maanantai 30. marraskuuta 2015

Runoja - mitäpä muutakaan

Hikinen päivä
tai voi olla että tulee vettä
miljoonat tunnit lönkyttävät laiskasti pois
palaamattomiin
hiukset katoavat
lopputyöstä ei vain tule valmista,
kuten ei...
rakkauksia liikkuu pyöröovissa
tuoksut tai hajut eivät enää yllätä
hän on niin väsynyt ettei saa unta
elämä on tavaratalo, tavarajuna, tavara-
Hymy huulillaan he kaatuvat
puolustaessaan niiden etuja
jotka hallitsevat heitä ja
päättävät heidän puolestaan

Mahla pusertuu koivun kyljestä
joka kevät
maku on erilainen

kulttuurisesti yhdenmukaistettuja & koulutettuja yksilöitä on helppo siirrellä työelämässä tehtävästä toiseen käyttäen vain minimaalisesti resursseja uudelleenkoulutukseen

Kumista tehdyt ehkäisevät univormut

Normaliteetin diktatuuri

Mutta aurinkoon me lopulta palaamme

*

Isäni on ovikellon summeri.
Isäni on ilkeä ihminen, penseä
ja heikkotahtoinen, juopahtava
– niin kuin isät yleensä.
Veljeni makaa sängyllä,
vääntelehtii, vikisee,
hänen on paha olla, harhat
sahaavat häntä neljään osaan.
Katson näitä kummallisia klovneja.
Heitä minä rakastan.

*

Sivistys - sotaa
aisteja vastaan.
Koivunlehti, nukkainen,
kääntyi kopioksi.
Ne tulivat koneen ruudulta,
valtasivat pikkuaivot,
vaikka 100 vuotta
oli renki ollut renki,
suunnitelma tehty kestämään mutaatiot.
Pakkomielteen ilmentymä,
pako todellisuudesta,
kulkuvälineellä, jonka energialähdettä
ei voida määrittää.
Bestrafe mich, führer,
olen muokattavaa lihaa.
Kun minä jakaudun,
jatka sinä tiellä
kohti oikeata risteystä.

*

Talvi on viimein tullut, lunta polviin asti
Päivä kierii yksi kerrallaan,
pimeyttä on sen verran, että näkee
kääntyä tuleen

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Öljyistä kädenvääntöä Jugrassa

Ville Ropponen

Öljynporaus laajenee Jugran eli Hanti-Mansian autonomisessa piirikunnassa. Länsi-Siperian alueella porataan lähes 60 prosenttia Venäjän öljystä. Asia koskettaa meitäkin: Suomi ostaa valtaosan tuontiöljystään Venäjältä.


Öljyteollisuus vahingoittaa ympäristöä ja Jugran alkuperäiskansojen elämää. Hantien, mansien ja nenetsien 1990-luvun aktivismin tuloksena Jugrassa luotiin asetuksia säätelemään öljyteollisuuden ja alkuperäiskansojen suhteita.

Viime vuosina tilanne on jälleen kärjistynyt. Kyse on paitsi taigaluonnosta ja sen asukkaiden elinkeinoista myös hantien uskonnon pyhistä paikoista.

– Sukumme mailta on alettu porata öljyä. Jos tämä jatkuu, emme voi elää alueella. Olemme joutuneet vaihtamaan asuinseutua jo viisi kertaa, nyt saa riittää, sanoo Aleksandr Aipin, 28.

Nuori mies asuu perheineen Varjoganin lähellä Aganjoen varrella kasvattaen poroja. Hän ja seudun hantit pysäyttivät huhtikuussa 2014 Varjoganneft- ja Lukoil-yhtiöiden tiehankkeen.

Hantien mukaan tietä tehtiin ilman virallista lupaa. Tietä oltiin vetämässä Martillovskojen öljyesiintymälle, jonka porausoikeudet yhtiöt olivat ostaneet. Maansiirtokoneiden eteen pystytettiin kota, jossa hantiaktivistit päivystivät. Öljy-yhtiöt veivät asian oikeuteen.

 

Pyhät jäkäliköt


Aipin on tullut Varjoganin kylään seuraamaan perinteisiä melontakilpailuja, ”Oblasin päivää”. Oblas on hantilainen vene, joka vastaa haapiota. Puhuessaan päivettynyt mies kääntelee käsissään jäkälätuppoa, eikä syyttä.

Aganjoen jäkäliköt ovat hanteille pyhiä, sillä niissä palvotaan Aganin haltijatarta. Aipinin suvun jäsenten katsotaan olevan haltijattaren vartijoita. Jäkälä on elintärkeää tietenkin myös poroille.
Aipin on suunnitellut rakentavansa etnoturistireitin läpi alueen pyhien paikkojen. Näin turistit voisivat oppia hantien kulttuurista.

– Moderni sivilisaatio on tullut kriittiseen kääntöpisteeseen, uskoo Aipin.
Hänestä öljynkäytöstä tulisi kokonaan luopua.

 

Velvoitteita öljy-yhtiöille


Varjogan on paikka, josta sai alkunsa Jugran alkuperäiskansojen aktivismi. Syksyllä 1991 varjoganilaiset järjestivät kirjailija Juri Vellan (Aivaseda, 1948–2013) johdolla mielenosoituksen. Öljytuhoihin kyllästyneet kyläläiset sulkivat tien Radužnyin kaupunkiin, eivätkä hätkähtäneet viranomaisten uhkailuista.

Öljy-yhtiöt suostuivat viimein neuvotteluihin. Vuonna 1992 Hanti-Mansiassa säädettiin asetus energiateollisuuden alkuperäisväestölle aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Tämä on Venäjällä ainutlaatuista. Muilla maan alueilla energiateollisuutta ei ole velvoitettu korvauksiin.

Vuonna 1992 säädettiin myös asetus sukumaista, joka takaa seudun alkuperäisasukkaille erikokoisten alueiden – alkaen 20 000 hehtaaria perhettä kohti – käyttöoikeuden perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen.

Asetusten ansiosta osa neuvostoaikoina kyliin pakotetuista hanteista palasi asumaan erämaahan. Monet elävät lisäksi osan vuotta erämaassa, vaikka asuisivatkin kylässä.

 

Maa kuuluu valtiolle


Sukumaa-asetus ei kuitenkaan ole omistusoikeus, vaan maa kuuluu valtiolle. Tämä on Aleksandr Aipinin mukaan ongelma. Maan teollista käyttöä on vaikea estää.

Öljy-yhtiöt toki maksavat alkuperäiskansan jäsenille maan käytöstä korvauksena esimerkiksi moottorikelkkoja, veneitä, bensiiniä ja rahallisen kertakorvauksen. Joskus yhtiöt rakennuttavat ihmisille taloja kyliin. Yhtiöiden öljytuloihin nähden tämä on pikkurahaa.

Kyliin muuttaneet hantit repeytyvät usein irti juuriltaan. He joutuvat myös riippuvaisiksi öljy-yhtiöiden ja paikallishallinnon hyväntekeväisyydestä, joka tuskin jatkuu ikuisesti. Työttömyys on kylissä suurta, sillä öljy-yhtiöihin ei juuri palkata alkuasukkaita. Heille on tarjolla lähinnä rooli turismiteollisuudessa.

 

Kulttuurin ryöstöviljely


– Hantien kulttuuria ryöstöviljellään. Heidät laitetaan esittämään kulttuuriaan turisteille, jolloin jäljelle ei jää paljon mitään aitoa, kritisoi elokuvaohjaaja Olga Kornijenko, 54.

Kornijenko on 17 vuoden aikana tehnyt lukuisia dokumenttielokuvia seudun alkuperäiskansoista. Hänen esikoisohjauksensa K putjom hozjaiki Agana (”Aganjoen haltijattaren jäljillä”, 1998) kuvaa Aipinin sukua sen vaeltaessa talvi- ja kesäasumusten välillä Aganjoella. Dokumentissa vilahtaa myös Aleksander Aipin – tuolloin vielä lapsi.

Varjoganista on kotoisin myös Aipinin suvun suuri poika, kirjailija ja kansanedustaja Jeremei Aipin. Hän on istunut vuosia Hanti-mansian duumassa, puhunut alkuperäiskansojen puolesta, pohtinut hanteille omaa öljy-yhtiötä ja koettanut ajaa läpi selkeämpiä sääntöjä öljy-yhtiöiden maksamista korvauksista.

Kornijenkolta Aipin saa myös kritiikkiä.

– Jeremei Aipin pyrki kyllä ensin tukemaan sukulaisiaan öljy-yhtiöitä vastaan. Sen jälkeen kun hänelle soitettiin yhtiöistä, hän pesi kätensä.

Kornijenko myöntää, että duumaedustajana Aipin on sidottu poliittiseen järjestelmään: öljy-yhtiöiden maksamien verojen osuus piirikunnan budjetissa painaa paljon.

 

Suora toiminta vaikeaa


Estääkseen öljynporauksen sukumaallaan Aleksandr Aipin on ollut yhteydessä Venäjän Greenpeaceen ja Obinugrilaisten nuorten järjestöön. Greenpeace on levittänyt tietoa tapahtumista ympäri Venäjää.

– Järjestömme on valmis auttamaan kamppailussa, sanoo Obinugrilaisten nuorten järjestön aktiivi Korina Prasina, 20, kaukaisesta Korlikin kylästä.

Suorasta toiminnasta tuskin kuitenkaan voi olla kysymys, sillä se on tehty Venäjällä vaikeaksi. Teiden katkaisusta tai öljytöiden pysäyttämisestä voidaan määrätä kovia rangaistuksia. Mielenosoituksiin tarvitaan Venäjällä lupa, eivätkä Hanti-Mansian vallanpitäjät luultavasti myönnä lupaa, epäilee Prasina.

 

Psykologista painostusta


Aipinin mukaan valtaelimet ovat myös kohdistaneet häntä auttaneisiin henkilöihin ankaraa psykologista painostusta.

Obinugrilaisissa nuorissa vaikuttaa useita lainopillisen koulutuksen saaneita. Kamppailua pyritäänkin jatkamaan juridisin keinoin oikeussaleissa. Pyritään löytämään lainkohtia, joiden avulla hantien käyttämä alue saataisiin varjeltua öljymiehiltä.

Aipinin mailla on juuri käynyt biologeja arvioimassa öljyteollisuuden tuhoja. Biologit koettavat myös löytää harvinaisia eläin- ja kasvilajeja. Jos harvinaisia lajeja löytyisi, voitaisiin paikallisduumassa koettaa ajaa läpi asetus alueen suojelemisesta.


Pyhän järven puolustaja

Varjoganin kamppailua enemmän Venäjällä on saanut julkisuutta hanteille pyhän Imlor-järven puolustajan, šamaani Sergei Ketšimovin tapaus. Venäläiset mediat ovat kirjoittaneet tapauksesta, ja valtakunnalliseen tietoisuuteen se nousi elokuussa, kun tv-kanava Dožd esitti aiheesta dokumentin.

Ketšimovia uhkaa jopa kahden vuoden vankeusrangaistus oikeudenkäynnissä, joka alkoi elokuussa Surgutin kaupungissa. Šamaanin väitetään esittäneen tappouhkauksia Surgutneftegaz-öljy-yhtiön työntekijöille. Surgutneftegaz on aloittanut poraukset Imlor-järvellä, jonka alueella on tutkimusten mukaan jopa miljoona tonnia öljyä.

Muut alkuperäisasukkaat ovat muuttaneet pois seudulta, vain Ketšimov on jäänyt kasvattamaan poroja. Hän ei ole suostunut sopimuksiin yhtiöiden kanssa, vaan arvostellut laitonta öljynporausta ja ympäristötuhoja alueella.

Tiettävästi Ketšimov piestiin pahoin jo noin vuosi sitten, kun hän pullikoi öljy-yhtiölle. Oppi ei mennyt perille. Nyt jugralaisen šamaanin taipumattomuus joutuu oikeusistuimen mitattavaksi. Šamaanin puolella ovat toistaiseksi olleet vain Obinugrilaisten nuorten järjestö ja Venäjän Greenpeace.

Hantien mytologiassa Imlor on paikka, jossa kaikki elämä alkoi. Imlor-järven saaressa tapahtui myös tärkeä kamppailu: jättimäinen karhu, taivaan jumalan Torumin sanansaattaja, taisteli Jugan-jumalan kanssa ja haavoittui kuolettavasti.

Seudun eri hantisuvuilla on ollut tapana kokoontua järven rannalle uhraamaan taivaan ja maan jumalille.

Fakta

Länsi-Siperiassa sijaitsevalla Hanti-Mansian (Jugra) autonomisessa piirikunnassa on noin 1,45 miljoonaa asukasta. Heistä hanteja on on 0,9 prosenttia, manseja 0,5 prosenttia ja metsänenetsejä 0,1 prosenttia. Alkuperäiskielet ovat etäistä sukua suomelle. Surgutneftegaz ja Lukoil ovat Venäjän suurimpia öljy-yhtiöitä. Suurin esiintymä on Nižnevartovskin kaupungin pohjoispuolella oleva Samotlorin öljykenttä. Myös Samotlor-järvi on hanteille pyhä.

Öljy-yhtiöiden maksamien verojen osuus Jugran budjetista on noin 85 prosenttia.

Viime vuosina Venäjällä on raportoitu keskimäärin 10 000 öljyvuotoa vuosittain. Tuorein vahinko sattui Rosneftille, kun öljyä vuosi kesäkuussa Objokeen lähellä Neftejuganskia. Venäjän Hydrometerologisen keskuksen arvion mukaan noin 4,5 miljoonaa tonnia öljyä menetetään vuosittain putkien vuotaessa.

Artikkeli on ilmestynyt Kansan Uutisten Viikkolehdessä 2.10.2015 ja lehden nettiversiossa täällä ja täällä.




tiistai 3. marraskuuta 2015

Tumbalalaika

Suomenmaalla kaikki hyvin.

Niinkö tosiaan?

Vaikka ei edes seuraisi yhteiskuntaelämää ja politiikkaa, ei voi välttyä huomaamasta miten tänä syksynä hallituksen esittämät tulonsiirrot suurituloisten ja ennestään hyväosaisten eduksi huimaavat päätä.

Ennen muuta ottaa ohimoon valmisteltu hämärälaki, joka sallisi osakeomistusten piilottamisen hallintarekisteriin poliisin, verottajan ja tullin ulottumattomiin.

Tällaiset toimet suoraan sanoen rapauttavat yhteiskunnallista moraalia. En ole mikään moraalinvartija, mutta ennen vaaleja kaikki nykyhallitukseen valitut puolueet korostivat valmiuttaan taistella veronkiertoa ja harmaata taloutta vastaan. Jonkinlaista sanoissaan pysymistä odottaisi palturinpuhumisen ammattilaisiltakin.

Shteyt a bocher, shteyt un tracht,
tracht un tracht a gantze nacht.
Vemen tsu nemen un nit far shemen,
vemen tsu nemen un nit far shemen
.

Näin lauletaan vanhassa jiddišinkielisessä rakkauslaulussa ”Tumbalalaika”. Kannattaa siis miettiä kenen kanssa jakaa vuoteen.

En puhu tässä jiddišin kielestä turhan päiten. Se oli askenazi-juutalaisten äidinkieli, kansanryhmän, josta meidän on syyttäminen tai kiittäminen ehkä kiinnostavimman taiteen ja tieteen luomisesta 1900-luvulla. Ilman heitä meillä ei olisi Kafkan juutalaisten mytologiasta ammentavia ekspressionistisia novelleja, Mandelštamin kerroksista runoutta, Chagallin lentäviä kyliä, Einsteinin suhteellisuusteoriaa, Freudin psykoloanalyysia, Wittgensteinin psykologiikkaa tai Chomskyn salonkikelpoista anarkismia, vain muutamia nimiä mainitakseni.

Mainittujen henkilöiden eläessä ja tehdessä työtään juutalaista kulttuuria pidettiin moniaalla Euroopassa ”primitiivisenä”. 

Entä miten on nyt? Juutalaiset ovat pitkälti poistuneet Euroopasta Israeliin. Tällä hetkellä moniaalla arvostellaan islamilaista kulttuuria lähes samoin sanankääntein kuin juutalaista kulttuuria ennen toista maailmansotaa. Hyvä on, kyse on tietenkin maahanmuuttajista, ja emmehän me nyt heitä kaikkia voi tänne ottaa ja niin edespäin. Maahanmuuttajia on myös monelta muulta suunnalta kuin islamilaisista maista.

Tilanne on kuitenkin se, että nykymaailmassa maasta toiseen siirtyminen erilaisista – useimmiten painavista syistä – johtuen lisääntyy. Hyväksymme sen, että kulutustavaramme tuotetaan toisella puolella maailmaa halpatuotannon oloissa. Hyväksymme myös lentomatkustamisen helppouden luonnolle koituvista kustannuksista huolimatta. Miksi emme siis hyväksy sitä, että ihmiset liikkuvat yhä enemmän maasta toiseen? Tosiasia on se, että modernisaation takia tai ansiosta ihmiset eivät enää ole riippuvaisia paikasta ja sen tarjoamista luonnonmukaisista toimeentulon lähteistä.
Jos siis vastustamme maahanmuuttoa, vastustamme modernisaatiota.

On mahdollista myös kannattaa maahanmuuttoa ja suhtautua kriittisesti modernisaatioon. Tai ainakin koettaa pohtia vaihtoehtoja ruostuvaan rautaan perustuvalle teknologiselle sivilisaatiolle ja fossiilisille polttoaineille, jotka eivät suinkaan riitä ikuisesti, vaan ehtyvät ehkä jo lastemme elinaikana. Mitä sitten tapahtuu? Mitä tapahtuu modernisaation kannattamille humanismille ja ihmisoikeuksille? Nämä ovat kysymyksiä, joihin kellään ei ole vastauksia ja joita myös liian harvat pohtivat.

Tiedän, että osa meistä on valmis hyväksymään minkä tahansa lähtökohdan, kunhan sen kanssa tulee jotenkin toimeen. Tai näin ainakin tulkitsen muutamien tuttujen kuvataiteilijoiden kommentit siitä, miten perussuomalaisten arvojen kannatteleman kulttuuriministeriön kanssa kannattaisi toimia: täytyy hakea rahoitusta hankkeille, jotka ”hyödyttävät kaikkia”. Opportunismia, kyynisyyttä vai aitoa halua sovitella ristiriitoja? Kuka tietää.

Naiviissa unelmissani ajattelen silti edelleen, että saatamme valita sen mihin uskomme. Meidän on mahdollista valita moninaisuus, avoimuus ja pyrkimys tasa-arvoon sen sijaan, että antaudumme sokeasti kansallismielisen eliitin ahneuden logiikalle ja vakuutuksille siitä kuinka ”tuloerot kasvattavat kilpailukykyä”.


Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...