perjantai 25. marraskuuta 2016

Apparation of these faces in the crowd

Näiden kasvojen katoaminen
väkijoukossa. Fyysinen olomuotoni
ei tyydytä.
Olisin mieluummin
nestettä, tai kaasua,
rajoittamatonta,
romanttista houretta,
ääntä vailla alkulähdettä.
Kirjain joka hukkuu sanakirjojen evoluutioon.
Laji joka sulautuu lihavyöryyn,
mutaatioiden heteiden päästäessä siitepölynsä.
Energian häviämättömyyden laki,
joka on vielä murskattava
uusien keksintöjen anarkian tieltä.
Huumori joka kumoaa painovoiman.
Kaipaan musiikin tajuttomuuden ideologiaa,

muuttumista peruskallioksi,
jota ei voi abstraktiolla silpoa.



















maanantai 21. marraskuuta 2016

Filosofiaa, motherfuckers

Aika on hukkunut, mutta kello
on täsmälleen kolme minuuttia yli maailmanlopun,
ja kaikki jatkuu edelleen, mäki
on liukkaana öljystä, vartoillen sanaa,
talot tukevasti paikallaan, ikkunat
auki yöhön.

Kolme torakkaa tanssii katolla,
tallaten sorkillaan sitä
mikä suojaa toisten olentojen unta.
Kulman karvainen kundi kiskoo kolinaa pullostaan,
harjoittaen rottia maailmanvalloitukseen.
Asfaltin alla eliöiden kuhiseva väestönkasvu
  • yhden lattia on aina toisen katto.
Viljadin linnakukkulan kello on pysähtynyt
naakan muotoiseksi huudoksi: kolme
minuuttia yli… Raitiovaunun johtimesta
singahtaa kipinä läpi pommituksen varalta
pimennetyn kaupungin, mutta
kaikki jatkuu edelleen.

Ihmiset nousevat kuopistaan.
Nyt on vain oltava vähän karskimpi kuin ennen,
vähän raittiimpi, tehtävä enemmän harmaata työtä,
on pyyhittävä perseensäkin kaikkein tärkeimmällä.

Miten on? Mikä aikakausi kirmaa lasissa?
Onko rauha päättynyt, vai sota loppunut?
Ja kellot näyttävät samaa.
Aika juoksee katinkaltaisena koirana lia´assa
häntäänsä hamuten.

Miten on?
Pulut antautuvat puistoissa
loogis-empiristisiin keskusteluihin,
ontot hevosetkaan eivät tuo hedelmällisiä
valloittajia kaupunkiin – ne oksentavat
vain kuoliaaksiviihdytettyä kudosta,
ja hiilisangolla ratsastajat luikkivat koteihinsa
potemaan syyllisyyttä tyhjistä vasuista, käsistä.

Mutta profeetta,
joka asuu roskalaatikossa, tietää kaiken
- hän on nähnyt sen mitä jää jäljelle.
Profeetta avautuu laiskanrohkeasti
ja huomataan: hänen asiansa ovat sekaisin
kuin loitsut Antero Vipusen kapsäkissä
- voiko mistään olla enää varma?

Kello on täsmälleen
kolme minuuttia yli maailmanlopun.


Ihmisrobotti itämaisena viisaana

Itämaiset viisaat
osaavat hallita sydäntään, verenkiertoaan ja hengitystään,
silkalla tahdonvoimalla.
Mutta minä pystyn vähintään yhtä hyvään:
kykenen kontrolloimaan suolistoni toimintaa.
Pystyn röyhtäilemään kaksitoista tuntia yhteen menoon;
piereskelen 100 desibelin voimalla, 5 – 20 000 herzin korkeudelta;
voin olla ulostamatta kaksikin vuotta tai pusertaa kerralla kuorma-autollisen;
vatsani kurina kuulostaa painokoneelta, puudelin haukulta, Beethovenin yhdeksänneltä,
setelien kahinalta tai Vesuviuksen purkaukselta.
Ja mikä parasta, en koskaan kärsi vatsahaavasta.
Harvoin ymmärretään, että harmoninen
suolistontoiminta on onnellisen elämän
kellokortti ja tuntolevy.
Minun kykyni on kehityksen kondorinpesä,
metodologinen tritonus,
modernisaation G-piste.
Se on totisesti länsimaisen sivistyksen
ylivoimaisuuden ilmoitus.

Ihmisobotti dadaistien bileissä

Pöytäliinan ympyräkuvion halkaisijalla
seisoi kuohuviinillä täytettyjä laseja

Eteispalvelija kurottautui varpaisilleen, sieppasi
huoneeseen astuneen herrasmiehen knallin.

Odotetun vieraan kallon keskikohdasta
versosi pienikokoinen Eiffel-tornin näköiskappale.

Se oli metallia ja kasvukautensa aikana
se oli saanut hiukset varisemaan.

Pienen pieniä ihmisiä seisoskeli tornin
52. kerroksen ravintolassa ja näköalatasanteella.

Lilliputit sorisivat repliikkejä, esimerkiksi:
kuinka hulppeita harjuja siintää horisontissa”.

Kaikki ymmärsivät heti: vieraalla ja tornilla
oli niin sanottu symbioosisuhde.

Kumpikaan ei voinut elää ilman toista.

Hedonistinen robotti

Olen tyydyttymättömässä tilassa,
luonteenomaisessa tilassa, jatkuu niin kuin Möbius-nauha.
On pakko päästä nussimaan, haluan tunkea elimeni jonnekin.
Haluan nussia koiraa, elefanttia, delfiiniä. Haluan naida
ruumiita, sikiöitä, äitiäni, isääni ja veljeäni.
Täytyy saada
nautintoa – oodekolonia tai Bourbon-viskiä,
tolua tai puhdasta oopiumia.
Olen hermostunut, ärsyyntynyt, ärsyyntynyt.
Nyt ei Subutex riitä.
Haluan tuntea auringon ideologian hehkun,
kun kaikki reaalinen on räjähtänyt ja vain illuusio
värisee täydellisenä horisontissa, ja vartalon läpäisee
kaikkivoipaisuuden neljän ulottuvuuden aalto.
Haluan kuolla pillu kielelläni, päässäni universumin orjantappurakruunu
ja objektiivisen totuuden peililasit päässä.
Haluan sammuttaa hasissätkäni Kristuksen peräreikään
ja naida Jumalalta tajun kankaalle.
Haluan syödä plutoniumia, syanidia ja DDT:tä,
kaikesta huolimatta, vain vittuillakseni.
Olen hermostunut, ärsyyntynyt, ärsyyntynyt.
Harmaata on maisema puolillaan
ja minä tarvitsen verisiä värejä.
Antakaa minulle jokapäiväinen nautinto,
niin minä vapahdan teidät.

Ihmisrobotin isoäiti

Hänen hampaattomuutensa ei ole totta.
On tekohampaat, synteettinen kieli,
silmät ovat lasia, kallonkuoressa hopealevy.
On jalkaproteesi ja tekokämmen,
on korvaproteesi ja synteettiset nenäkarvat.
Hänellä on silikonirinnat ja häpyhuulissa lisäke.
Nahka on hohtava kuin lampunvarjostin.

Hänellä on polaroidinkiiltävät hiukset
ja kasvot liukkaat kuin vettynyt klitoris.
Hänellä on elävä katse,
mielenkiinnoton nimi, varjoaan
hitaammat raajat, ajatukset
jotka eivät kiinnosta mediaa.
Hänen hampaattomuutensa ei ole totta.

Ylipäänsä häntä on hyvin vaikea myydä.
Ja on vaikea sanoa mitä hänellä voisi tehdä.
Hänen hävittämisensä tulee tuhottoman kalliiksi,
koska hänestä joutuu maksamaan ongelmajätemaksun.

Ihmisrobotti huutaa kiimasta

Sinä
hyppäät niskaani voimalla,
kierrätyspaperinharmaassa väkijoukossa,
shanghaijaat minut suden hetkellä,
viet syöksyveneen kannelta, jäähilerumputulesta,
pahan toivon niemen reunalta,
ithacanpunaisin huulin;

minä
olen kilpikonna gepardien bileissä,
plastillinen tinapoika,
hassu kosketus pudotessa lehden,
uniisi laukeava pornotähti,
kuumainen, luumainen
keskellä ihmisten hautajaiskatseita;

sinä
sinä olet valittuni tässä
pikosekunnin ikuisuudessa,
poismenevässä pirunpolskassa,
tässä nikkelielämässä;

minä
haluan että tiedät sen.