suhde myös Venäjään. Useimmat koulutetut georgialaiset osaavat hyvin venäjää, eivätkö he vastusta venäjän kieltä tai kulttuuria. Venäjän imperialistisesta politiikasta he eivät kuitenkaan pidä.
”Etelä-Ossetian sodan jälkeen Georgian oli pakko hyväksyä Abhaasian ja Etelä-Ossetian irtautuminen. Nuo alueet ovat yhä venäläisten joukkojen miehittämiä ja taloudellisesti riippuvaisia Venäjästä. Lisäksi Venäjän joukot uhkaavat Georgiaa”, selittää Ghia Nodia, Ilyan valtionyliopiston Kaukasia-opintojen professori.
Nodia uskoo, että lähiaikoina Abhaasia ja Etelä-Ossetia joko liittyvät Venäjään autonomisina alueina tai ne venäläistetään. Nodian mukaan Venäjä koettaa käyttää Sotshin vuoden 2014 olympialaisia hyväksi asuttaakseen venäläisiä Abhaasiaan.
Nodia toivoo, että Venäjä myöntäisi Georgian itsenäistymisen ja lakkaisi sekaantumasta alueen asioihin. Georgian tulisi lisäksi pyrkiä kehittymään yhteiskuntana, jotta Abhaasia ja Etelä-Ossetia haluaisivat jälleen liittyä siihen. Tämä edellyttäisi myös georgialaisilta asennemuutosta suhteessa vähemmistöihin.
Muutosta ilmassa?
Etelä-Ossetian konfliktin kärjistymisestä on Georgiassa syytetty myös presidentti Saakashvilia. Noustessaan valtaan ruusuvallankumouksessa 2003 Saakashvili vannoi palauttavansa separatistiset alueet Georgian yhteyteen.
Saakashvili tuntuu myös onnistuneen vähemmistöpolitiikassa. Siltä vaikuttaa, kun kuuntelee mielialoja Samtshe-Javakhetin armenialaisalueella Etelä-Georgiassa. Maisemassa vuorottelevat karu tasanko ja terävät vuoret, niityillä märehtivät lehmät, ja pelloilla rehottaa peruna. 1990-luvulla alueen välit Tbilisin kanssa olivat koetuksella. Tuolloin georgilaisnationalismi vaikutti vahvasti politiikkaan, ja vähemmistöjä karsastettiin.
Saakashvilin kaudella suhtautuminen muuttui. Armenialaissyntyisen Radio Free Europen toimittajan Olesya Vartanjanin mukaan vähemmistöalueille on nyt rakennutettu kouluja sekä parannettu teitä ja infrastruktuuria.
”Saakašvili on taistellut korruptiota vastaan ja huolehtinut siitä, että valtion tuet, kuten eläkkeet maksetaan ajallaan. Laillisuus on kasvanut ja aiemmin valtaa pitäneet rikollisklaanit on pantu kuriin”, vakuuttelee Vartanjan.
Niin tai näin, Georgiassa törmää usein myös näkemykseen, etteivät asiat Saakashvilin aikana ole parantuneet riittävästi. Tuloerot ovat yhä suuret, sanavapaus rajoitettua ja opposition toimintaa häiritään. Vuonna 2013 georgialaisilla on valinnan paikka: perustuslain mukaan Saakashvili ei voi enää asettua ehdolle kolmanneksi kaudeksi. Georgiassa arvuutellaan nyt tekeekö Saakashvili ”putinit”eli ryhtyy pääministeriksi ja nostaa presidentiksi kannattajansa, vai astuuko esiin haastaja esimerkiksi miljardööri Bidzian Ivanishvilin muodossa, kuten viime aikoina on ounasteltu.
Fakta: Georgia
4,6 miljoona asukasta.
Asukkaista 84 prosenttia on georgialaisia. Tärkeimmät vähemmistöt ovat azerit (6,5 prosenttia), armenialaiset (5,7 prosenttia) ja venäläiset (1,5 prosenttia).
Georgialaisista 83,5 prosenttia on ortodoksikristittyjä, muslimeja on 10 prosenttia ja juutalaisia 2 prosenttia.
Georgian kieli kuuluu kaukasialaiseen kieliryhmään; kieltä on kirjoitettu omilla aakkosillaan 400-luvulta lähtien.
Abhaasia ja Etelä-Ossetia irtautuivat Georgiasta yksipuolisesti 1990-luvulla. Georgia ja Venäjä kävivät lyhyen sodan Etelä-Ossetiassa 2008. Abhaasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden on Venäjän lisäksi tunnustanut hyvin harva maailman valtio.
Artikkeli on ilmestynyt myös Kansan Uutisten Viikkolehdessä 5.1.2012.
Vuorten ja viinitarhojen Georgia lepää Euroopan ja Aasian välissä. Vuoden 2003 ruusuvallankumouksen jälkeen monet toivoivat suuria muutoksia maassa. Mutta kuinka paljon Georgiassa on muuttunut? Viime vuosien kuuma kysymys on ollut Georgian suhde separatistiin alueisiinsa Abhaasiaan ja Etelä-Ossetiaan. Lusikkansa soppaan on työntänyt suurvaltanaapuri Venäjä.
Georgia on ollut viime vuosina maailmanpolitiikan polttopisteessä. Sota Venäjää vastaan Etelä-Ossetiassa 2008 on maassa yhä tuoreessa muistissa. Sodan jälkiin myös törmää maisemassa, kun kiertää Georgiaa. Gorin kaupungin lähellä kohoaa esimerkiksi georgialaisten Etelä-Ossetian pakolaisten parakkikylä. Boržomin kaupungin lähellä vuorenrinteessä taas näkyy kärventynyttä havumetsää. Palo roihusi elokuussa 2008, kun Venäjän ilmavoimat yritti pommittaa Boržomin maailmankuuluja kivennäisvesilähdeitä ja -tehtaita.
Ja Georgia on myös paljon muuta. Kakhetian maakunnassa helmeilevä rypälejuoma ja illassa raikaava laulu vasten lumihuippuista Kaukasusta saa mielen kaihoisaksi. Tasangolla lammaslaumat määkivät ja kuorma-autot päristelevät. Seudulta ovat kotoisin parhaat georgialaiset viinit, kuten Kindzmarauli. Pöydillä tammien alla loistaa ainutlaatuinen kaukasialainen vieraanvaraisuus: höyryäviä lihavartaita, salaatteja ja isoja ravioleita muistuttavia hinkaleita. Vieraisille ei myöskään koskaan tulla ilman runsaita lahjoja isäntäväelle. Pohjoisessa nousevien vuorten sinertävän muurin takana häämöttää Tšetšenia.
Pieneksi maaksi Georgia on hersyvän moninainen. Alueelle on keskittynyt paljon eri perinteitä ja kansoja. Luonnonolot vaihtelevat Mustanmeren subtropiikista vuoriston kylmyyteen. Georgian monineuvoisuus tiivistyy 1,2 miljoonan asukkaan Tbilisissä, jossa voi kierrellä armenialaisten, azerien ja juutalaisten kaupunginosissa. Mäkisessä kaupungissa kadut juoksevat ylös ja alas. Kukkulalta ojentuvat isänmaan äidin patsas ja Narikala-linnoitus. Kymmenien kirkkojen kellot kumisevat. Georgialaiset ovat uskonnollista kansaa, ja kirkon ohittaessaan useimmat seisahtuvat ja tekevät ristinmerkin.
Itää ja länttä, vaurautta ja köyhyyttä
Antiikin aikana Georgiassa vaikutti kreikkalainen kulttuuri, ja maa omaksui kristinuskon jo 300-luvulla. Vuosisatoja georgialaiset mielsivät itsensä Euroopan etuvartioksi taistellessaan mongoleja vastaan tai huokaillessaan Persian ja Turkin ikeessä. Idän kulttuureilta myös saatiin vaikutteita. Keskiajalla Georgian kuninkaat koettivat virittää suhteita Eurooppaan, mutta Eurooppa torjui heidät. Jotkut georgialaiset pelkäävät, että tämä asetelma on nyt toistumassa, kun läntisiä suurvaltoja tuntuu kiinnostavan lähinnä Keski-Aasian energiavarojen kauttakulun turvaaminen Georgian läpi.
Georgialaiset ovat kaukasialaisten tapaan tummia, kotkannenäisiä ja pystypäisiä. Hyvin pukeutuneet naiset ja miehet täyttävät Tbilisin pääkadun Rustavelin, jota kehystävät kalliit putiikit ja ravintolat. Myös Georgian isot tuloerot näkyvät: pukumiesten seassa pujottelee yllättävän paljon kerjäläisiä. Mtkvari-joen rantakadut ovat täynnä uusrikkaiden taloja ja lähistöllä on myös presidentti Mikheil Saakashvilin uusi virkapalatsi, se muistuttaa Washingtonin Valkoista Taloa. Silti jopa Tbilisin keskustassa seisoo useita isoja rakennuksia tyhjillään tai purkukunnossa.
Gorin teräsmies
”Nimeni on Stalberi”, hihkaisee oppaamme Uplistsikhen luolakaupunkiin ja jatkaa pysyneensä 60 elinvuottaan terveenä siksi että on juonut viiniä joka päivä. Nimensä hän on saanut tietenkin Stalinin ja Berijan mukaan.
Ensin mainittuun törmää täällä usein. Stalinin muotokuvia myydään Tbilisin kirpputoreilla. Ja Gorin kaupunki ei tunnu juuri muuttuneen siitä, kun Stalin syntyi siellä juopon suutarin poikana vuonna 1879. Hänen syntymätalonsa on hökkeli, joka sijaitsee nyt Stalinin puistokadun varrella kreikkalaisen temppelin ympäröimänä. Viereisessä katedraalia muistuttavassa Stalin-museossa kerrotaan diktaattorin elämästä ja löytyy monta historiallista valokuvaa, mutta tietoja Stalinin terrorista tai kriittisiä huomioita on turha etsiä. Georgiassa Stalinia on ollut tapana pitää vain ”vahvana johtajana”, ja siinä kaikki.
”Ei täältä ole koskaan tullut muuta kuin Stalin, eikä kai tulekaan, pakkohan hänestä on olla vähän ylpeä”, kiteyttää paikallinen taksikuski gorilaisten ristiriitaista Stalin-suhdetta.
Asenteiden muututtava molemmin puolin
Georgialaisilla on ristiriitainen suhde myös Venäjään. Useimmat koulutetut georgialaiset osaavat hyvin venäjää, eivätkö he vastusta venäjän kieltä tai kulttuuria. Venäjän imperialistisesta politiikasta he eivät kuitenkaan pidä.
”Etelä-Ossetian sodan jälkeen Georgian oli pakko hyväksyä Abhaasian ja Etelä-Ossetian irtautuminen. Nuo alueet ovat yhä venäläisten joukkojen miehittämiä ja taloudellisesti riippuvaisia Venäjästä. Lisäksi Venäjän joukot uhkaavat Georgiaa”, selittää Ghia Nodia, Ilyan valtionyliopiston Kaukasia-opintojen professori.
Nodia uskoo, että lähiaikoina Abhaasia ja Etelä-Ossetia joko liittyvät Venäjään autonomisina alueina tai ne venäläistetään. Nodian mukaan Venäjä koettaa käyttää Sotshin vuoden 2014 olympialaisia hyväksi asuttaakseen venäläisiä Abhaasiaan.
Nodia toivoo, että Venäjä myöntäisi Georgian itsenäistymisen ja lakkaisi sekaantumasta alueen asioihin. Georgian tulisi lisäksi pyrkiä kehittymään yhteiskuntana, jotta Abhaasia ja Etelä-Ossetia haluaisivat jälleen liittyä siihen. Tämä edellyttäisi myös georgialaisilta asennemuutosta suhteessa vähemmistöihin.
Muutosta ilmassa?
Etelä-Ossetian konfliktin kärjistymisestä on Georgiassa syytetty myös presidentti Saakashvilia. Noustessaan valtaan ruusuvallankumouksessa 2003 Saakashvili vannoi palauttavansa separatistiset alueet Georgian yhteyteen.
Saakashvili tuntuu myös onnistuneen vähemmistöpolitiikassa. Siltä vaikuttaa, kun kuuntelee mielialoja Samtshe-Javakhetin armenialaisalueella Etelä-Georgiassa. Maisemassa vuorottelevat karu tasanko ja terävät vuoret, niityillä märehtivät lehmät, ja pelloilla rehottaa peruna. 1990-luvulla alueen välit Tbilisin kanssa olivat koetuksella. Tuolloin georgilaisnationalismi vaikutti vahvasti politiikkaan, ja vähemmistöjä karsastettiin.
Saakashvilin kaudella suhtautuminen muuttui. Armenialaissyntyisen Radio Free Europen toimittajan Olesya Vartanjanin mukaan vähemmistöalueille on nyt rakennutettu kouluja sekä parannettu teitä ja infrastruktuuria.
”Saakašvili on taistellut korruptiota vastaan ja huolehtinut siitä, että valtion tuet, kuten eläkkeet maksetaan ajallaan. Laillisuus on kasvanut ja aiemmin valtaa pitäneet rikollisklaanit on pantu kuriin”, vakuuttelee Vartanjan.
Niin tai näin, Georgiassa törmää usein myös näkemykseen, etteivät asiat Saakashvilin aikana ole parantuneet riittävästi. Tuloerot ovat yhä suuret, sanavapaus rajoitettua ja opposition toimintaa häiritään. Vuonna 2013 georgialaisilla on valinnan paikka: perustuslain mukaan Saakashvili ei voi enää asettua ehdolle kolmanneksi kaudeksi. Georgiassa arvuutellaan nyt tekeekö Saakashvili ”putinit”eli ryhtyy pääministeriksi ja nostaa presidentiksi kannattajansa, vai astuuko esiin haastaja esimerkiksi miljardööri Bidzian Ivanishvilin muodossa, kuten viime aikoina on ounasteltu.
Fakta: Georgia
4,6 miljoona asukasta.
Asukkaista 84 prosenttia on georgialaisia. Tärkeimmät vähemmistöt ovat azerit (6,5 prosenttia), armenialaiset (5,7 prosenttia) ja venäläiset (1,5 prosenttia).
Georgialaisista 83,5 prosenttia on ortodoksikristittyjä, muslimeja on 10 prosenttia ja juutalaisia 2 prosenttia.
Georgian kieli kuuluu kaukasialaiseen kieliryhmään; kieltä on kirjoitettu omilla aakkosillaan 400-luvulta lähtien.
Abhaasia ja Etelä-Ossetia irtautuivat Georgiasta yksipuolisesti 1990-luvulla. Georgia ja Venäjä kävivät lyhyen sodan Etelä-Ossetiassa 2008. Abhaasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden on Venäjän lisäksi tunnustanut hyvin harva maailman valtio.
Artikkeli on ilmestynyt myös Kansan Uutisten Viikkolehdessä 5.1.2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti