Vladimir Sorokin (s.1955), nykyään Venäjän tunnetuimpia kirjailijoita, tuli kirjallisuuteen 1980-luvun alussa niin sanotun Moskovan konseptualismin mukana. Suuntaus halusi tuhota merkityksen ja jättää jäljelle vain kuolleen tekstin; jäykkä neuvostokieli toimi usein kierrätettävänä materiaalina. Konseptualistit pyrkivät epäpoliittisuuteen. Tämä oli protesti 60-lukulaista idealismia vastaan.
Sorokin romaani Den' Opritšnika (Opritšnikin päivä, 2006, suom. Pyhän Venäjän palveluksessa 2008) ottaa kuitenkin kantaa. Romaani on dystooppinen satiiri. Sorokin on tunnustanut: "Elämä herätti minussa kansalaisen, innoitti kärkevään kirjaan. Ympärillä tapahtuva oksettaa. Alkaa pelottaa lasteni puolesta, jotka elävät tässä turvallisuuspalvelujen imperiumissa".
Sorokin pöyhii venäläisen kulttuurin ja historian tabuja, parodisoi ja ironisoi. Törmäyskurssille uuden Venäjän vallanpitäjien kanssa kanssa Sorokin joutui jo romaaninsa Goluboje salo (Sininen rasva 2002) ansiosta, jossa Neuvostoliiton pesää selvitetään groteskin vaihtoehtohistorian keinoin. Putin-nuoret haastoivat Sorokinin oikeuteen pornografiasta syytettynä. Todellinen syy lienee ollut romaanissa harrastettu neuvostoikonien, niin vallanpitäjien kuin toisinajattelijoiden, säälimätön rienaus. Putinisteja suututti erityisesti kohtaus, jossa Stalin ja Hruštšev kohtaavat eroottisesti.
Syksyllä 2002 Putin-nuoret polttivat Sorokinin, Viktor Jerofejevin ja Viktor Pelevinin teoksia Punaiselle torille pystytetyssä jättimäisessä WC-pöntössä. Tämä Kiinan kulttuurivallankumousta muistuttava tapahtuma sopisi lähes sellaisenaan mihin tahansa Sorokinin dystopiaromaaniin.
Päivänpolttavaa satiiria
Dystopian lajityyppi tuntuu olevan pinnalla venäläisessä kirjallisuudessa. Viktor Pelevinin fantasiassa Viides maailmanvalta (2006)salainen eliitti ajaa ihmisiä turmioon. Olga Slavnikovan kirjassa 2017(2006) siperialaisen kaupungin mielenosoitukset yltyvät mellakoiksi, jotka leviävät koko maahan. Dmitri Bykov esittää romaanissaan ŽD(2006) Venäjän tulevaisuuden kaaoksena, jossa maa erityisyytensä nimissä eristäytyy muusta maailmasta; liittovaltiota raastavat etniset konfliktit, sisällissota kasaarien ja varjagien välillä.
Näitä fantasioita suoremmin Sorokin vääntää kierroksia ja pakottaa lukijan jääkauden ytimeen. Sorokin risteyttää scifiä historialliseen romaaniin - tuloksena on päivänpolttavaa satiiria, jonka tausta kaikuu kauas menneisyyteen ja mahdolliseen tulevaisuuteen.
Opritšnikin päivä tapahtuu Moskovassa vuonna 2028. Äärikansalliset aatteet ovat vallanneet Venäjän. Punaisen, valkoisen ja harmaan sekasorron kausien jälkeen on pystytetty isovenäläinen, autoritaarinen imperiumi, joka torjuu läntisen liberaalin mädän ja hallitsee monarkian ja ortodoksian tunnuksin. Kiinan muurin esikuvan mukaisesti on pystytetty Venäjän muusta Euroopasta erottava "suuri muuri". Ulkomaanpassit on poltettu punaisella torilla, ulkomaiset diplomaatit karkotettu; vain öljy- ja kaasuputket ovat auki Eurooppaan.
Kiina on ainoa valtio, johon pidetään yhteyksiä; valtaosa kulutustavaroista tuodaan sieltä. 28 miljoonaa kiinalaista elää Siperiassa, ja jopa tsaarin lapset puhuvat mieluummin kiinaa kuin venäjää.
Läntiset tavat, muoti, ruoka ja kulttuuri on kielletty tavallisilta ihmisiltä. Eliitti ja virkamiehet mässäävät ja heille sallitaan erivapauksia, kuten biokemiallisten huumeiden käyttö tai kiroilu epäiltyjä kuulusteltaessa. Erimieliset pilkotaan šaslikiksi. Tehtävään vihkiytynyt terrorikaarti, opritšnikit, hätyyttää näitä kansan vihollisia.
Tulevaisuuden vai menneisyyden varjo?
Opritšnikin päivä tuo mieleen Aleksander Solženytsinin vankileiritarinan Ivan Denisovitšin päivä (1962). Sitä voi verrata myös Vladimir Voinovitšin dystopiaan Moskova 2042 (1986) - tässä kuvitellaan Moskovan muusta Venäjästä erottava muuri, joka sulkee sisäänsä ortodoksis-autoritaarisen valtion.
Sorokinin teoksen varsinainen pohjateksti on kuitenkin kreivi Aleksei K. Tolstoin (1817-1875) historiallinen romaani Ruhtinas Serebrjani (suom. 1942 nimellä Iivana julman soturi). Tolstoin romaani on romanttista Walter Scottin henkistä proosaa, mutta ammentaa aiheensa Iivana Julman järjestyskaartin opritšninan joukkoterrorista. Koiran päätä tunnukseksenaan pitäneet opritšnikit pakottivat Venäjän itsevaltiuden ikeeseen.
Sorokinin romaanin pintataso on banaali tarina erään opritšnikin, Andrei Danilovitš Komjagan, työpäivästä. Siihen kuuluu monenmoista: paperisotaa; sabotaasia kuten öljyputken katkaisu; rentoutumista kiinalaisten huumeiden avulla; opritšnikien johtajan Isäsen tapaaminen; tsaarin paraati; Isäsen poliittisen vihollisen kiduttamista; seuranpitoa tsaarittarelle; keskusteluja.
Romaanin alussa tapahtuva oligarkin kartanon tuhoaminen - ja miehen tappaminen ja vaimon raiskaaminen - luo paralleelin turvallisuuspalvelu FSB:n viime vuosien toimintaan. FSB on pyrkinyt valtaamaan talouden avainaloja ja myös paikalliset yrityskaappaukset ovat yleistyneet.
Yhteentörmäysten poetiikka
Sorokinin teokset ovat usein erilaisten tekstien ja tyylien kohtauskenttiä. Seksi, väkivalta ja ulosteet toimivat abstraktien aiheiden vastapainona, tarkoituksena synnyttää lukijassa väkevä fyysinen reaktio ja osaltaan luoden rienaavia kohtauksia. Kirjailija haluaa tutkia väkivaltaa ja ihmisen eläimellisiä puolia. Saattamalla yhteen tekstejä, jotka tavallisesti yhteiskunnassa pidetään erillään, Sorokin pyrkii paljastamaan diskursseihin kätkeytyvän vallankäytön.
Merkitykset rakentuvat usein intertekstuaalisten yhteyksien kautta. Opritšnikin päivän tsaaritar tuo mieleen Katariina suuren. Tsaarittarelle haetaan rakastajaa Tobolskista, josta Rasputin oli kotoisin. Stalinin aikana ihmiset toivat anomuskirjeitä NKVD:n päämajan Lubjankan eteen Feliks Dzeržinskin patsaalla - romaanissa he tuovat kirjeitä Maluta Skuratovin, opritšnikien johtajan patsaalle. Sorokin pyllistää psykologisoivalle kerronnalle. Hänen henkilöhahmonsa ovat ideologisia kohtauspaikkoja, eivät reaalisia ihmisiä. ”Normaaleja” ihmissuhteita ei ole.
Opritšnikin päivän kielellisessä kudelmassa yhdistyvät arkaismit, uudissanat ja nykybisneksen kieli. Romaanin lähitulevaisuus on täynnä teknisiä innovaatioita. Virkanimikkeet, esineiden, asumusten, kulkuvälineiden nimet ja ihmisten puheenparsi noudattelevat pitkälti vanhan venäjän tyyliä. Verbien aikamuotojen käyttö jäljittelee 1800-luvun proosaa, jossa ajankulun vaikutelmaa korostettiin preesensin ja imperfektin vaihtelulla. Syntyy kaksoisvaikutelma: romaani tapahtuu ikään kuin sekä tulevaisuudessa, että 1500-luvun Venäjällä.
Sorokin on sanonut valinneensa Opritšnikin päivän viitekehykseksi Iivana Julman ajan siksi, että Iivana on Venäjän valtiollisuuden luoja, joka laski sen perustuksiin paljon sellaista, mikä vaikuttaa yhä. Enemmän kuin raakuudet Sorokinia on kiinnostanut opritšnikki-idean juurtuminen venäläisten tajuntaan. Ideassa keskeistä on ajatus valituista, jotka vartioivat valtaa ja terrorisoivat ihmisiä. Tämä pelon valta on ennustamaton ja asettuu lain ja moraalin tuolle puolen.
Ville Ropponen
Julkaistu Särö-lehden numerossa 1/2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti