torstai 18. marraskuuta 2010

Kliseissä versoo tuoreus

Alexandra Salmela:
27 eli kuolema tekee taiteilijan.
Romaani, 311 s.
Teos 2010.


Ei ole harvinaista, että esikoisromaani on kehitystarina taiteilijan nuoruuden vuosilta. Tällä saralla puksuttaa myös slovakialaissyntyisen Alexandra Salmelan esikoisromaani 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Kaluttuja aiheita Salmela pui tuoreesti, kieli poskessa, ja tuoreus versoo yllättäen kliseistä.

Rollarien biisistä lempinimensä saanut Angie, oikeasti Marta, haluaa monen muun slovakialaisnuoren tapaan tehdä jotain suurta. Olisi luotava ikuinen teos ja kuoltava ennen 28. ikävuotta, kuten rockikonit Janis Joplin, Jim Morrison ja Kurt Cobain. Angie haluaa kirjailijaksi.

Opinnot Prahassa tökkivät, suku painostaa, eivätkä suhdeviritelmät innosta, joten Angie painuu rinkka selässä Suomeen kirjallisuudenopettajan mökille. Angien naapureiksi osuvat ekologista utopiaansa elävät Piia ja Marko, ja sattumia seuraa. Käy ilmi, että Suomi on muutakin kuin erämaata, susia ja yksinkertaista mutta rehellistä maarahvasta.

Salmelan novelli ”Se aito, oikea maahanmuuttajablues” tuli toiseksi novellikilpailussa ja ilmestyi antologiassa Mikä ihmeen maahanmuuttaja (2009). Samoin kuin novellissa, Salmela kuvaa romaanissaan eri ilmiöitä taiteilijarenttuilusta ekologiseen elämäntapaan, suomalaiseen maaseutuun ja porvarillisuuteen koomisuuteen asti liioitellen. Sen jälkeen hän hekottaa esiin piirretyille kliseisille freskoille.

Kunnianhimoinen teksti yhdistelee farssia, satiiria ja keskieurooppalaista hölmöläisjuttua. Salmela näyttää kyntensä lapsikuvauksessa setviessään Piian ja Markon kolmen lapsen kommelluksia. Romaanin kertojina hilluvat päähenkilön lisäksi pehmoeläin, kotikissa ja käytetty Opel Astra.

Salmela liittyy Suomessa suomeksi tai ruotsiksi kirjoittavien siirtolaiskirjailijoiden Zinaida Lindénin, Umaia Abu-Hannan, Roman Schatzin ja TaoLinin joukkoon. Kielellisesti romaani on hämmästyttävä suoritus, vaikka kustannustoimittajan osuutta voi vain arvailla.

Salmela pelaa eri tyyleillä. Romaani sisältää Angien koomisia tekstikokeiluja, joita hän lähettää ystävilleen. Tyylikokeilut tuovat mukaan myös fiktion ja faktan suhteen pohdiskelua. Salmela uskaltaa imitoida huonoa kirjoittamista ja kuvata asioita kepeästi, se on esikoiskirjailijalta paljon. Salmelan dramaturgitausta näkyy, ja eräät kohtaukset kuten juhannusjuhlat, veneretki tai Angien isäntäperheen groteski avioseksi, läjähtävät lihaisuudessaan nauruhermoon.

Välillä tuntuu, että vitsiä murjotaan hieman liikaa Angiesta, perinteisestä wannabe-artistireuhkasta, jota kutsutaan ”pseudotaiteilijaksi” tai ”paskakirjailijaksi”. Ekologisia arvoja elättelevän Piian kautta Salmela pohtii vakavampiakin aiheita. Piian unelmien ja arkitodellisuuden ristiriita särähtää. Marko jää valjummaksi hahmoksi, ja pariskunnan avio-ongelmien kuvaus epämääräiseksi. Tämä on pientä urputusta. Salmela on ansainnut palkintonsa vuoden parhaasta esikoisesta, odotan jatkoa korvat kuumottaen.

Ville Ropponen

Kritiikki on ilmestynyt myös Parnassossa 7/2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitäisikö Lenininpuisto nimetä uudelleen? Kenties Maiju Lassilan mukaan?

Perussuomalaisesta puolueesta (PS) oudon kierosti kesällä eronnut Sininen tulevaisuus, nyttemmin Siniseksi puolueeksi ( saks. Das blaue pa...