maanantai 30. joulukuuta 2013

Ammattitaitoista kevytdraamaa suurlakkosyksystä

Jenni Linturi: Malmi 1917
206 s, Teos 2013 

Historialliset aiheet ovat kovasti pinnalla proosassa. Onkohan kyse samasta ilmiöstä kuin 1930-luvun neuvostokirjallisuudessa? Kun nykyhetkeä ei voi kuvata totuudenmukaisesti, paetaan historian määritellympiin kuviin? Tai ehkä nykyisyyttä yritetään kuvata rivien väleissä menneisyyden kautta?

Sisällissotaa on käsitelty kirjallisuudessamme paljon. Ei siinä mitään outoa ole, mutta prosaistin tehtävää ruodittu aihe ei helpota.

Jenni Linturin Malmi 1917 -romaani poikkeaa tavanomaisesta siinä, että se ajoittuu sisällissodan aattoon, suurlakkosyksyyn 1917. Kansalaissota häämöttää taustalla vain lukijan oletuksina. Myös teoksen näkökulma on hiukkasen uudenlainen. Samoin kuin Linturin esikoisromaanissa Isänmaan tähden (2011) ääneen pääsevät suuntaansa etsivät nuoret.

Muitakin yhtäläisyyksiä esikoisromaaniin löytyy. Linturi kuvaa porvarillisia piirejä, maanomistajia ja sivistyneistöä. Malmi 1917 -romaanin henkilöt voisivat olla esikoisen suomalaisten Waffen-SS-sotilaiden vanhempia. Samoin kuin SS-miehet Malmin nuoret hakevat unelmiaan väkivallan keskellä – haaveita, jotka usein raksahtavat rikki todellisuuden tiiliskiviin.

Linturin romaani on historiallista draamaa, mutta kunnianhimoa on enemmänkin. Voi ounastella kirjailijan tavoittelevan korkeakirjallisia säväreitä. Malmi 1917 virittyy romanttisemmille linjoille kuin esikoisteos mutta muuten Linturin estetiikka on samantyyppistä, hiotun lakonista.

Kerrontakeinoiltaan toinen romaani on ensimmäistä perinteisempi. Ulkopuolinen kertoja valottaa tapahtumia eri henkilöiden kautta, mutta aikatasoja ei juuri vaihdella. Malmi 1917 on kuin tehty valkokankaalle siirrettäväksi, hehkutti Helsingin Sanomien Mervi Kantokorpi kritiikissään. Mitä kommentti oikein tarkoittaa? Onko se romaanista puhuttaessa lainkaan kehu?

Väkivallan ilmapiiri

Romaani pallottelee kahden sisarussarjan henkilöitä. Malminkylän ruotsinkielisen tilallisen Karlqvistin kolmesta tyttäristä esiin nousevat Elisabet eli Lettu ja Ingeborg. Malmille muuttavan apulaisnimismies Puolakan poikakolmikosta pääosassa ovat Oiva ja Antero.

Karlqvist on amerikkalaisen unelman malmilaiseen versioon uskova herra, josta katkeruus ja viha leipovat raakalaisen. Hämäläinen Puolakka on maltillinen ja kultturelli laillisuusmies, jonka rauhantahtoisuus on romaanin maailmassa silmiinpistävää. Puolakan pojat häpeävät isäänsä, joka ei polarisoituvassa ilmapiirissä halua valita kenen joukoissa seisoo, päinvastoin kuin valtaosa muista.

Linturi on tavoittanut aikakauden ja väkivallan ilmanalan melko hyvin. Tarinan avauksessa mellakoivat mäkitupalaiset vievät väkisin perunoita varakkailta. Samalla he surmaavat Karlqvistin perheenjäsenen. Sittemmin Malminkylän ruotsinkieliset maanomistajalahtarit lähtevät kostoretkelle kunnantaloa piirittäviä punikkeja vastaan. Punainen puoli jää romaanissa etäiseksi: proletaarit välähtävät lähinnä mielivaltaisina joukkoina ja kerjäläislapsen nälästä paisuneena vatsana.

Ruotsinkielisten ylimielisyyden ja venäjänmielisten karkeuden välillä suomalaiset Puolakan pojat valitsevat mielestään vähiten huonon vaihtoehdon. He liittyvät suojeluskuntaan. Sama tie viehtoo myös Lettua.

Historiallista kevytdraamaa?

Linturi kirjoittaa sinänsä hyvin. Jännittävien tapahtumien lisäksi romaanissa on psykologista draamaa.

Lajityypille ominaisesti se nousee henkilöiden erilaisista luonteista. Liian kiltti Lettu poukkoilee muiden vaatimusten ristipaineissa. Itsellinen ja emansipoitunut isosisko Ingeborg joutuu lopulta oman häikäilemättömyytensä paulaan. Puolakan älykköpojista Oiva on tunteellinen tiedemiestyyppi, Antero poliittinen aktivisti. Hieman kaavamaisiksi henkilöt jäävät, mutta heidän törmäilynsä pumppaa silti tarinaan monta käännettä: rakkausjuttua, sisarkateutta, kolmiodraamaa, lasten ja isän suhdetta ja niin edelleen.

Liika hallinta ja hillintä ovat lopulta myös Linturin romaanin suurimpia kompastuskiviä. Teoksessa on jotakin vähän jokaiselle, juuri sopivasti, ei liikaa, kuten hyvässä lauantai-illan tv-draamassa. Linturin esikoisromaanin Isänmaan puolesta tapaan Malmi 1917 on lähinnä kuvaus, se ei tarjoa erityisesti uutta tulkintaa historiasta – tai ihmisestä. Eikä romaanissa ole mitään kauhean yllättävää.

Kielellisesti ja ajatustasolla romaani on kiinnostavampi. Teos vilisee runollisia yksityiskohtia, joista muutamissa on fyysistäkin tarkkuutta. Linturi tekee monta kiinnostavaa havaintoa ihmisen psykologiasta ja kasvamisesta. Henkilöiden vuorosanat ovat välillä silkkaa aforismia.

Älyllisyyden lisäksi historiallinen romaani toisaalta ehkä vaatisi myös konkretiaa. Esimerkiksi haju-, maku- ja tuntoaistimuksia on tekstissä vähänlaisesti, ja jos on, niin ne ovat useimmiten laimeahkoja, ikään kuin päällä olisi suodatin.

Perinteiset romaanikerronnan muodot tuntuvat olleen viime vuosina nosteessa. Aiheet tällaisiin teoksiin haetaan usein 1900-luvun alkupuoliskon hurmeisesta ja dramaattisesta menneisyydestä. Linturin lisäksi vastaavana tekijänä tulee mieleen vaikkapa Sofi Oksanen. Ei tässä mitään pahaa ole. Jos menneisyyteen ei haluta luoda uudenlaista näkökulmaa tai päinvastoin halutaan seurata pikemminkin draaman kuin historiantulkinnan lakeja, herää silti kysymys, kenelle ja miksi tällaisia tarinoita kerrotaan. Siksikö tosiaan, että ne on helppo siirtää valkokankaalle?

Ville Ropponen

Kritiikki on ilmestynyt myös Kiiltomadossa 30.12. 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pitäisikö Lenininpuisto nimetä uudelleen? Kenties Maiju Lassilan mukaan?

Perussuomalaisesta puolueesta (PS) oudon kierosti kesällä eronnut Sininen tulevaisuus, nyttemmin Siniseksi puolueeksi ( saks. Das blaue pa...