tiistai 26. lokakuuta 2010

Alastomat ja kuolleet Kaukasiassa

Babtšenko silpoo Tshetshenian sodan kohtauksiksi

Arkadi Babtšenko: Sodan värit. Suomennos: Anu Lönnqvist. 193 s, Like 2010.

Vuoden 1994 jälkeen Tšetšeniassa on käyty kaksi sotaa ja kuollut tuhansia siviilejä ja sotilaita. 1800-luvun venäläisessä kirjallisuudessa riittää kuvauksia Kaukasian sodista, mutta nykykirjailijat ovat olleet aiheesta hyvin hiljaa, paria poikkeusta lukuunottamatta.

Vuonna 2006 murhattu Novaja Gazetan toimittaja Anna Politkovskaja luotasi Tšetšenian siviilien kärsimystä. Nyt suomennettu Arkadi Babtšenkon Sodan värit valottaa sotilaiden kohtaloita. Babtšenkon omaelämänkerrallinen teos ilmestyi Venäjällä 2006. Molemmissa Tšetšenian sodissa palvellut Babtšenko työskentelee hänkin Novaja Gazetassa.

Babtšenkon infernaalinen kuvaus starttaa alokasajasta, johon kuuluu Venäjän armeijassa yleinen, sadistinen simputus, dedovšina. Pitkään palvelleet sotilaat, upseerit ja sopimussotilaat hakkaavat ja nöyryyttävät alokkaita kuukausikaupalla. Ei ihme, että karkureita riittää.

Lähes ilman koulutusta alokkaat lähetetään Tšetšeniaan. Sotilaat itkevät ja kuolevat, henkiin jääneet oppivat taistelemaankin. Ja yhä he saavat turpaan omilta: alokkaita saatetaan kiduttaa, jopa raiskata, ja myydä orjiksi.

Babtšenkon kaunistelematon naturalistinen tyyli silpoo sodan kohtauksiksi, joiden virtaan sotketaan myös kuvitelmia. Aistihavainnot ovat välillä niin meheviä, että oksettaa: Argun-joessa kelluu ruumiita, luodit rei’ittävät kallon, kärpäset surraavat silmäkuoppiin, haavoista valuu visvaa.

Sota on väsymystä vuorilla, kahakoita, likaa, vilua, nälkää, pelkoa ja raaistumista. Groznyin kaupunki on raunioina. Julmuudet ovat molemminpuolisia. Tšetšeenisissit leikkaavat vangitut venäläiset korvasta korvaan tai naulaavat ristiin. Erään kerran venäläiset kastroivat yhden kylän koko miesväestön. Eikä psyykkisiltä seurauksilta vältytä: puolet Tšetšeniassa sotineista on sekaisin kuin lumiukot.

Armeijassa ei ole liikaa moraalia: kaikki varastavat kaikkea. Tavara vaihdetaan ”vihollisen” kanssa rahaan, viinaan, huumeisiin tai ruokaan. Jopa tuliterä panssarivaunu tai kertasinko saatetaan myydä sisseille. Siepatut omaisuudet kirjataan taistelussa tuhoutuneeksi.

Sysimustan kirjansa sodanvastaisuudelle Babtšenko hakee kaikupohjaa viittomalla ahkerasti, jopa epäsuorien sitaattien tasolla Erich Maria Remarquen klassikkoon Länsirintamalta ei mitään uutta (1929).

Varastaminen tuntuu pyörittävän sotaa, koska kuka uhrautuisi valtion puolesta, joka ei välitä kansalaisistaan. ”Me annamme elämämme maksuksi kenraalien huviloista, joita nousee kuin sieniä sateella Moskovan eliittialueille”, Babtšenko summaa. Ehkä sotilaat taistelevat myös toistensa puolesta, mutta lopuksi kyse on lähinnä henkiinjäämisestä, halusta elää.

Anu Lönnqvist on suomentanut teoksen taitavasti, mukaan lukien sotilasslangin ja ärjyt kielikuvat.

YK:n lastenjärjestön Unicefin äskettäisen selvityksen mukaan nuorten surmat ja itsemurhat ovat Venäjällä Euroopan ja Keski-Aasian huippua. Sodan värit luettuaan ei tunnu epäselvältä mistä väkivallan mallia ammennetaan.

Ville Ropponen

Kritiikki on ilmestynyt myös Kalevassa 26.10. 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...