keskiviikko 8. elokuuta 2012

Elämä ja kuolema Tsaarin puolesta


Vlamir Sorokin:
Pyhän Venäjän palveluksessa.
Romaani, 208 s.
Suomentanut Arvi Perttu.
Like 2008.

Dystopia on viime vuosina hiipinyt ryminällä venäläiseen proosaan. Viktor Pelevinin fantasiassa Viides maailmanvalta (2006) salainen eliitti ajaa ihmisiä tuhoon. Olga Slavnikovan teoksessa 2017 (2006) siperialaiskaupunkien mellakat leviävät koko maahan. Dmitri Bykovin romaanissa ŽD (2006) Venäjän tulevaisuus on akanvirta, jossa maa erityisyytensä nimissä sulkeutuu muusta maailmasta: jättiläisvaltiota raastavat etniset konfliktit.

Dystopian uusi tuleminen muistuttaa neuvostoscifistä, joka puki päivänpolttavan yhteiskuntakritiikin tulevaisuusnäkyjen teflonvaippaan.

Vladimir Sorokinin dystopia luotaa Venäjää peräseiniä myöden. Sorokin on Moskovan 1980-luvun undergroundin ja konseptualismin kasvatti. Useat hänen teoksistaan, joista on  aiemmin suomennettu vain Jono (1990) ja Marinan kolmaskymmenes rakkaus (1992), ovat  kokeellisia romaaneja. Sukupolvensa tavoin Sorokin protestoi  "60-lukulaista idealismia" ja eteni estetiikan ulottuvuuksiin. Erityisesti kirjailija on tutkinut valtaa ja väkivaltaa - kuten neuvostomyyttejä purkaneessa romaanissa ”Sininen rasva” (1999, ruot. Blått fett 2002).

Pyhän Venäjän palveluksessa kuvaa yhtä päivää opritšnikka Andrei Komjagan elämässä vuonna 2028. Kertojana on itse Komjaga, vallitseviin oloihin tyytyväinen salaisen poliisin asiamies. Uudelleen perustettu opritšnina viittaa 1500-luvulle. Pohjatekstiksi tuntuisi asettuvan Aleksei Tolstoin (1817-1875) historiallinen romaani Iivana julman soturi (suom. 1942), joka ammentaa aiheensa Iivanan järjestyskaartin opritšninan joukkoterrorista. Koiran päätä tunnuksenaan pitäneet opritšnikat paimensivat Venäjän itsevaltiuden ikeeseen.

Dystopiaromaanien tapaan juonta tärkeämmäksi nousee tulevaisuuden yhteiskunta, jonka Sorokin rakentaa Venäjän viime vuosien tapahtumien, median lietsomien uhkakuvien ja historian aineksista. Romaani on kauhistuttava ja hauska. Ehkä se on myös hätähuuto?

Suuri muuri eristää Venäjän muusta maailmasta. Äärikansallisuus, ortodoksisuus, autoritarismi ja machoilu hallitsevat.  Säädyt on palautettu, säädyttömyys ja kiroilu kielletty, julkiset raipparangaistukset pitävät kansan kurissa.  Tosivenäläinen imperiumi torjuu läntisen liberaalin saastan. Huumeita myydään silti vapaasti. Vain öljy- ja kaasuputket ovat auki Eurooppaan. Välillä putket suljetaan, kun tsaari rankaisee dissidenttejä piilottelevaa munatonta ja analyyseihinsa  eksyvää Eurooppaa, ja "Nizzassa asti palellaan".

Salaliittoja ja vakoojia nähdään romaanin Venäjällä kaikkialla. Puhdistusten jäljet erottuvat Moskovassa. Kirjakamari sensuroi kirjallisuutta ja valvoo sen myyntiä.

Vain Kiinaan pidetään yhteyksiä. Kiinalaisuus on muotia. Länsi-Siperiassa asuu 28 miljoonaa kiinalaista. Kiinalaisuuden tunkeutumisella Venäjälle Sorokin on leikitellyt monessa teoksessaan.  Romaanissa kaikki kulutustavarat Venäjälle ja Eurooppaan tuotetaan Kiinassa  - tämä irvii koko teollistuneelle maailmalle. Globaalitaloudessa meidän sikojen kaukalo täytetään kehitysmaissa raadetuilla hyödykkeillä. Röyhtäisemme kiitoksen.
 
Sorokin on tyylivirtuoosi, joka pyllistää psykologisoinnille ja todenkaltaisuudelle. Hänen henkilönsä eivät ole lihaa ja verta, vaan ideologioita kantavia tyyppihahmoja.

Romaanin alussa opritšnikat tuhoavat vapaaherra Kunitsinin kartanon, hirttävät miehen, raiskaavat vaimon ja kärräävät kakarat lastenkotiin. Myöhemmin kuvataan kieroilua ja korruptiota Kiinasta Venäjän läpi Pariisiin kulkevan tavaraväylän varrella. Opritšnina kamppailee valuutasta ja vallasta muiden virastojen kanssa. Pidätetyt pelastuvat vain rahalla tai huumeilla, opritšnikat ovat aina ostettavissa. Sorokin viittaa suoraan turvallisuuspalvelu FSB:n viime vuosien toimiin.

Romaani vaatii lukijalta Venäjän historian tietämystä. Esimerkiksi tsaaritar muistuttaa lukuisista rakastajistaan tunnettua Katariina suurta. Komjaga käy etsimässä tsaarittarelle petikumppania Tobolskista, josta Rasputin oli kotoisin. Myös Jermak, Siperian valloittaja, vilahtaa irvokkaana patsaana. Kansanpuodit ja vain eliitin käyttöön varattu huipputeknologia tuovat mieleen Neuvostoliiton.

Sorokin ivamukailee niin pieneerilauluja, Rikosta ja rangaistusta, Leninin ylitysrunoa kuin bylinoja ja tšastuskoja eli rekilauluja, hän hyödyntää rikollisslangia ja nykybisneksen kieltä. Romaanin maailman futuristisen ja arkaaisen liitos paradioi neuvostoscifiä ja nyky-Venäjällä suosittua fantasiakirjallisuutta.

Pyhän Venäjän palveluksessa on menippolaista satiiria, gogolilaista naurua. Teksti on tiivistä, yksityiskohdista ja viittauksista tiheää, silti ihmeteltävän kevyttä. Sorokinia lukiessa assosiaatiot sinkoilevat.  Tulee mieleen Aleksander Solženitsynin vankileiritarina Ivan Denisovitšin päivä (1962) ja miksei myös Vladimir Voinovitšin dystopia 2042 (1986), jossa Moskovan muusta Venäjästä erottava muuri sulkee sisäänsä ortodoksis-autoritaarisen imperiumin. Väkivallan ja seksin yhdistelmästä ruikahtaa tajuntaan Apollinairen Hirveä Hospodar;  tyylikieputus taas muistuttaa Rabelais'ta.

Eliittien perversioiden kuvaus on Sorokinilla oikeastaan jo maneeri, mutta aina hän tekee sen tuoreesti. Romaanissa ”Sininen rasva” Stalinin tyttärenpojat hilluvat transvestiitteina. Pyhän Venäjä palveluksessa esittelee tsaarin vävyn, joka tyydyttyy vain seksistä tulipalon keskellä; bileissään opritšnikat porautuvat jonona toistensa ahtereihin uima-altaan vettä pärskyttäen.

Sorokin tutkii Venäjän historiassa toistuvaa kuvioita: salainen poliisi näyttää aina toimivan lain ulkopuolella. Naftanmusta satiiri ei välttämättä iske vain nyky-Venäjän vallanpitäjiin, vaan mihin tahansa valtaportaaseen, jota vesittää autoritaarinen harha, kuten ääri-islamismi tai usko talousliberalismin kaikkivoipaisuuteen.

Historian ainesten uudelleenkäyttö ja irvokkaat tulevaisuudennäyt asettavat Pyhän Venäjän palveluksessa ”Sinisen rasvan” sisarteokseksi. Groteskia scifiä tursuaa myös Sorokinin romaanitrilogia, ”Jää” (2002), ”Bron tie” (2004) ja ”23000” (2005). Romaanin lopussa huumeinen Komjaga uneksii lahdattujen ihmisten ihralla täytetyistä kosmisista tsaarittaren rinnoista.

Arvi Pertun suomennos laukkaa loistavasti siihen verrattuna, että tyyliensä moneudessa Sorokin ei ole helpoimpia käännettäviä, eivätkä kaikki hänen kielipelinsä ole lainkaan suomennettavissa.


Ville Ropponen


Kritiikki on ilmestynyt myös Parnasson numerossa 7/2008.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti