Isältä pojalle

Mikä päivä! Kansliapäällikkö Oiva Korpela seisoo keskellä afgaanimattoa ja mittailee rivitaloasunnon seiniä tyytyväisyydestä hyrräten. Hän on löysännyt puvunhousujen vyötä, lueskellut Dostojevskia selällään sohvalla ja noussut sitten vilkaisemaan avonaisesta ikkunasta heinähelteistä pihamaata, puuaitaa ja vaahteraa. Haiseekin miellyttävälle, mullalle, kasveille, ja korvapuusteille, joita rivitalonaapurissa paistetaan. Ja kas – ajatukset karkaavat omille teilleen. Vaimo on nyt toista viikkoa poissa kaupungista, yksikseen mökkilomaa viettämässä. Loistavaa, ettei ämmä ole häiritsemässä. Oiva ei ole voinut sietää häntä pitkään aikaan. Hän viettää nyt lomaa kahdestaan nuorimman poikansa Sampsan kanssa. Mikään ei voisi olla paremmin. Varsinkin kun Oiva on muuttanut suhtautumistaan poikaan.

Asunnon koko on optimaalinen: alakerrassa on keittiö, eteinen, pätkä käytävää, WC ja olohuone. Yläkerrassa on kylpyhuone, sauna, kaksi makuuhuonetta ja parveke. Seudun leppoisat pientalo- ja rivitaloalueet, parkkipaikat, puistokujanteet, sameavetinen oja, ostoskeskus ja suunnattomat automarketit – joista ihminen saa kaiken mitä voi ikinä toivoa – saavat Oivan hykertelemään. Rivitalossa he ovat asuneet melkein päivälleen viisi vuotta. Keskimmäisen pojan maailmalle pyrähdyksen jälkeen oli syytä vaihtaa pienempään ja laadukkaampaan asuntoon.

Tavallisesti iltapäivisin, Valtionvarainministeriöstä saapuessaan, Oiva on tarkistanut etupihan kunnon. Kaipaako jokin pensas tai puu muodon tarkennusta, onko pihakäytävän hiekka kohdallaan ja kivet sen reunoilla ojennuksessa. Alueen lapsilla on ollut ikävä tapa tunkeutua pihalle varastelemaan. Huomauttaminen ei toistaiseksi ole muuttanut asiain tilaa. Nulikoiden kasvattaminen on tässä suhteessa laiminlyöty. Lomalla Oiva ei kuitenkaan ole ollut niin tarkka. Antaa ruohon toistaiseksi rehottaa, hän on tuuminut.

Ajatukset karkaavat Sampsaan. Kaksi vanhempaa poikaa, 26- ja 28-vuotiaat, ovat jo aikaa sitten kyenneet lähtemään kotoa, opiskelleet järkevästi ja ajallaan menneet naimisiin. He ovat nyt perheellisiä miehiä. Oiva on ollut aina sitä mieltä, ettei odottaminen ole suotavaa. Asiat on rationalisoitava ajoissa. Vakiintumisessa on turha viivytellä. Puberteetin hupaisa kuohuntavaihe sammuu kyllä niin pian kuin biologinen kello lyö ensimmäisen järjellisen lyönnin. Vanhin poika on juristi ja keskimmäinen korvalääkäri.

Vain Sampsa on tuonut ongelmia. 22 -vuotiaana hän edelleen nyhjää kotona. Pääaineekseen yliopistossa hän on valinnut niinkin naurettavan alan kuin Afrikan tutkimuksen, välittämättä Oivan suosittelemista valtiotieteestä tai teknillisestä korkeakoulusta. Sampsan opinnot eivät näytä edistyvän. Hän kuluttaa aikaansa lähinnä epämääräisissä järjestöissä ja kapakoissa. Vanhempien poikien kohdalla tepsinyt hiljainen painostaminen ja tolkun puhuminen eivät Sampaan ole tehonneet.

Oiva on nyt vaihtanut taktiikkaa. Hän on ryhtynyt pojan kaveriksi ja pyrkii tekemään tämän mieliksi. Edelleen hän kuitenkin ylläpitää vanhaa piikittelytyyliään, johon perhe on vuosien varrella saanut tottua. Oiva tuikkaa aina suoraan ihmisten henkilökohtaisimmille alueille ja nolaa heidät huumorin keinoin. Sampsaan tämäkin näyttää hiljalleen vetoavan. Poika jäljittelee häntä ja on jo alkanut pitää Afrikan tutkimusta hieman naurettavana. Ei poika tyhmä ole, vaikka onkin pienikasvuinen, hintelä ja saamaton. Naisiakaan hänellä ei pitkään aikaan ollut. Oivan pistely kuitenkin viimein auttoi, siltä tuntuu, vaikka varmuutta asiasta ei ole.

Oiva poimii jääkaapista nelosoluen. Eteisen matto tökkää silmään, se on täynnä hiekkaa. Poika! Olut saa nyt odottaa. Asiat on priorisoitava. Hän nappaa komerosta rikkaimurin ja surauttaa hiekat hermostuneesti pois. Perkele kun poika ei millään opi.

Muutaman minuutin Oiva treenailee soutulaitteessa. Kuntoa on pidettävä yllä – hän onkin ikäisekseen lihaksikas ja komea – kun tulee silloin tällöin törpöteltyä työkavereiden kanssa. Siitä vaimo on tietenkin aina nalkuttamassa.

Hän lysähtää sohvalle ja ryystää oluen loppuun. Käteen ilmestyy jälleen Dostojevskin lyhyiden kertomusten suomennosvalikoima. Oiva on juuri aloittamassa lukemaan ”Ilkeää tapausta”, kun ovikello soi. Aina joku on häiritsemässä.

– Onko Sampsa kotona? kysyy sifonkipaitaan ja minihameeseen itsensä ahtanut laiha tyttö. Mustatukan raju meikki nostaa hymyn Oivan kasvoille.

– Kenet saan ilmoittaa, ellei ole? hän kokeilee.

– Minä olen Sampsan naisystävä, Karoliina, tyttö sanoo ja ojentaa kätensä. – Te, sinä olet varmaan sen isä?

Että oikein naisystävä, Oivaa hekotuttaa. Hän puristaa kättä.

– Sampsa on elokuva-arkistossa. Hän tulee kotiin puolen tunnin sisällä. Sinähän voisit tulla siksi aikaa odottamaan.

Oiva avaa oven selälleen, ja hetken epäröityään Karoliina lipuu sisään.

– Käy tänne olohuoneen puolelle, Oiva ojentelee. – Minä tässä olin juuri Dostojevskia lukemassa, kun on loma ja aikaa keskittyä ajattelemaan.

– Dostojevski, hän jatkaa, on Gontšarovin jälkeen yksi maailmankirjallisuuden huipuista.

Karoliina hämmästyy:

– Minä luulin, että sinä olet insinööri.

– Koulutukseltani kyllä. Nykyisin huolehdin julkisten rakennushankkeiden budjetista.

Karoliina laittaa istuutuessaan jalan toisen päälle ja oikoo hamettaan.

– Saako olla kahvia tai teetä? Oiva tiedustelee.

– Minulla on tänään syntymäpäivä. Me ollaan Sampsan kanssa lähdössä juhlimaan sitä, Karoliina sanoo.

– Syntymäpäivä! Onneksi olkoon. Saanko siinä tapauksessa tarjota lasillisen samppanjaa? Oiva riemastuu.

Sampsa on varmasti mielissään, kun Oiva tarjoaa hänen tyttöystävälleen. Poika on saattanut vaikka unohtaa merkkipäivän, olisi ainakin hänen tapaistaan.

– Hmm, mikäs siinä, Karoliina myöntyy.

He ovat juuri lopettelemassa ensimmäistä lasillista, kun ovi käy.

– Moi, mä tulin, Sampsa huikkaa.

– Miks sulla meni näin pitkään? Karoliina kysyy.

Sampsa hämmentyy. Hän raaputtaa korvallistaan niin kuin jokin sarjakuvahahmo.

– No, mä, elokuva-arkistossa meni toi Chaplinin Ritari siniparta viimestä kertaa ja…

– Eiks me sovittu tasan viideltä...

Oiva päättää pelastaa tumpelon poikansa.

– Tsot, tsot, kyllä se juhliminen tästä vielä lähtee, hän sanoo. – Ottakaas molemmat lasilliset samppanjaa. Me täällä jo Karoliinan kanssa aloittelimme, kun sinua ei kuulunut.

– Bussi oli myöhässä, Sampsa mutisee ja haroo rastatukkaansa, jota Oiva vihaa.

– No opitko mitään? isä tapittaa poikaansa.

– Miten niin?

– Minä puhun Chaplinin elokuvasta.

– Taiteellisesti se oli kyllä upee leffa.

– Taiteellisesti, Oiva puuskahtaa. – Mitä se tarkoittaa se sellainen taiteellinen taso? Täysin subjektiivinen määre. Taide on arvokasta silloin kuin se opettaa elämään. Esimerkiksi Dostojevski kuvaa loistavasti olosuhteita, henkilöitä ja psyykkisiä tiloja, joita normaalin ihmisen on vältettävä.

– Onks se nyt ihan noinkaan, Sampsa yrittää.

– Dostojevski tuo esiin myös sen, että jokaisessa ihmisessä on luonteenpiirteitä ja mielihaluja, joista henkilö ei ole edes tietoinen, ja jotka voivat nousta esiin aivan yllättäen, Oiva jatkaa. – Ihmisellä ei nimittäin ole mitään luonnollista moraalia. Moraali on yhteisön tuote. Siksi ihmisen on hyvä suojautua elämän ennakoimattomuudelta niin hyvin kuin mahdollista. Vakiintunut asema, toimeentulo ja hyvä maine takaavat suojan myös oman itsen taholta uhkaavia yllätyksiä vastaan.

Sampsa hämmentyy ja pyörittelee pikaisesti tyhjentämäänsä samppanjalasia. Karoliina kuuntelee kiinnostuneen näköisenä.

– Minusta on hyvä olla taloudellisesti itsenäinen, hän sanoo. – Käyn opiskelun lisäksi työssä supermarketin kassalla.

Oiva myhäilee:

  – Mitäs sinä opiskelitkaan?

 

– Olen yleisen kielitieteen ensimmäisen vuoden opiskelija, Karoliina tykittää.

– Jaaha, jaaha, vai niin, erinomainen valinta.

Oiva nousee ja kaataa lasit taas täyteen laadukasta saksalaista kuohuviiniä. Pullo tyhjenee.

– Chaplin oli muuten kunnon lapsenraiskaaja, Oiva hihkaisee ja täräyttää perään kuuluisan röhönaurunsa. Hetken epäröityään Karoliina käkättää. Sampsa hymähtää.

– Sain juuri loppuun Chaplinin elämänkerran., Oiva jatkaa. – Charlien neljäs vaimo Oona oli neljätoistavuotias heidän tavatessaan. Charlie odotti sentään siihen asti, että Oona täytti 18, ennen kuin nai tytön.

– Joo, täysin törkeä tyyppi se oli, vaikka hyvä elokuvaohjaaja, Sampsa sanoo.

– Se on usein älykkyyden ja luovuuden hinta, Oiva painottaa.

– Se on totta, Karoliina myöntelee, mä tunsin kanssa kerran yhden taiteilijan, se oli muusikko ja ihan perverssi…

Karoliina vaikenee äkkiä, katsahtaa nolona Sampsaan ja alkaa hihittää.

– Emmeköhän me näiden jälkeen suunnista terassille, Oiva sanoo. – Neidin syntymäpäivän kunniaksi! On muutenkin mukava olla nuorison seurassa. En minä niin seniili vielä ole, Oiva iskee silmää.

Sampsa näyttää entistä vaivautuneemmalta. Mikä pojassa on vialla, kun hänellä ei ole alkeellisimpiakaan sosiaalisia taitoja? Oiva miettii.

– Nii, en tiiä, Sampsa änkyttää, me oltiin kyl suunniteltu…

– Älä nyt, Karoliina keskeyttää, kyllähän me ehditään isäs seurassa pikku hetki istumaan. Ja varsinaiset juhlat on vasta ens viikonloppuna.

 

Oiva nostaa nyrkkinsä ja viittaa lähiravintolan tarjoilijan jälleen paikalle. Meneillään on kolmas kierros.

– Mitä pariskunnalle saisi nyt olla, Oiva tiedustelee.

Karoliina tyylittelee tequila sunrisen, mutta poika ei osaa päättää.

Tyttö on voimakastahtoinen, Oiva ajattelee. Sampsa ei taida alkuunkaan pärjätä hänelle

– Mihin me jäimmekään?

– Sampsa oli selittämässä miksi se on ruvennut kasvissyöjäksi, Karoliina muistaa.

– Minä en kyllä vieläkään ymmärrä, Oiva sanoo. Ihminen on sekasyöjä. Ei lihansyönti ketään haittaa. Pitäisikö alkaa uskomaan, että esimerkiksi emakolla on paljonkin ajatuksia ja tunteita?

– Khr, khr, Oiva röhkii. – Suuri filosofi lähestyy.

Karoliina räkättää ja hetkuu tuolissaan. Sampsa peittää silmät käsillään, mutta tekee sen teeskennellyn tuntuisesti. Oiva on varma, että poika vain näyttelee. Tuskin kasvissyöntikään on mikään päätös – ehkä hetkellinen – mutta tehty varmasti lähinnä hänen provosoimisekseen tai kaverien painostuksesta.

– Piip, piip – viherpiipertäjä, Oiva ääntelee ja heiluttelee sormiaan niin kuin lentäisi.

Karoliina hirnuu ja puuskahtaa naurun lomasta:

– Isäs on ihan hassu. Täysin erilainen kuin mitä olet kertonut.

– Musta on aika radikaali teko kieltäytyä lihansyönnistä, Sampsa sanoo. – Se on tölväsy tälle valtakulttuurille, joka on keskiluokkasta ja perustuu luonnon häikäilemättömään hyväksikäyttöön ja kohtelemiseen vain raaka-aineena. Ei siinä oo pelkästään kysymys eläinten tunteista ja kivun välttämisestä. Tehokasvatus on moraalitonta siinäkin mielessä, että…

– Radikalismia, Oiva keskeyttää. – Mitä radikalismia tuo muka on? 60-luvulla oli oikeaa radikalismia, mutta tämä nykyinen, tämä on ihan näpertelyä. Yritetään puuttua ihmisten yksityiselämään. Pitäisi vaatia jotain yhteisöä koskevaa, olla joukkoliikettä, mutta tällainen, mitä se on?

– Kyllä tää koskettaa useempaakin ihmistä, Sampsa sanoo.

– Olitko sinä mukana 60-luvulla? Karoliina tiedustelee.

– Olin tietenkin, Oiva puuskahtaa. – Taistolais-hörhöilyyn en mennyt mukaan, mutta muuten olin radikaali. Poliittisissa järjestöissä oli hyödyllistä olla mukana, ihan noin tulevaisuuttakin ajatellen.

Sampsa tuhahtaa ja kääntää katseensa seinälle.

– Minun äitini oli vähän kommunisti 70-luvulla, Karoliina myöntää nolon tuntuisesti. – Isä taas on yrittäjä. Ne riiteli usein politiikasta, kun olin lapsi. Sitten ne erosivat.

Tyttö avautuu varsin helposti, Oiva pohtii. Sampsa näyttää hämmästyneeltä. Hän ei raukka ilmeisesti tiedä minkälaiseen vesiliukumäkeen on istahtanut. Oiva vinkkaa tarjoilijan paikalle.

Vallitsee hiljaisuus. Jokainen ryystää drinkkiään ja miettii omiaan. Sampsa alkaa vaikuttaa juopuneelta, silmät harittavat, ja hän hörähtelee itsekseen. Karoliina puhkeaa puhumaan tuijottaen silmät pyöränvanteina viereisen kadun autoliikennettä:

– Mä olen just muuttanut uuteen asuntoon. En olisi jaksanutkaan enää kauan sitä, kun isä käytti minun vanhaa asuntoani paikkana, jossa kohtasi naisiaan. Maksullisia naisia ne olivat.

Alkaa käydä mielenkiintoiseksi, Oiva miettii. Tyttö ei todellakaan vaikuta sopivalta seuralta Sampsalle. Miten naiivi, heikkotahtoinen poika pystyisi käsittelemään kokenutta naarasta, joka on nähnyt elämää kaksi kertaa enemmän kuin Sampsa edes pystyy kuvittelemaan?

– Isä on tällä hetkellä pidätettynä, Karoliina sanoo poissaolevasti. – Syytetään veropetoksista. Isällä on maahantuontifirma. Se joutuu kai vankilaan. Äiti ei välitä. Juo vain kaksinverroin. Äidin miesystävä istuu vankilassa – kärähti hasiksen salakuljetuksesta. Pena on karski mies. Kun äiti hakattiin viime keväänä, Pena kävi puukottamassa kostoksi hakkaajaa, eikä jäänyt edes kiinni.

Karoliinan silmät kimmeltävät. Tyttö siirtää katseensa seinälle. Sampsa on vieteriukko. Hämmästys, empatia, epäusko ja vaivaantuminen vuorottelevat kasvoilla. Poika on täysi hölmö, Oiva ajattelee. Siinä hän istuu suolapatsaana, ei liikauta edes kieltä. Oiva pusertaa Karoliinaa olkapäästä ja ojentaa puhdasta nenäliinaa.

– No, no – älä nyt. Eivät ne asiat niin pahasti ole. Kyllä kaikki varmasti jotenkin selviää.

Oiva johdattelee keskustelun tahallaan kepeisiin, humoristisiin aiheisiin, jotka saavat hymyn nousemaan Karoliinan leukapieliin.

 

Sampsa mutisee käsittämättömiä. Ehkä se on jotain afrikkalaista kieltä, Oiva ajattelee. Hän steppaa ja luotsaa pariskunnnan iltaa eteenpäin. Taksiin astuessaan poika horjahtaa ja kolhii päätään auton katonkarmiin. Hänellä on vielä paljon opittavaa, Oiva pohtii. Kyllä tuon ikäisen pitäisi jo sietää viinaa.

Da, da – Oiva vänkyröi yökerhon tanssilattialla. Hän on kiskaissut Karoliinan ja Sampsankin mukaansa popin tahtiin. Sampsa liikkuu kömpelösti, niin kuin kotitalousrobotti. Karoliina tanssii taitavasti ja selvästi nauttii vartalonsa liikkeestä. Oiva kiepsauttaa muutaman kierroksen tytön ympärillä ja virnistää kokeeksi.

Pöydässä Sampsa keikkuu tuolilla ja sönköttää jotain kehitysaputyöstä.

– Poika taitaa olla napannut viinaa väkevämpiä, Oiva murjaisee.

– Ei Sampsaa sellaiset kiinnosta, Karoliina sönkkää vakavana. – Vaikka ei hasiksessa ja ekstaasissa mitään riskiä ole. Ne ovat ihan miellyttäviä aineita. Mä olen vetänyt ekstaasia silloin tällöin.

Oiva hermostuu. Tyttö on pitelemätön tapaus. Sampsa alkaa vielä tytön vaikutuksesta käyttää huumeita. Eikö poika tajua omaa parastaan?

– Nappailetko sinä useinkin? Oiva peittää hämmennyksensä kysymykseen.

– Pitkään aikaan en ole ekstaasia ottanut. Se on sen verran kallista.

Oivalla selkenee. Tyttö pyrkii naimisiin Sampsan kanssa, koska on kuullut, että vanhemmat ovat rikkaita. Näin hän aikoo rahoittaa huumeiden käyttönsä. Oiva kumartuu Karoliinan puoleen ja kuiskaa:

  – On hyvä, että sinä tuet Sampsaa. Vielä muutama kuukausi sitten hänellä ei ollut mitään kokemusta naisesta. Naureskelin että kun Sampsa kuolee niin ruumista ei tarvitse tuhkata. Munat ovat jo niin täynnä tuhkaa. Oiva vinkkaa silmää.

– Tue pojan pyrintöjä vain, hän supattaa.

Karoliina puhkeaa käkättämään:

– Sinä se et puhu mitään vakavalla naamalla.

Oiva synkistyy. Hän puistelee päätään. Tuntuu hieman huteralta. Ei kai hän vain ole humaltumassa?

– Onko Sampsa muuten vielä kastellut yöllä vuodettaan? Kotona se on ollut vuosikausien ongelma.

Karoliina nauraa veitikkamaisesti.

– Kyllä Sampsa välillä kastelee lakanan, mutta hieman toisella tavalla.

Karoliina on humalassa. Hän nikottelee ja hihittelee ja tönii Sampsaa, jonka pää on tuntenut olonsa painavaksi hartioiden välissä ja laskeutunut pöydälle.

– Isäs on ihan hullu ja hassu. Vitsaileeko hän aina noin?

Sampsa mutisee, että väsyttää.

Taksin saapuessa rivitaloalueelle Sampsa selviää horjuskelemaan pihamaalle. Hän jää kuselle vaahteran katveeseen. Karoliina räkättää ilkeästi.

Sisällä Oiva laittaa stereoihin soimaan Beethovenin kolmannen sinfonian. Juotuaan lassillisen valkoviiniä Sampsa on valmis. Hän mutisee hyvät yöt ja kompuroi yläkertaan. Oiva menee perästä ja katsoo, ettei Sampsa oksentele. Sampsa rojahtaa vaatteet päällä oman huoneensa sängylle ja rupeaa kuorsaamaan. Oiva sulkee oven.

– Mitäs me nyt tehdään? Sampsa ryhtyi käyttäytymään herrasmiesmäisesti.

  Karoliina loikoo sohvalla ja katsoo Oivan mielestä keimailevasti.

– En tiedä, tyttö haukottelee.

He juovat viiniä ja puhuvat yleisluontoisia. Oivan päässä tuntuu sumealta. Kaikenlaisia ajatuksia punnertaa esiin. Mietteet hölkkäävät kehää ja takertuvat karvaiseksi rullaksi, missä ei tunnu olevan alkua eikä loppua. Karoliina kikattelee, hän valuu sohvalta matolle ja jää siihen heiluttelemaan jalkojaan. Jotain kiehtovaa tässä on, Oiva ei tiedä mihin suunnata katseensa. Hän venyttelee teennäisesti.

– Pitäisikö mennä nukkumaan? Sinä voit nukkua Sampsan huoneessa.

Karoliina nousee, ja he kompuroivat peräkanaa yläkertaan. Ylätasanteella Oiva alkaa puhua Dostojevskista. Mistä se tulikin hänen mieleensä? Hän haluaa ehdottomasti vielä näyttää Karoliinalle Dostojevskin teosten kokoelmansa. Hän puolittain työntää Karoliinaa edellään.

Karoliina istuutuu parisängylle ja heiluttelee jalkojaan. Oiva kiskoo hyllystä esiin teoksen toisensa jälkeen ja selostaa niiden teemoja.  Eräs esine kirjahyllyssä osuu silmiin. Oivan käsi siirtää esineen yöpöydän laatikkoon.

– Mielenkiintoista, Karoliina sammaltaa silmät puoliummessa.

Silloin Oiva istuutuu Karoliinan viereen ja vetää tytön pitkäkseen. Hän puristaa tyttöä itseään vasten ja hokee miten kaunis tämä on. Karoliina valahtaa vakavaksi ja tuijottaa silmät porakaivoina. Oiva koettaa suudella, ja Karoliina alkaa rimpuilla ja puhista. Silloin Oivan käsi vetää yöpöydän laatikon auki ja sieppaa tuon tietyn esineen. 

Hiukkasen voimaa käyttäen hän painaa Karoliinan vatsalleen sängylle ja pujottaa käsiraudat ranteisiin. Oiva on valmiina tukkimaan tytön suun, mutta tämä makaa hiljaa. Oiva pujottaa käsiraudat sängyn päätyihin kiinni ja napsauttaa ne lukkoon. Karoliina on nyt kätevästi kontillaan. Tyttö pysyy toistaiseksi aivan liikkumatta, ja Oiva nostaa hänen hamettaan takaapäin. Karoliina päästää karjunnan. Oiva tukkii nopeasti hänen suunsa ja vetää kirjahyllystä esiin suukapulan, jonka kietaisee tytön huulille. Hän kiinnittää suukapulan lenkeillä Karoliinan niskaan. Tyttö vinkuu ja nyyhkii. Oiva harkitsee nilkkojen kahlitsemista sängynpäätyihin, mutta luopuu siitä koska tyttö ei näytä rimpuilevan.

Hän vetää Karoliinan alushousut alas. Mitä kimmoisin tiukka peppu. Hän puristelee Karoliinan pieniä rintoja paidan läpi, ja avaa sitten housunsa. Erektio ponnahtaa esiin. Se on aivan eri tavalla valmiina kuin vaimon kanssa, täysin valppaana, ei ollenkaan tylsistynyt. Oiva sormeilee Karoliinan jalkoväliä. Vielä ei ole aika, hän ajattelee. Pillu on ensin saatava kostumaan. Se on ajettu posliiniksi, Oivaa huomaa myhäillen. Hän kaivelee sormella häpyhuulia ja hyräilee samalla marssintapaista. Tyttö ynisee ja päästää tukahtuneita nyyhkytyksiä, mutta pikkuhiljaa jalkoväli alkaa kastua.

Oiva vetää kondomin erektionsa päälle ja työntää sen hitaasti Karoliinan sisään. Hän pitää kiinni tytön vyötäröstä ja liikkuu nopeasti edestakaisin. Karoliina korisee.

Oivalla tulee varpaista asti. Hän laittaa kyrvän takaisin housuihinsa ja heittää kondomin roskikseen. Huomenna roskis olisi muistettava tyhjentää. Sitten hän sujauttaa pikkuhousut takaisin Karoliinan päälle, avaa käsiraudat ja poistaa suukapulan.

Oiva vetäytyy nojatuoliin istumaan. Karoliina vilkaisee hätäisesti noustessaan sängyltä. Tyttö kompuroi huoneesta. Karoliina yrittää itkuisella äänellä herättää Sampsaa. Poikaa ei kyllä nyt saisi tajuihinsa tykinlaukauskaan, Oiva naureskelee. Hän ilmestyy ylätasanteelle.

 

– Eiköhän ole parasta, että sinä lähdet, hän sanoo pehmeällä äänellä.

Karoliina kiepsahtaa tuijottamaan kauhun ilmein ja heittäytyy sitten portaita alas. Tyttö vinkuu, aivan kuin ei saisi henkeä. Toivottavasti hän ei ala oksentelemaan, eteisen matto on aivan uusi, Oiva pohtii. Ovi rämähtää, ja hiekkaan rahisevat loittonevat juoksuaskeleet. Oiva katsoo keittiön ikkunasta, miten tyttö pitää käsiä päänsä ympärillä ja heittelehtii eteenpäin tasapainottoman näköisesti. Mokomakin kaniini.

Aurinko on jo korkealla Oivan herätessä. Hän venyttelee ja menee keittiöön. Vessasta kuuluu kakomista. Sampsa on pahoinvoivan näköinen.

– Taisit ottaa vähän liikaa, Oiva sanoo. – Mutta eikö ollutkin hauska ilta?

Sampsa juo jogurttia suoraan purkista, vaikka Oiva on sanonut tuhat kertaa, että lautasta on käytettävä. Sampsa käy suihkussa ja kolistelee yläkerrassa. Sitten ulko-ovi pamahtaa. Sampsa askeltaa ripeästi tiellä ja katoaa kuusten taakse.

Poika on aivan mahdoton. Yritä nyt tulla toimeen tuollaisen kanssa. Oivaa tylsistyttää. Dostojevskin lukeminen ei maistu. Hän istuutuu tv-tuoliin ja katsoo muutaman amerikkalaisen klassikkoelokuvan juoden samalla neljä A-olutta. Hän rutistaa tölkit ja käy sitten piilottamassa käsiraudat ja suukapulan komeron perälle. Hän tyhjentää makuuhuoneen roskiksen.

Sampsa palaa kuuden aikaan illalla. Oiva on juuri napsauttanut Spartacus-elokuvan videoihin ja avannut viidennen oluttölkin. Spartacuksen alkutekstit hyrräävät ja musiikki kajahtaa soimaan.

Poika on kummallisen näköinen tupsahtaessaan nojatuoliin. Oiva sietää neuvotonta ilmettä kymmenisen sekuntia ja tokaisee sitten karskisti:

– No – mikä on? Anna tulla nyt vaan.

– En tajua, Sampsa takeltelee.

 

– Sano, sano, Oiva ojentaa Sampsalle oluen, krapulaan, ja poika avaa sen automaattisesti.

 

– Karoliina, Sampsa änkyttää ryystäessään vaahtoa. – Se alko tänään väittämään, että sä…

 

– Mitä minä? Kauanko täytyy vielä odottaa? Ei se noin vaikeaa voi olla.

 

– Se väitti, että sä olit sitonut ja raiskannut sen viime yönä, kun mä nukuin, Sampsa tyhjenee. 

 

Pojan katse harhailee seinillä, se ei pysähdy kertaakaan Oivaan, joka säilyttää malttinsa täydellisesti.

 

– Tämä on vakavampaa kuin luulinkaan, hän sanoo.

 

– Mitä, mikä on? Sampsa herää.

 

– Tyttö sanoi käyttävänsä ekstaasia. Amfetamiinijohdannaiset aiheuttavat vainoharhaisuutta. Mutta en olisi uskonut, että noin pahoja harhoja. 

 

– Mutta, mutta, Sampsa änkyttää, se näytti mulle ranteistaan jälkiä, jotka oli kuulemma tullut käsiraudoista. Ja ne käsiraudat olit laittanut sinä.

Sampsa tuijottaa Oivaa, järkytyksen ja nolostumisen ilmeiden vaihdellessa kasvoilla. Oiva tuhahtaa.

 

– Paranoidit tekevät itselleen ja muille kaikenlaista todistaakseen väitteensä. Uskotko sinä todella, että minä, minä tekisin tyttöystävällesi jotain sellaista? Kumpaa uskot, isääsi, vai typykkää, jonka olet tuntenut vähän yli kuukauden?

 

Oiva katsoo poikaa suoraan ja rehellisesti. Sampsa romahtaa.

 

– En tietenkään, en ikinä, et sä vois, mut se sano, vittu, mä en tiedä enää mitään, Sampsa nieleskelee kyyneleitä.

 

Oiva nousee ylös ja kietoo kätensä pojan hartioiden ympärille.

 

– Voi, voi. Maailmassa sitä törmää kaikenlaisiin tyyppeihin. Ja naiset, naiset… En minäkään olisi kyllä uskonut, että Karoliina on sairas. Olen pahoillani Sampsa. Pidätkö sinä Karoliinasta paljon?

 

Sampsa ei puhu, mutta nyökkää. Sitten he ymmärtävät toisiaan pitkään. Oiva selvittää pojalle ihmisten hyvistä ja huonoista ominaisuuksista, siitä miten ihmiset saattavat olla muuta kuin mitä antavat ymmärtää. Poika nyökkäilee, nyyhkii välillä ja ryystää olutta. Videofilmi on pausella.

Vähän ennen kymmenen uutisia ovikello soi. Sampsa menee avaamaan.

 

– Saatanan saatana, tänne se sika, niin kuin olis jo, Karoliinan ääni kirskahtaa asuntoon.

Tyttö tuiskahtaa olohuoneeseen kengät jalassa, horjuen ja hönkien viinaa.

 

– Vittu, perverssi! Miten sä voit tehdä mulle sillä tavalla!

 

– Mistä on kysymys? Oiva kalpenee.

 

– Saatana sä kuolet äijä, Karoliina napsauttaa stiletin terän esiin ja lähtee tulemaan kohti.

 

Oivalle tulee kiire. Hän kiepsahtaa hämmästyttävän nopeasti nojatuolin taakse niin että leikkaava piikki uppoaa tuolin nojaan.

 

– Sampsa, hullu kiinni! Oiva huutaa ja tönäisee pyörillä kulkevan tarjoilupöydän Karoliinan jalkoihin. Tyttö horjahtaa, mutta lähestyy ja huitaisee veitsellään. Sampsa riiputtaa taustalla kieltään ja tekee omituisia askelkuvioita, eteen –  taakse, eteen –  taakse. Oiva nappaa kaapista pölynimurin putken ja lyö veitsen Karoliinan kädestä, sitten hän kampittaa tytön.

 

– Sampsa! Oiva karjuu, mutta poika vain tanssii.

Oiva ähkii ja hikoaa. Hän vääntää raivoavan tytön käden selän taakse ja pakottaa tämän lattiaan. Sitten hän käärii Karoliinan mahdollisimman nopeasti mattoon. Hän istuu maton päälle, niin ettei tyttö pääse kiemurtelemaan. Karoliina tyrskii.

 

– Sampsa, puhelin!Oiva puuskuttaa, ja viimein poika tajuaa, ojentaa kännykkää, kasvot ahdistuksesta pingottuneina.

Pihaan ajaa poliisiauto, ja sen perään ambulanssi. Mitä naapurit ajattelevat? Mutta ei auta. Asia on hoidettava nopeasti pois silmistä.  Poliisit ja ambulanssimiehet saapastelevat sisään ja vilkaisevat välinpitämättömästi Oivaa ja mattokääröä, ei kun tyttökääröä. Karoliina vapautetaan matosta. Tyttö nousee pökertyneesti jaloilleen ja vilkuilee ympärilleen katseen paikantumatta. 

 

Harteikas nuori poliisi, jolla on kuution muotoinen pää, kirjaa ylös Oivan versiota tapahtuneesta. Viereisessä huoneessa Karoliina huutaa. Oiva painottaa, että tämä on ikävää mutta että näitä juttuja sattuu aina silloin tällöin, ihmisen mielenterveys on hauras.

 

– Ilkeä tapaus, parrakas poliisi sanoo ja katsoo Oivaa pitkään. – Ehkä on parasta, että lähdette nyt kaikki kamarille ja katsotaan…

 

– Kuka meidät kutsui ja miksi? ambulanssimies tiukkaa.

 

Oiva vetää parrakkaan poliisin keittiöön puhumaan miesten kesken.

   

– Selvä. Kyllä tässä on paras toimia näin, poliisi nyökyttelee. – Neiti lähtee nyt sairaalaan, ihan tarkastuskäynnille vain, hän sanoo Karoliinalle, joka kirkaisee ja syöksyy vikasuuntaan.

 

– Nyt, nyt mennään, poliisit retuuttavat Karoliinan ulos. – Jollei mennä vapaaehtoisesti, niin mennään väkisin.

 

Karoliina painetaan makuulle, ambulanssimiehet kiinnittävät lepositeet ja painavat rauhoittavan piikin käsivarteen. Vaihdetaan vielä asiallista informaatiota. Ambulanssi ja poliisiauto kaartavat pihasta tielle.

 

Oiva tuntee itsensä väsyneeksi. Käsivartta kivistää. Parempi kun nyt ei mieti liikaa. Missä Sampsa on? Vessasta kuuluu rykimistä. Poikahan oksentaa. Taas.

 

– Sinulla taitaa yleiskunnon kanssa olla niin ja näin kun viinasta tulee näitä reaktioita, Oiva analysoi.

  

Poika vetää harvinaisen epäarrogantisti kengät jalkoihinsa ja kolauttaa ovea.

 

Oiva lysähtää nojatuoliin. Miten tämä vaikuttaa hänen kasvatukselliseen operaatioonsa? Kai poika häntä kuitenkin epäilee. Tai ehkei sittenkään. Voi olla, että paremminkin ymmärtää, mutta on vain järkyttynyt havaitessaan millaisen tytön kanssa oli alkanut seurustella. Sampsa pääsee siitä vielä yli. Tai jollei pääse –  onhan hän sellainen herkistelijä –  niin aina on terapia. Ja nykyisin on niin hyviä masennuslääkkeitäkin. Ehkä hän varaisi pojalle ajan psykologille heti huomenna. Voisi Sampsa sitten samalla keskustella opinto-ongelmistaan. Eiköhän poika suostu, pienen ylipuhumisen jälkeen.  Jonkinlaista ajankuluahan se terapiakin on. Ei se ainakaan rahasta ole kiinni, Oiva imaisee oluttölkin tyhjäksi.

 

Kello tikittää seinällä. Se mittaa ajan kulumista, vaikka Oivalle sopisi nyt pysähtynyt hetki. Kaikki on rauhallista ja suojattua. Suippo hymy nousee Oivan suupieliin ja hän sukaisee otsalle valahtaneita hiuksiaan. Hän nousee puuskaisten ja käy kaatamassa keittiössä itselleen

 viskigrogin. Sitten hän asettuu mukavaan asentoon nojatuolissa ja painaa Spartacuksen käyntiin.