perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kiusaajia vastaan

Kirjallisessa maailmassa on omat valtapelinsä ja kiusaajansa.

Kesällä 2007 matkustin prosaisti Jani Saxellin kanssa Yhdysvalloissa. Tarkoituksena oli kirjoittaa kirja niin sanotusti vaihtoehtoisista Yhdysvalloista. Törmäsin lisäksi vaihtoehtoiseen Saxelliin. Haastattelimme kansalaisjärjestöjen ja erilaisten vähemmistöjen toimijoita. Vierailimme Atlantassa ensimmäisessä US Social foorumissa ja New Orleansissa, joka kivuliaasti kipusi ylös vuoden 2005 hurrikaani Katrinan jäljiltä. Näytti siltä, ettei liittovaltio USA:ssa halunnut auttaa kansalaisiaan yhtään enempää kuin EU-keskus Kreikkaa.

Matkan jälkeen Saxell kävi kiinni kraiveliin. Hän oli suivaantunut jostain matkalla tapahtuneesta ja ryhtyi verbaaliseen aggressioon. Kiukun syy ei koskaan kunnolla selvinnyt minulle. Seurasi parin viikon solvauskampanja. Se ei rajoittunut vain minuun, vaan ulottui myös vaimooni, kavereihini, sukulaisiini ja veljeni psyykkisten ongelmien ruotimiseen. Mustamaalausta tulvi puhelimen ja sähköpostin välityksellä ennen kuin sain pantua estot päälle - muuta mahdollisuutta ei lopulta ollut.

Puoli vuotta myöhemmin sama toistui, nyt solvausfoorumina oli internet. Saxell levitti mustamaalausta laajalle myös puskaradiossa ja kulttuurijärjestökentällä, olihan hän tuolloin jonkinlainen Vasemmistoliiton toimitsija. Sittemmin mies erosi puolueesta. Viesteissään Saxell esimerkiksi väitti minua raiskaajaksi ja kirvesmurhaajaksi. Eräässä viestissään hän "fantasioi" kuinka johdan Venäjän armeijaa miehittämään Suomea.

Saxell kirjoitti Yhdysvalloista kertovan kirjan yksin valmiiksi ja maalasi minusta opuksessa jonkinlaisen sarjakuvahahmon, jonka nimiin hän laittoi päänsisäisiä käsityksiään.

Olin ensin tyrmistynyt, sitten lähinnä huvittunut. Nyt kun loanheitto on jatkunut erilaisilla foorumeilla ja internetissä vuosien ajan ei enää naurata. Saxell on jatkanut vainoamistaan ja perättömien, jopa houreisten juttujen levittämistä, ja ilmiselvästi hyötynyt toiminnastaan. Hänellä on säilynyt jonkinlainen maine, ja monen silmissä hän on neutraali hahmo, koska ihmiset eivät yleisesti ottaen halua "puuttua toisten riitoihin" (ts. melko yksipuolinen vainoaminen mielletään riitana) tai ottaa kantaa, "koska ei voi tietää kuka puhuu totta"jne. Lisäksi Saxell lienee valikoinut uhrinsa tarkoin; en ole ainoa. Mielestäni on väärin, että kiusaajien toimintaa suvaitaan. Kirjallisen yhteisön tulisi nykyistä räväkämmin puuttua valtapeleihin ja vainoamiseen.

Se että joku savustetaan ulos kirjallisesta projektista on tavallaan asia, joka joskus voi tapahtua. Vuosikausien kiusaamista ei pitäisi katsoa läpi sormien. On myös ikävää, että sivulliset, kuten ystäväni tai sukulaiseni, saavat kärsiä jatkuvasta mustamaalauksesta.

Asian tekee ikävämmäksi, se, että taustalla on ilmeisesti poliittisia motiiveja. Jo Yhdysvaltain matkalla sain kuulla olevani "Amerikan vastainen", kun kritisoin USA:n yhteiskuntamallia. Sittemmin syytökset ovat paisuneet kuin zeppeliini. Esimerkiksi eräässä facebook-profiilin solvauksessaan Saxell vertasi minua John Lennonin murhaajaan.

Otan vainoamisen ensi kertaa julkisesti esiin. Syy poikkeukselliseen ulostuloon on paitsi se, ettei vainoaminen näytä loppuvan myös se, etten ole suinkaan ainoa ihminen, joka on joutunut kärsimään ko. henkilön vuosikausia kestäneestä kirjallisesta diarrheasta ja henkisestä väkivallasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitäisikö Lenininpuisto nimetä uudelleen? Kenties Maiju Lassilan mukaan?

Perussuomalaisesta puolueesta (PS) oudon kierosti kesällä eronnut Sininen tulevaisuus, nyttemmin Siniseksi puolueeksi ( saks. Das blaue pa...