lauantai 16. huhtikuuta 2011

Zeitgeist/ Sklaven der maschinen

I.
Yksisilmäinen huutaminen
on päivän sana, ja sananvapaus
on vapautta säädellä julistuksen äänenvoimakkuutta.
Meillä on joukot, tiedotus ja välineet, internet ja sosiaaliset mediat;
meillä on liikaa työtä, luppoaikaa ja valvomista.
Mustavalkoisen puolueen tunnuslause: samaa mieltä
tai olet meitä vastaan. Puolueen sisäiset ryhmäkunnat on kielletty.
Ja silti päämääränä on lähinnä ajan tappaminen
(ja jotkut toiset tekevät siitä rahaa).
Näillä lakeuksilla ei
ole harmaita sävyjä, eikä portinvartijoita.
Ihmiset seisovat tylsinä kuin aidanseipäät.


II.
Jatkuva julkisuus ja tavoitettavuus
ovat nyt hyveitä.
Yksityisyys on pahe,
se on lähes rikollista. Näennäinen avoimuus
kiihottaa kansanjoukkoja.
Salaperäisyys saa jokaisen kyllästymään.
Tule, tule tulevaisuus, ja tulevat teknologiat,
jossa jokainen liikkeeni, kuvani, sanani, ajatukseni
päivittyy reaaliajassa nettiin.
On paljon turvallisempaa,
kun on jatkuvasti kenen tahansa
tarkkailtavana.
Oi vapaus, kuule kutsuas!


III.
Sivistymättömyys on nykyään mahdollisimman salonkikelpoista.
Jopa taiteilijat ylpeilevät sillä, etteivät tunne jotain alaa
- vaikka heillä on siitä väkeviä käsityksiä.


IV.
Konsumeristisen aikakauden älykön tärkeimpiä ominaisuuksia
ovat vaihdettavuus, mukautuvuus ja langaton opportunismi.
Kyynisyys lasketaan selviämistä edistäväksi tekijäksi.
Jälkimodernin intelligentin sirpaletiedon määrää korreloi vain
hänen hakukoneensa moottorin kierrosnopeus
optimoidun myytävyyden, laskennallisen vaihtoarvon ja
kapulakielisen katoamattomuuden imaginäärisessä taitoskohdassa.


V.
Tietoverkkojen ulkopuolella ei ole mitään
tärkeää.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Vladimir Sorokin: Goluboje salo (1999, "Sininen rasva")


Oikopäätä Stalinin ja Hruštšovin eteen laskettiin kasarit täynnä kiehuvaa oliiviöljyä ja purskahtelevaa sulajuustoa - sekä lautaselliset ihmislihan palasia mausteineen.


Hruštšev varrasti verisen lihapalan, kypsensi sen pikaisesti öljyssä, pani suuhunsa ja otti viipymättä ison kulauksen Château Riessec´iä päälle. Stalin valitsi pienen palasen ihmisfileetä, kypsensi sen öljyssä, puristi sitruunaa päälle, kastoi palasen kiirehtimättä vanuvaan juustoon, nosti sen samoin kiirehtimättä huulilleen ja maistoi:


”Hmm. Incroyable.”


Jonkin aikaa he söivät ja joivat hiljaisuuden vallitessa.


”Rehabilitoidaanko myös Ždanov samalla?” kysyi Hruštšov.


”Voi olla…” Stalin ihasteli lihanpalasta, joka muutti nopeasti väriään kiehuvassa oliiviöljyssä.


”Kuulepa, mon ami, olen jo aiemmin halunnut kysyä: miksi sinulla ei ole koiraa?”


”En pidä eläimistä, ” Hruštšov vastasi kuivasti.


”Merkillistä. Tuollainen hedonisti, eikä pidä eläimistä.”


”En ole hedonisti,” kreivi katsahti Staliniin äkeästi.


”Jälleen uusi tieto. Kuka sinä siis olet, mon cher?”


”Stalinin ori,” kirahti kreivi synkeästi hampaidensa välistä, avasi suunsa, työnsi paksun kellertävän valkopintaisen kielensä esiin, käänsi silmänsä nurin, ja kieltään värisyttäen päästi matalan kurkkuäänen.



-----



Hruštšov riisui hitain liikkein mahtavassa vuoteessa makaavaa Stalinia. Kreivin makuuhuoneessa oli valoisaa, syreeninvärisellä silkillä verhottuja seiniä valaisi kolme jalkakynttilää ja koristi kolme kultaisissa, kaiverretuissa kehyksissä roikkuvaa muotokuvaa. Keskimmäinen – Picasson maalaus – kuvasi harmain, ruusunpunaisin ja vaaleansinisin sävyin Larissa Reisneria istumassa maitokylvyssä; symmetrisesti sen molemmille puolille oli asetettu Stalin ja Lenin, ne olivat Brodskin klassiseen tyyliin punaisilla, ruskeilla ja sinisillä sävyillä maalaamia. Radiosta soi vaimeasti Amroise Thomas`in ooppera ”Mignon”. Koivuhalot raksahtelivat takassa.


”Sinun partavetesi tuoksu…” silitti Stalin Hruštšovin sileää poskea. ” En ole vielä kyllästynyt humaltumaan siitä.”


”Pojuseni, ilo kuulla, että pystyn ainakin jollain tavalla yllättämään sinut,” sanoi Hruštšov ja napitti Stalinin paidan auki, työnsi hennon ohuen silkin paksuilla karvaisilla käsillään pois ja painoi huulensa vasten johtajan karvatonta rintaa.


”Sitä mitä tunnen sinua kohtaan, mon ami, ei voi verrata mihinkään,” Stalin sanoi suljetuin silmin.

” Se on… niin kuin kauhua.”


”Ymmärrän sinua, pojuseni…” kuiskasi Hruštšov Stalinin pienelle nännille ja otti sen varovaisesti pulleiden, hekumallisten huultensa väliin.


Stalin voihkaisi.


Hruštšov napitti hänen housunsa varovaisesti auki, veti osittain läpinäkyvät mustat alushousut alas ja päästi johtajan jännittyneen falloksen esiin.


Kostutettuaan syljellä sormensa Hruštšov paineli hellästi Stalinin nännejä, hänen huulensa liikkuivat pitkin johtajan vartaloa kohti veren paisuttamaa fallosta.


”Oo… kuinka usein ajattelen sinua,” mumisi Stalin. ” Kuinka suuri osa sinulle kuuluukaan äärettömässä elämässäni…”


”Masculinum… ” kreivin huulet koskettivat bordeaux´in punaista terskaa.


Stalin karjahti ja tarttui käsillään Hruštšovin päähän. Kreivin huulet leikkivät johtajan peniksellä ensi alkuun hellästi, sitten yhä himokkaammin.


”Spiraali… spiraali…” voihki Stalin painaen sormiaan kreivin pitkiin, hopeanharmaisiin hiuksiin. Hruštšovin paksu kieli teki Stalinin terskalla spiraalinmuotoisia liikkeitä.


”Tiedätkö… kulta… ei… sacre…minä… mutta ei… loppuun asti, loppuun asti, loppuun asti!” väännähteli Stalin untuvapatjalla.


Kreivin kielenpää kosketti terskaa varovaisesti ja koetti levittää virtsa-aukkoa.


”Ei… ei…älä anna minulle! Älä anna minulle!” pyöritti Stalin silmiään.


Hruštšov pusersi johtajan kokoon vetäytyneitä kiveksiä.


”Ettei purskahda… ooo… käske! Käske vanhaan tapaan! Mutta hellästi! Vain hellästi!”


”Anna minulle peppua, makea poju”, käski Hruštšov lempeästi pitäen Stalinia kiveksistä kiinni.


Nyyhkäisten Stalin kääntyi vatsalleen.


”Poika pelkää… suutele selkään…”


”Suutelemme poikaa selkään…” sanoi Hruštšov ja veti Stalinin yltä aluspaidan ja täytti olkapäät verkkaisilla suudelmilla.


Stalin vaikersi patjaan.

Hruštšov suuteli häntä rajusti lapaluiden väliin, painoi huulensa korvalle ja kuiskasi:


”Mitä poika pelkää?”


”Paksua käärmettä” nyyhkäisi Stalin.


”Missä käärme asuu?”


”Sedän housuissa.”


”Mitä käärme tahtoo?”


”Tunkea sisään.”


”Mihin?”


”Pojan peppuun.”


Hruštšov napitti housunsa auki ja päästi esiin pitkän peniksen, jonka terska oli epäyhtenäisen kuhmuinen. Peniksen kiiltävälle iholle oli tatuoitu pentagrammi. Kreivi sylkäisi kouraansa, voiteli Stalinin peräaukon syljellä, laskeutui johtajan päälle ja alkoi pehmeästi töykkien painaa penistään tämän takapuoleen.


”Kuule… setä… ei… hellästi, hellästi!” mutisi Stalin.


”Makoisa tinasolttuni” kuiski Hruštšov hänen korvaansa.


”Minkä tähden… kidutat…ooo… minkä tähden ihmisille niitä…” pureksi Stalin huultaan.


”Että unohtuu… että kaikki unohtuu, pojuseni…”


Kreivin penis katosi kokonaan Stalinin takapuoleen. Puristellen vasemmalla kädellään johtajan kiveksiä, kreivi otti oikealla kiinni tämän peniksen varresta ja rupesi masturboimaan vauhdilla.


”Mitä…mitä… sinä…” mörisi Stalin. ”Mitä setä pojalle tekee?”


”Setä nussii poikaa peppuun…” supatti Hruštšov kuumeisesti.


”Miten? Miten? Miten?


”Makoisasti…”


”Käsketkö? Onko jo niin, että selvä… käsky…”


”Selvä käsky.”


”Käskeekö setä?” nyyhkäisi Stalin.


”Käskee. Selkeästi käskee…”


”Ja käskee vielä?”


”Ja käskee vielä… setä käskee poikaa vielä sata miljoonaa kertaa…”


”Mitä? Mitä? Mitä?”


”Pikkuhiljaa … pikkuhiljaa… pikkuhiljaa…”


”Mutta… mutta… poika on jo… on jo…”


”Mitä, poika?”


”Poika on jo valmis, hän on jo… jo…”


”Käsky tulee, käsky tulee…”


”Poika jo…poika jo… tuo! Tuo, tihulainen!”


Pidellen Stalinia selkäpuolelta kiinni veti Hruštšov hänet ja itsensä vuoteen reunalle kyljelleen.


”Adžuba!” kutsui kreivin katkeava ääni.


Huoneeseen astui Adžuba kädessään kultainen lemmenmalja, jota koristi kuusi suurta safiiria. Laskeutuen polvilleen vuoteen vierelle, hän laittoi maljan Stalinin purppuranpunaisen peniksen alle.


”Käsky pojalle: lopeta!”


He pääsivät loppuun yhtä aikaa, karjahdellen ja vaikertaen.


Adžuba pyydysti maljaan sakean annoksen Stalinin spermaa.

-----


Goluboje salon (1999) vironnoksesta Sinine pekk, sivuilta 222 ja 230-233, alkuteokseen vertaillen suomentanut:


Ville Ropponen


Suomennos on julkaistu myös Kulttuurivihkoissa 2-3/2003.


Teräkseen taittuneet modernismin sarvet

  Georgialaiset modernistit uudistivat taidetta 1900-luvun alussa. Taivaansinisten juomasarvien tarjoama pulppuava malja virkisti kirjallist...