perjantai 20. helmikuuta 2015

Kirjailijat riitaantuivat

Kirjailijat riitaantuivat yhteisellä työmatkalla ja kapakassa. He alkoivat sättiä toisiaan puhelimitse, sähköpostitse ja facebookissa. He parjasivat toisiaan, toistensa kavereita, aviopuolisoa, sukulaisia ja anoppia. He iskivät yhteen kulttuurilehtien sivuilla kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kirjailijaliiton kokouksessa he keräsivät ympärilleen halullisten koalition. He eivät mahtuneet samaan kulttuurijärjestöön, eivätkä veneeseen. Vene upposi.

He lukivat kovalla äänellä pääkaupungin keskusaukion vastakkaisilla laidoilla istuen Nikolai Gogolin pienoisromaania ”Riita”.

He ryhtyivät kannattamaan äärimmäisiä poliittisia suuntauksia, tietenkin vastakkaisia: yhdestä tuli äärioikeistolainen, toisesta stalinisti. He perustivat toimintaryhmät, järjestöt ja pienpuolueet ja mätkivät toisiaan äänenkannattajalehtiensä palstoilla. He värväsivät tappelijoita hutkimaan toisiaan turpaan lähiöiden pimeillä kujilla; hurme lensi ympäriinsä kuin lastut isommassa remontissa. He maksoivat erikoismiehiä terrorisoimaan toistensa asuntoja, työmatkaa, läheisiä ja sukulaisia.

He alkoivat kannattaa vastakkaisia maailmanpoliittisia kantoja: yksi kannatti Ukrainaa ja länsivaltoja, toinen Venäjää. He syyttivät toisiaan propagandisteiksi. He ryhtyivät aivan toden teolla kannattamiensa valtojen agenteiksi ja ilmiantoivat toistensa vihollisia omille isäntävaltioilleen, jotka yksissä tapauksissa likvidoivat kohteet, toisissa eivät.

He olivat varmoja omien ajatustensa kaikkivallasta. Sananvapaudesta ja suvaitsevaisuudesta.

Ympärillä maailma jatkoi kulkuaan. Hetkellä ennen massiivista ydiniskua molemmat kiistakumppanit yhtyivät seksikumppaneihinsa ikkunalautaa vasten. He tyydyttivät partnereitaan niin kunniallisesti, etteivät huomanneet maailman musertuvan heidän jalkojensa juurella.

Aika velikultia. Tässä sopuisassa ja äärimmäisen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee ikuinen lauantai, sunnuntai-ilma tyyni, kovien arvojen puute, ja maanantain hammastenkiristys.

.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ihmisen pelottava joustavuus

Nir Baram: Hyviä ihmisiä. Romaani. Suomentanut Anja Meripirtti. Otava 2014.

Israelilaisen Nir Baramin (s.1976) Hyviä ihmisiä sijoittuu vuosiin 1938-1941 ja mankeloi totalitarismeja ja juutalaisten joukkotuhoa. Teos poikkeaa israelilaisessa kirjallisuudessa: se ei kerro toisesta maailmansodasta, eikä näkökulma ole uhrien.

Päähenkilöt, Thomas Heiselberg ja Aleksandra, ”Saša”, Veinnberg menevät työhön natsi-Saksan ja Neuvostoliiton terrorikoneistoihin. Enemmän kuin varsinainen historiallinen romaani kirja on filosofinen ja allegorinen tutkielma moraalista, yhteiskunnasta ja aatteista.

Kulttuuriviittaukset ja pohjatekstit tuovat romaaniin kerroksia. Teosta saattaa lukea nykyhetkeä vasten. Tarinaa voi rinnastaa kahtiajaettuun Israeliin, ääriliikkeiden ja talouskurin Eurooppaan tai jopa länsivaltojen ja Venäjän vastakkainasetteluun.

Amerikkalaisen suuryrityksen Miltonin Saksan tytäryhtiössä uraa luonut Thomas saa potkut. Hän ryhtyy soveltamaan Miltonille kehittämäänsä bisnessuunnitelmaa kiipiäkseen Ulkoministeriössä. Thomasin ”puolalaisen ihmisen mallia” käytetään sodan sytyttyä oikeuttamaan terrori Puolassa.

Saša on ydinfyysikkovanhempien – viittaus Andrei Saharoviin ja Jelena Bonneriin – runoilijuudesta haaveileva tytär. Vanhempien ystävät ovat neuvostovaltion kriittistä kermaa. Terävimpänä äänenä on runoilijatar Nadežda – viittaus juutalaisiin Osip ja Nadežda Mandelštamiin. Kun Sašan vanhemmat pidätetään, hän koettaa pelastaa edes veljensä. Hänen onnistuu saada työtä NKVD:ssa kuulustelijana, joka ”auttaa” muotoilemaan tunnustuksia. Saša osallistuu Leningradin intelligentsian likvidoimiseen.

Thomas ja Saša ovat opportunisteja, manipuloivia uraohjuksia, jotka valitsevat pahan palkkalaisuuden.

Hyviä ihmisiä tarkastelee tärkeimmän pohjatekstinsä Robert Musilin romaanin Mies vailla ominaisuuksia (1930-1943) tavoin vaikeutta sovittaa suuria aatteita käytännön elämään.Thomas vertaa itseään Musilin romaanin Ulrichiin. Tämän tavoin Thomas on modernin aikakauden prototyyppi. Hän muistuttaa nykyään palvottua bisnestyyppiä, jonka kunnianhimoa eivät häiritse moraaliset estot. Tavallaan Baram rinnastaa ekonomistisen ideologian totalitarismeihin. Saša on kulttuuri-ihminen, josta tulee ideologian kättä nuoleva vahtikoira.

Molemmat myös uskottelevat voivansa työssään tasoittaa aikakauden raakuutta. Romaanin mukaan on vain harvoja asoita, joita ihminen ei tekisi selvitäkseen hengissä. Teoksen nimi ei ole vain ironiaa. Kysymys koskee todellisuuden ja illuusioiden välistä ristiriitaa. Tosiasiat ovat usein jotain muuta kuin millaisina ne meille näytetään tai mitä haluamme uskoa.

Moniaineksinen romaani seisoo tasapainossa. Baram kirjoittaa tiivistä, ilmaisuvoimaista tekstiä. Romaanihenkilöt on muotoiltu nopein vedoin särmästi. Kerronnan taidokkuus näkyy: terrorikoneistojen työntekijöitä kuvataan neutraalisti ja kammottavia poliittisia päätöksiä selostetaan eleettömästi.

Romaani on käännetty saksan kautta; suomennos on erinomainen.
Thomas ja Saša kohtaavat Brestissä, Saksan ja Neuvostoliiton Puolan jaon rajalla. He tapaavat valtioidensa edustajina yhteisen sotilasparaatin valmistelun merkeissä. ”Hyvät teothan eivät pese verta käsistä”, toteaa Saša. Silti sekä hän että Thomas takertuvat hupenevaan toivoon, että paraati voisi estää suurvaltojen sodan. Paraatin suunnittelu rinnastuu Musilin suuren romaanin paralleeliaktion valmisteluun.

Hyvien ihmisten loppu sävyttyy myyttisesti vaikuttavassa loppunousussa.


Ville Ropponen


Kritiikki on julkaistu Parnassossa 1/2015.

Pitäisikö Lenininpuisto nimetä uudelleen? Kenties Maiju Lassilan mukaan?

Perussuomalaisesta puolueesta (PS) oudon kierosti kesällä eronnut Sininen tulevaisuus, nyttemmin Siniseksi puolueeksi ( saks. Das blaue pa...