Tatarstanin läpi on päristellyt Euraasian historia: bolgaarit, mongolit ja venäläiset kasakat. Nykypäivän Tatarstan on viljanviljely- ja öljynporausaluetta, jota täplittävät teollisuuskaupungit ja historian hampaanjäljet.
Venäläisten ja tataarien yhteisessä tiessä piisaa kimurantteja käänteitä. Monet venäläisinä pidetyt kuuluisuudetkin ovat tataareja, kuten laulaja Vladimir Vysotski ja balettitanssija Rudolf Nurejev.
Ensimmäinen suomenkielinen matkakirja Volgan mutkan maasta, Antti Kauppisen Sankarimatkailijan Tatarstan, esittelee perustietojen lisäksi 15 matkakohdetta arkisen ironiseen tyyliin. ”Ei sinänsä mikään varsinainen matkakohde”, todetaan esimerkiksi Mendelevskistä. Kohteita luonnehditaan usein vain parilla lauseella ja sitten listataan faktoja. Kirjasta puuttuu johdatus aiheeseen, alkusanatkin ovat lyhykäiset.
Valtaosa Tatarstanista on perusturistille vaikeaa lähestyä, mutta ilman asennetta ei itään parane reissata. Venäjän taitokaan ei ole pahitteeksi.
Pääkaupunki Kazanista löytyy niin vanha kreml kuin moskeijoita ja kirkkoja.Tataarien maltillinen islam on tärkeä osa identiteettiä. Venäläiset valloittivat Kazanin kaanikunnan 1552. Kazanin yliopisto nousi 1800-luvulla yhä jatkuvaan kokoistukseen.
Aiemmin Brežnevin nimellä kulkenut Naberežnye Tšelny muistuttaa pysähtyneisyyden ajasta. Kaupunki on tunnettu tehtaidensa Kamaz-merkkisestä sotilaskuorma-autosta. ”Ehdottomasti rumin kaupunki, jossa olen ikinä käynyt”, Kauppinen murjaisee.
Löytyy Tatarstanista viehkojakin kaupunkeja, kuten Jelabuga - runoilija Marina Tsvetajevan fanien pyhiinvaelluskohde. Tsvetajeva eli Jelabugassa traagiset viime kuukautensa ennen hirttäytymistään.
Tataarit on Venäjän isoin vähemmistö, ja Tatarstan on harvoja alueita, jossa venäläiset ovat vähemmistönä. Venäjän 5,8 miljoonasta tataarista nimikkotasavallassa asuu alle puolet. Tataareja löytyy lisäksi Siperiasta ja Astrahanista sekä diasporista Euroopasta. Suomessakin elää 800 tataaria
Itselliset tataarit ja Putinin pyyteet
Sekä vallankumouksen aikana, että Neuvostoliiton romahtaessa Tatarstan on julistautunut itsenäiseksi. Vuonna 1994 Boris Jeltsin pani jo tankit valmiiksi, mutta Tatarstanin presidentin Mintimir Șäimijevin ja Moskovan neuvotteluissa päästiin tataareille edulliseen sopimukseen. Vladimir Putinin noustua valtaan etuudet vietiin tataareilta. Päätäntävalta ja kerätyt verot siirtyivät enemmän Tatarstanista Moskovaan.
Matkaoppaassa on hilpeitä huomioita sekä juttua tataarikulttuurista. Tatarstanin historia on kerrottu hyvin. Jotta teoksesta olisi kasvanut varsinainen tietokirja olisi pitänyt pureutua perusteita syvemmälle.
Kirjassa ei ole mitään esimerkiksi ekologiasta, sananvapaudesta tai viimeaikojen politiikasta. Tataarit ovat jo vuosia olleet Volgan voimatekijä, joka on vastustanut putinilaista vallankeskitystä. Tänä vuonna Tatarstanin presidentti Șäimijev joutui kuitenkin väistymään presidentti Dmitri Medvedevin nimittämän Rustama Minnihanovin tieltä.
Teoksen lukemista hankaloittaa sen viimeistelemättömyys. Tekstin hionta tuntuu unohtuneen– niin paljon kömpelyyksiä, kielioppivirheitä, epätarkkuuksia ja outoja puhekielisyyksiä löytyy. Elävöittäminen ei olisi tehnyt tekstille pahaa, ja opuksen rakenteessakin on petraamista.
Antti Kauppinen: Sankarimatkailijan Tatarstan, Like 2010, 230 s.
Ville Ropponen
Kritiikki on julkaistu myös Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30.4. 2010
Sisällöllisistä ja tyylillistä puutteista huolimatta kirjasta näyttää ainakin arvion perusteella löytyvän idän-matkaamiseen tarvittavaa asennetta. On virkistävä kuulla matkakirjasta, jossa ei vain markkinoida ja suolleta tavanomaista puffipuppua gininkirkkaista rantavesistä, silmiähivelevistä auringonlaskuista ja alituisesti hymyilevästä paikallisväestöstä. Kiitokset kirja-arviosta.
VastaaPoista