sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Takaisin Krimille

Kertauksen vuoksi julkaisen artikkelin matkakirjastani Krimin niemimaa (Savukeidas 2010). Krimintataarien nykyistä asemaa käsittelevästä artikkelista näkee, että nyt käsillä oleva Krimin kriisi oli jossain määrin ennustettavissa jo tuolloin. Taustat erottuivat selvästi, jos ne halusi nähdä ja uskoa. Haastattelut artikkelia varten on tehty syksyllä 2008.
---------------------

Takaisin Krimille


Kuudes marraskuuta 2007 Krimin vuorille oli satanut metri lunta. Jaltan lähellä Ai-Petrin ylätasangolla seisoi 50 krimintataaria. Tataariyrittäjä Ernest Mustafayevin maa-aluetta, jonka Jaltan oikeus oli määrännyt takavarikoitavaksi, oli päätetty puolustaa. Tästä ei peräännyttäisi. Pakkanen raksui 10 asteessa.

Paikallisten tataarien toimeentulo on riippuvainen pienyrittäjyydestä turistien suosimalla Ai-Petri-vuorella. Tilanne kuumentui, kun lähes 900 miliisiä tunkeutui vuorelle KaMAZ-kuorma-autojen, kolmen panssariajoneuvon ja kahden puskutraktorin tukemana. He eivät olleet matkalla Mustafyefin maalle, joka oli pääosin tyhjää hevoslaidunta, vaan jyräämään viereisen alueen ravintolat ja matkamuistomyymälät. Tataarit sulkivat tien makaamalla autojen edessä.

"Huusin miliiseille, että he toimivat laittomasti, mutta erikoisjoukot ympäröivät meidät. Yritimme neuvotella, mutta miliisit hakkasivat meidät henkihieveriin. Jotkut murtautuivat pakoon ja heitä ammuttiin", kertoo Ahtem Chiygoz, 43, yksi Ai-Petrillä olleista tataareista. Hän on krimintataarien keskusjärjestön Mejlisin Bahtšisarain osaston johtaja ja politologi. Puhuessaan teräväkatseinen mies liikehtii, pälyilee ympärilleen ja polttaa ketjussa. Ai-Petrillä tataarit olivat valmistaneet Molotovin koktaileja, mutta Chiygoz kielsi niiden käytön.


Chiygozin mielestä konfliktin käynnistäjänä oli venäläinen yrittäjä, joka halusi haltuunsa kyseisen alueen Ai-Petriltä. Yrittäjä oli ostanut Jaltan oikeudesta päätöksen, joka sai miliisin liikkeelle.


Ravintolat ja myyntikojut tuhottiin puskutraktoreilla. Piestyt tataarit saivat maata tunnin pakkasessa ennen matkaa putkaan. Edes luodeista haavoittuneet eivät saaneet lääkäriapua kuin vasta tuntien päästä Jaltalla.


Seuraavana päivänä tataarit tuomittiin oikeudessa ilman puolustusasianajajaa 15 päivän vankeuteen miliisin vastustamisesta. Paikallispolitiikot ja myös Ukrainan vara-pääministeri Kuzmuk kiittelivät miliisiä, jonka toimet saivat myös valtamedian ja yleisen mielipiteen tuen. Myöhemmin operaatiota johtanut Krimin miliisijohtaja silti erotettiin.


Mejlisin lippu liehuu


Ensi kerran tutustuin krimintataareihin, kun törmäsin kesällä 2002 Krimin vuorilla läkkipellistä kyhättyyn tilapäiskylään. Monenlaista on tapahtunut sittemmin. Mutta kuinka paljon tataarien tilanne on kohentunut?


Kun bussi kaartaa Krimin pääkaupungista Simferopolista Bahtšisarain tielle, esiin nousee vuori ruskeita tiiliä. Maantien viereen halutaan rakentaa moskeija, mutta Simferopolin kaupunki on vuodesta 2004 jarruttanut rakennusluvan myöntämistä. Järjestettiin tempaus: jokainen Krimillä asuva tataari toi puolen euron arvoisen tiilen moskeijaa varten - 280 000 tiiltä.


Tiiliskivimassan reunalla lepattaa Mejlisin lippu. Lipussa on sinisellä pohjalla keltainen abstrahoitu höyryveturi. Se symboloi sűrgűniä eli pakkosiirtoa, jonka neuvostodiktaattori Stalin määräsi toukokuussa 1944. Yhteistyöstä natsien kanssa syytetty tataarikansa ahdettiin karjavaunuihin ja rahdattiin Keski-Aasiaan. Kuljetuksen ja ensimmäisen karkotusvuoden aikana 240 000 tataarista kuoli lähes puolet. Tataarit rehabilitoitiin vuonna 1967, mutta vasta Neuvostoliiton romahdettua he pääsivät palaamaan Krimille.


Tataarien asema yhä epäselvä


Bahtšisarain kuudennessa kaupunginosassa helottaa syksyinen aurinko. Tuuli tuo kypsän viikunan tuoksun. Mustafa Jemilev, Mejlisin puheenjohtaja, tulee käsi ojossa vastaan kääntyessämme tieltä pihaan. Lyhyt, hoikka mies hymyilee etäisesti. Ei uskoisi, että hän on istunut 17 vuotta neuvostovankiloissa ja kestänyt kidutusta.


”Paluun jälkeen merkittäviä poliittisia askelia ei ole otettu, paitsi että perustimme kesäkuussa 1991 oman parlamentin, kurultain”, Jemilev huokaa. Mejlis koostuu kurultain keskuudestaan nimittämästä hallituksesta sekä palkatuista työntekijöistä.


Ukraina salli tataarien palata, mutta on jättänyt kysymyksen heidän asemastaan puolitiehen. Yhtään lakia, joka parantaisi krimintataarien asemaa ei säädetty 17 vuoden aikana. Pöydälle on jäänyt esimerkiksi laki pakkosiirrettyjen kansojen oikeuksista. Tataarit saavat odottaa Ukrainan kansalaisuutta pitkään, eikä asuntoa ole tarjolla kaikille. Ukraina ei kohtele tataareja paluumuuttajina, vaan siirtolaisina. Virallisesti 60 prosenttia tataareista on työttömiä.


”Koska tataarit eivät työskennelleet Krimin kolhooseilla, he eivät 1990-luvun yksityistämisessä saaneet lainkaan maata”, Jemilev selittää. Asuntojen hinnat olivat korkeat, jos tataareille kukaan halusi myydä. Rakentaakseen talon tataarit valtasivat maata, tavallaan laittomasti. Valtaosa krimintataareista on asettunut Krimin sisä-ja pohjoisosiin, sillä etelärannikon turistialueelle heitä ei ole tahdottu päästää.


Ukrainan yksityistämistä koskevien lakien mukaan jokainen kansalainen on oikeutettu saamaan veloituksetta 10-25 aaria valtion maata riippuen siitä asuuko kaupungissa vai maaseudulla. Krimillä lakia ei noudateta, iso osa maasta odottaa yhä yksityistämistä. Valtion maata saa kuitenkin vain lahjusten avulla.


Tataarit ovat vaatineet takaisin vuonna 1944 takavarikoituja maita ja korvausta viedystä omaisuudesta, mutta Ukraina ei suostu neuvottelemaan asiasta. Oranssi vallankumous ei muuttanut asennetta. Jemilevin mukaan Mejlisin vaatimukset ovat nyt lientyneet: ”Emme vaadi enää korvausta, haluamme vain elää Krimillä”.


Jemilev istuu tätänykyä myös Ukrainan parlamentissa Naša Ukrajina (Meidän Ukraina) -puolueen kansanedustajana. Presidentti Viktor Juštšenkoa hän ei ole saanut kiinnostumaan krimintataareista.


Uzbekistanissa kotiinpaluuta eli avdetia odottaa yhä 150 000 tataaria. Paluu on hidastunut, sillä talon myynnistä saatavat rahat riittävät tuskin edes matkaan Krimille.


Asuinolot, juoksevan veden, sähkön ja kaasun puute, tataarien mitätön edustus virkakoneistossa, Jemilev listaa tataarien ongelmia. Ilman Soros-säätiön ja Turkin valtion TIKA-säätiön avustuksia tataarit eivät selviäisi, sillä Ukrainan apu on pientä. Kun työtä ei löydy, tataarit sinnittelevät perustamalla pienyrityksiä. Bahtšisarain vanhan kaupungin kapeilla kujilla piisaa tataarien ravintoloita ja kauppoja. Tataareja toimii lisäksi torimyyjinä ja autokuskeina. Perinteiset ammatit maanviljely, viininviljely ja lampaidenhoito eivät enää kannata. Huhujen mukaan jotkut elättävät itsensä myös salakuljetuksella tai huumekaupalla.


"Tärkeämpää kuin talousvaikeuksien voittaminen on silti oikeuksiemme kohennus. Jos olisimme halunneet vain elää mukavasti, olisimme jääneet Uzbekistaniin", Jemilev täräyttää.


Minareetista kaikuu taas rukouskutsu. Krimintataarien sunnalainen islam näyttäytyy maltillisena. Muutamat seudulla liikkuneet ääri-islamilaiset saarnaajat eivät ole juuri saaneet kannatusta.


Jemileviä huolestuttaa assimilaation eteneminen: Krimillä venäjä on käytetyin kieli, vaikka ukraina on ainoa virallinen kieli. Krimintataarinkielisiä kouluja on vain 14, ja tataarinkielinen media on lapsenkengissään.


"Krimintataarin tulisi saada virallisen kielen asema", Jemilev vaatii.


Nykyhetken tärkein poliittinen haaste on luoda krimintataareille kansallinen autonomia, jossa alkuperäiskansan oikeudet olisi taattu, painottaa Jemilev. Pelkkä kulttuuriautonomia ei riitä. Krimintataarit haluaisivat lisäksi oikeuden päättää asuinalueidensa luonnonvarojen käytöstä.


Ukrainan valtio suhtautuu Mejlisiin kuin kansalaisjärjestöön. Vuonna 1999 Mejlisille annettiin krimintataarien neuvoston asema Ukrainaan presidentin alaisuudessa. Mejlis haluaisi enemmän, lainmukaisen aseman krimintataarien virallinena edustuselimenä.


Krimin nykyinen autonomia on alueellinen ja koskee lähinnä kriminvenäläisiä. Monet heistä ovat armeijan ja kommunistisen puolueen entisiä työntekijöitä, jotka saivat neuvostoaikoina etuoikeuden asuntoihin Krimillä. Kun väitettä vuosikymmenet neuvosto-Krimillä toitotettiin, usean kriminvenäläisen mielessä elää yhä käsitys tataareista natsien kätyreinä.


Tataarit ja äärivenäläiset vastakkain


Puhuessaan kohtelustaan Krimillä tataarit käyttävät yhä useammin sanaa apartheid. Ennen tataarit saivat kamppailla oikeuksistaan vain paikallisviranomaisten kanssa. Vuonna 2005 kuvaan tulivat äärivenäläiset kasakkajärjestöt. Krimin kasakkakuntaan kuuluu eri arvioiden mukaan 6000-10 000 jäsentä, Rekisteröidyllä kasakkaliitolla on tuhat jäsentä, muut järjestöt ovat pieniä. Kahdella suurimmalla kasakkajärjestöllä on suhteita Venäjän Mustanmeren laivastoon Krimillä sekä venäläisiin kasakkajärjestöihin. Sabotaasia on tehty paljon: moskeijoita töhritty, satoja tataarihautoja tuhottu – viimeksi keväällä 2008. Ja ihmisiä on hakattu.


Lähdemme Lomonosova ja Budenovogo-katujen risteykseen Bahtšisarain uuteen kaupunkiin, joka edustaa elementtitaloineen neuvostotyyliä. Tällä Aziz-nimisellä alueella tapahtui pari vuotta sitten yksi viime vuosien pahimmista etnisistä konflikteista Krimillä.


Neuvostoaikana paikalta tuhottiin moskeija ja hautoja – tilalle rakennettiin tori. Pakkosiirron jälkeen Krimillä yritettiin siivota kaikki jäljet tataareista pois. Hautausmaita ja rakennuksia tuhottiin – niiden kivistä saatettiin rakentaa esimerkiksi yleisiä käymälöitä.


Palattuaan Krimille tataarit vaativat Azizia itselleen, mutta se yksityistettiin torikauppiaille. Kun tataareja ei kuunneltu, aktiivit lopulta valtasivat ja sulkivat torin elokuussa 2006. Tataarien ja venäläisten mielenosoitukset ravistelivat kaupunkia. Elokuun 12. päivänä Bahtšisaraihin saapui 400 äärivenäläistä kasakkaa, jotka hyökkäsivät usean sadan tataarin kimppuun. Tapeltiin kivin ja aidanseipäin seuraavaan päivään asti. Vasta sitten miliisi saapui ja ampui kyynelkaasua joukkoon. Yhteenoton jälkeen tori siirrettiin, ja tataarit saivat alueen.


Jemilevin mielestä tataarit vain puolustautuivat. Hän on silti huolissaan tataarinuorisosta. Kovan linjan kannattajat koettavat uskotella nuorille, että voimalla saatiin tuloksia. Tataarien pitää kuitenkin saavuttaa oikeutensa avoimesti ja laillista tietä, Jemilev painottaa.


Päällisin puolin tunnelma on Bahtšisaraissa rauhoittunut. Kaupungin itälaidalla kytee silti uuden konfliktin mahdollisuus. Mejlis jälleenrakentaa sinne medresseä, uskonnollista koulua. Vieressä sijaitsee tataaripyhimysten hautoja ja 1900-luvun alun intellektuellin Ismail Gasprinskin hauta. Tuntoja on kiristänyt se, että läheinen ortodoksinen Uspenskin luostari tavoittelee tataareille pyhää aluetta.


”Meitä yllytetään kostamaan loukkaukset, mutta kieltäydymme. Jos väkivaltaa käytetään, sivulliset kärsivät aina. Väkivalloin ei voi saavuttaa pysyviä tuloksia. Krimintataarien kansallisen liikkeen tärkein periaate on aina ollut väkivallattomuus”, Jemilev vannoo.


Neuvostoaikana monet tataariaktiivit istuivat vankilassa. Monet kuolivat, mutta he pitäytyivät pasifismissa.


Jemilevin mukaan kasakkajärjestöt ovat poliittinen projekti, jonka tarkoitus on horjuttaa Krimin tasapainoa. Kasakoiden tiedetään saavan osan rahoituksestaan Venäjältä, muun muassa Moskova-Krim-rahaston kautta.


”En ymmärrä miksei Ukraina yritä rajoittaa kasakoiden väkivaltaa. Tataarit olisivat Kiovalle paras liittolainen. Kannatamme Krimin säilymistä Ukrainan osana, samoin kuin EU:ta ja Natoa.”


Venäjän tiukentuva vaikutus


”Monet kriminvenäläiset uskovat, että Venäjä vielä ottaa Krimin takaisin joko sotilaallisesti tai taloudellisin keinoin. Tällä hetkellä 30 prosenttia Krimin kiinteistöistä on Venäjällä asuvien venäläisten käsissä”, vakuuttaa ihmisoikeusjuristi Nadir Bekirov.


Hänen mukaansa Venäjä on jakanut passejaan Krimillä vuosikausia, vaikka Ukraina heräsi tapahtuneeseen vasta kesällä 2008. Valtaosalla kriminvenäläisistä on Venäjän passi, Bekirov uskoo.


Bekirov kirjoittaa säännöllisesti raportteja krimintataarien tilanteesta YK:n ihmisoikeuskomissiolle. Hänen mukaansa krimintataareja kohtaan tapahtuu joka vuosi kolmesta viiteen isoa väkivallantekoa.


Vuosikausia Mejlisissä työskennellyt Bekirov on toiminut myös Jemilevin avustajana. Vuonna 2007 hän jätti Mejlisin.


”Mejlis on pitkään rikkonut periaatteitaan vastaan. Sen johto ei enää edusta krimintataareja, vaan on Kiovan talutusnuorassa”, Bekirov kritisoi.


Hänen mukaansa krimintataarit eivät ole koskaan luopuneet vaatimuksestaan saada takaisin vuonna 1944 takavarikoitu maa ja omaisuus.

Korvauskysymys ei ole levinnyt kansainväliseen tietoisuuteen, vaan se on jäänyt krimintataarien ja Ukrainan väliseksi. Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Ukrainaa selvittämään tataarien ongelmat, Bekirov vaatii. Euroopan pitäisi näyttää Ukrainalle, ettei maata oteta EU:hun eikä Natoon ennen kuin tataarikysymys on ratkaistu.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...