Ovikello soi. Siellä oli isokokoinen täti, joka sanoi olevansa yläkerran naapurista ja haluavansa lainata kolme kananmunaa. "Meillä leivotaan", täti sanoi römeällä äänellä. Toin munat, ja hän pyysi minua kantamaan ne asuntoonsa. Nyt vasta huomasin, että täti liikkui kainalosauvoilla. Päästyämme yläkertaan menimme sisään ovesta, jonka täti avasi kuhmuisella avaimella. Eteisessä lainehti Gobin autiomaallinen hiekkaa. Olohuoneessa kolme pihkovalaista insinööriä tanssi ripaskaa mahonkipöydällä. Kattokruunusta riippui kolme pitkänomaista akrobaattia, jotka tuntuivat olevan sekä ihmisen että apinan sukulaisia. "Kriikunoita, äkkiä", akrobaatit kajauttelivat kolmella falsetilla. Täti pyysi munat ja heitti ne äkkinäisellä ranneliikkeellä suureen metallipataan hellalla. Hän alkoi hämmentää pataa tummapuisella, raskaalla kauhalla. Uskaltauduin kurkistamaan talonkorkuisen padanreunan ylitse ja siellä - kuin Saimaan kesäautereisella ulapalla - uiskenteli marinoinoituja munuaisia, jäähileisiä mansikoita, aivokudosta ties kuinka monen posteljoonin ajukopasta, sammaloitunutta juustoa ja homeisia rubiineja. Kaiken keskelle olivat levinneet rikotut kolme kananmunaa kuin kuohilaan keltaiset silmät. Ei siinä mitään. Sammutin musiikin, jonka kuulin vasta nyt, se oli Brahmsin Ungarische tänze. Ikkunasta katsoessa sumu kietoi Vuosaaren yhä tiiviimmin välilihansa laskoksiin. Lähdin kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita, sillä minun teki mieli leipoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti