tiistai 28. heinäkuuta 2015

Keväinen sarja


Aamuilma huhtikuussa
yksi sana sen rikkoo.

Hän tutkii erityisiä tiloja,
tietää, ettei pääse,
ettei edes pysty
pääsemään sellaisiin tiloihin
muuttumatta ei-ihmiseksi.

Valuva särky, kulkukoiran jolkotus,
käyvän siman tuoksu
vappuviikon tiilipölyssä
muistuttaa kuolevaisuudesta,
syntymästä,
joka ei muuksi muutu.


*

Yksinäisyys La Puerto De Santa Mariassa.
Atlantti ja tuuli
pyyhkii rantaa.
Autio hiekka, meri.
Poika leikkii katoavan
hetken aallonrajassa.


*

Andalucialaiset kalastajat aamussa.
Värit ovat väkeviä ja rajattu. Se johtuu valosta
ja taivaan korkeudesta.


*

Tuuliajolla
sopii pitää jalat maassa,
vaikka tekisi mieli
ponnistaa ilmaan, antaa
viittausten viedä

*

Sanat,
eivät tule ilmasta
eivät auringosta
eivät hienhajuisten päivien arjesta
ja juuri sieltä ne tulevat
pusertuvat
suodattuvat
konjakkina korkin läpi.

Mistä tulee tämä hirnuva
draaman himo?
Mistä tulee jatkuva
uutuuden jano?
Se on ehkä kuolemaksi, vaikka
merkitsee elämää.

*

Askelten ääni tyhjällä kadulla,
ketään ei näy.
Ohitit juuri itsesi.

*

Itsemurhapommittaja,
sylissään ydinpommi,
laajentuu,
renkaat vedessä,
sortuvat kivitalot,
uhkapelin kortit,
karvaiset kädet
vasten merenkarvaista maisemaa.

*

Kyyneleet valumassa pitkin
hänen ryppyisiä, tuttuja kasvojaan
Cadizin talojen sokkelossa.
Täältä lähti Columbus kohti
niin sanotusti uutta maailmaa,
vaikka ei hän sitä käsittänyt.
Ryppyisten päivien,
muistojen
kymi ihmisiä, puita, ajoneuvoja.
Mikä hukattujen mahdollisuuksien kavalkadi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti