keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Lenin ja Halla-aho

Lenin oli kukkien ystävä. Hän käyskenteli vainiolla. Tuli Halla-aho vastaan.
    • Terve, tovorists, sanoi Lenin.
    • Terve, sanoi Halla-aho.
    • Teikäläisellä on hommat hanskassa, sanoi Lenin.
    • Niinpä joo, sanoi Halla-aho.
    • Jouduitteko ampumaan monta, sanoi Lenin.
    • No, tuota, aika monta, Sininen tulevaisuus ei...
    • Vastaa kysymykseen, räjähti Lenin.
    • 20 joo, vastasi Halla-aho.
    • Se on oikein, sanoi Lenin.
    • Toverit ovat uupuneita, sanoi, Halla-aho.
    • Mitä helvettiä, toveri Halla-aho, sanoi Lenin.
    • En tiedä, niitä väsyttää, toveri Lenin, sanoi Halla-aho.
    • Saatana, ammutan kaikki, sanoi Lenin.


Viipuri pamahti, toistamiseen. Siinä ei ollut yhtäkään perussuomalaista sytykettä, eikä Suomi käyttänyt ydinasetta vastaiskussa.
Halla-aho parkui vauvana: tutti on kadonnut!
Ystävät lahjoittivat tutin.
Onko se lintu vai kala?
Kukaan ei tiennyt, ja iso suomalaisten vanha jumala Ahti, joka oli kylpenyt Karjalan joissa sanoi: työntäkää hänet saksalaiseen uuniin!
Lenin sanoi:
- Laitetaan hänet ammuttavien joukkoon, vaikka kukkia koristukseksi.
Kaikki loppui ähkyen kukkien valtamereen.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kiinnostavan hajanainen Dostojevski

Dostojevski – kiistaton ja kiistelty.
Toim. Martti Anhava, Tomi Huttunen ja Pekka Pesonen.
Esseitä. 255 s.
Siltala 2017

F.M. Dostojevskin kirjailijakuva on ristivetoinen. Taantumuksellisen oikeassaolijan psykologisia havaintoja ja ihmistuntemusta ihaillaan. Ihmisrakkauden apostoli oli myös äärinationalisti ja antisemiitti – hieman samoin kuin eräs vertailukohtansa Solženitsyn.

Dostojevskilla tunteet lainehtivat poikkeusyksilöiden pauhatessa. Kirjailijaa on pidetty myös kömpelönä sanankäyttäjänä, jonka romaanikompositiot ovat sekavia, henkilöhahmot epämääräisiä ja todellisuudenkuvaus räpiköivää. Vai onko kyse pikemminkin dialogisuudesta ja moniäänisyydestä – kuten kirjallisuudentutkija Mihail Bahtin määritteli?

Tavallaan on outoa, että Dostojevskia luetaan ja tutkitaan yhä kiivaasti.

Ristiriitaan pureutuu esseekokoelma Dostojevski – kiistaton ja kiistelty. Venäläisen kirjallisuuden seuran vuonna 2014 järjestämän luentosarjan pohjalta pystytetyn teoksen 12 kirjoittajasta miehiä on 9, naisia kolme, mutta miehisiä ovat Dostojevskin teoksetkin. Kirjoittajat ovat kirjallisuuden tutkijoita, suomentajia ja kirjailijoita. Lähinnä ruoditaan Rikosta ja rangaistusta, Idioottia ja Karamazovin veljeksiä. Lukijan tulee tuntea Dostojevskin teokset. Ei olisi haitannut, jos kokoelmaan olisi sisältynyt Dostojevskin tuotannon eri vaiheita yleisesti esittelevä teksti.

Esseiden aiheet vaihtelevat Dostojevskin teosten filmatisoinneista kirjailijan vankeuteen Siperiassa. Pekka Pesonen kirjoittaa Dostojevskin suhteesta Pietarin myyttiin. Kalle Holmbergin sanoin Dostojevski on ”maailman suurin dramaatikko, joka ei kirjoittanut yhtään näytelmää”. Tiina Kartano käsittelee Schellingin filosofian vaikutusta Dostojevskiin, jonka romaaneissa on aatetta niin, että häntä on pidetty enemmän ideologisena kuin psykologisena kirjailijana.

Nabokov suomii Dostojevskia. Tätä ja muuta kritiikkiä esittelee ansiokkaasti Mika Pylsy. Dostojevskin melodramaattisuus sekä henkilöiden ja asetelmien kliseisyys ovat peräisin sentimentaalisesta ja goottilaisesta romaanista, arvelee Nabokov. Dostojevskilla on tavallaan vain yksi idea, venäläinen messianismi, kristinusko. Dostojevski yrittää käännyttää lukijan näkemään maailman tavallaan, mustavalkoisena ja maksimalistisena. Dostojevskin populaarin puolella hoippuva ideakirjallisuus on osoittautunut elinvoimaiseksi, joten ehkä kirjailija kolkuttelikin postmodernismin ovia?

Martti Anhavan Dostojevskin tyyliä ja ihmiskäsitystä harjaava teksti on kokoelman parhaita. Dostojevskin imu ei perustu kielellisiin tehoihin. Sisäisen maailman horjahduksia sameana vellova kerronta ilmaisee murhaavasti. Liioittelun, adjektiivivyöryn ja monisanaisuuden voi tulkita sanojen ilmaisukykyä, itse kieltä koskevaksi epäluottamukseksi.

Kenties Dostojevski onkin kirjallisuuden suuria melankolikkoja, joka heijastelee todellisuuden ja sanojen välillä kumisevaa kuilua? Nabokov kääntyilee haudassaan, kun kiinnostus Dostojevskiin jatkuu postmodernin jälkeisenä aikakautena.

Ville Ropponen

Kritiikki on ilmestynyt Parnassossa 3/2017.


Robotin nälkä

Robotti lääkitsee nälkiintynyttä sieluaan. Se lihottaa tuhoutunutta mieltään raunioilla. Robotti kerää keskityösleirien sirut, se poi...