keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tbilisi – lähes vapaiden kirjailijoiden kaupunki

Georgian pääkaupunki, kukkulainen Tbilisi on kulttuurivaikutteiden ikivanha sekoitusastia.

Kaukasuksen ihmeellisimmän kaupungin kujat kiemurtelevat pitkin rinteitä. Vuorelta kurottaa Isänmaan äidin patsas, Narikala-linnoitus ja Eiffel-tornia muistuttava tv-torni. Kaikkialla kohoaa kirkkoja, jotka ohittaessaan useimmat tbilisiläiset tekevät ristinmerkin.

Tbilisin monikansallisuus ja uskonnollinen sekameteli ovat ehkä vähentyneet niistä päivistä, kun kaupunki oli silkkitien keskuksia, mutta edelleen moninaisuuden erottaa: Tbilisistä löytyy armenialaisten, juutalaisten ja azerien kaupunginosat. Sulphurin historiallisten kylpylöiden lähellä kohoaa Tbilisin ainoa moskeija.

Tbilisi on ollut myös kirjailijoiden kaupunki, jossa esimerkiksi venäläiset Aleksander Puškin ja Sergei Jesenin kävivät vaikuttumassa. Georgian ulkomailla tunnetuimmat kirjailijat saattavat olla Shota Rustaveli, 1200-luvun Pantterintaljainen-epoksen tekijä, ja muuan Ioseb Besarionis dze Jughashvili, Stalinina tunnettu diktaattori, joka julkaisi nuoruudessaan kiitetyn runokokoelman.

Kansainväliset vaikutteet tulivat Georgiaan usein varhemmin kuin esimerkiksi Venäjälle, ja 1910- ja 1920-luvuilla Tbilisi oli tärkeä modernin kulttuurin keskus.

”Tuolloin Georgian kirjallisuudessa vallitsivat kokeilut ja eurooppalainen avantgarde. Venäjän vallankumouksen jälkeen monet kirjailijat pakenivat Tbilisiin, ja täällä toimi radikaaleja kabareita, kuten Futuristiakatemia”, selittää Lasha Bakradze, georgialaisen kirjallisuuden historian museon johtaja.

Neuvostoaikana yhteys ulkomaailmaan katkesi, ja 1930-luvulla kirjailijoita ammuttiin. Bakradzen mukaan Georgiassa oli silti jo 1930–1940-luvuilla vastarintaa neuvostokulttuurille. Se sai usein nationalistisia muotoja. Kun kirjailijat eivät voineet kuvata nykypäivää totuudenmukaisesti, he pakenivat historiaan ja mytologiaan ja kirjoittivat sankarillis-kansallisia teoksia.

Georgialainen kirjallisuus on jälleen nousussa. Sisällissodan ja talousahdingon aikaan 1990-luvulla kirjoitettiin hyvin vähän. Myös presidentti Edvard Shevarnadzen aika oli sekavaa ja rahan puute haittasi. Vasta ruusuvallankumouksen 2003 ja presidentti Mikheil Saakashvilin valtaan nousun jälkeen tilanne tasapainottui. Nyt taas kirjoitetaan paljon, ja taloudellisia resursseja julkaisuihin löytyy aiempaa enemmän”, Bakradze tietää.

Runous ja proosa ovat nyt Georgiassa pinnalla. Johtava ismi on postmodernismi, ja löytyy monenlaisia kirjallisia kokeiluja. 1990-luvulla ja varsinkin äärinationalistisen presidentti Sviad Gamsahurdian kaudella kansallismielisyys löysi kaikuja myös kirjallisuudesta, mutta nykyään sellaista ei enää näy. Internet on vaikuttanut kirjallisuuteen suuresti, ja kirjallisuusblogit kasvattavat suosiotaan.

”Esimerkiksi eräs Yhdysvalloissa asuva georgialainen kirjoitti romaanin elämästä Amerikassa ja julkaisi sen Internetissä. Pseudonyymillä ”Umbesito” esiintyneeseen kirjailijaan saattoi olla yhteydessä vain Skypen tai sähköpostin kautta ja keskustella hänen kanssaan. Kirjailija ei ole paljastanut henkilöyttään, vaikka romaanista Jos meillä ei olisi ollut ongelmia tuli hyvin suosittu”, kertoo Bakradze. Hänen mielestään georgialaisemigrantit kirjoittavat nyt kiinnostavinta kirjallisuutta, kuten Pata Kudatze Ranskassa ja Giorgi Maidzuradze Saksassa.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Georgiasta on muuttanut pois miljoonasta puoleentoista miljoonaan ihmistä. Provinsialismi uhkaa, jos aivokato jatkuu” tuskailee runoilija ja Apro-kirjallisuuslehden päätoimittaja Shota Iotashvili.

Iotashvili ja nuori runoilija Anna Grig ovat ulkomailla tunnettuja georgialaisia kirjailijoita. Venäjällä syntynyt ja Georgiaan vasta teini-iässä muuttanut Grig kirjoittaa tosin venäjäksi.

Kirjailijat harmittelevat, että vuosisatoja tiiviinä pysyneet georgialais-venäläiset kulttuurisuhteet ovat heikentyneet vuoden 2006 ja viimeistään Etelä-Ossetian sodan 2008 jälkeen. Yritystä niiden uudelleen lämmitykseen on ollut. Vuoden 2008 sodan jälkeen on järjestetty  jo kahdesti georgialais-venäläinen kulttuuribiennaali. Syyskuussa 2011 Grig oli menossa Moskovassa järjestettävään biennaaliin Venäjän PEN-klubin kutsumana, kun häneltä äkkiä evättiin viisumi. Muillakin georgialaiskirjailijalla on ollut ongelmia Venäjän viisumin kanssa.

Kirjailijoilla on samantyyppinen suhde Venäjään kuin useimmilla koulutetuilla georgialaisille. Enemmistö osaa hyvin venäjää, eivätkö he vastusta venäjän kieltä tai kulttuuria.

”Mutta Venäjän imperialistisesta politiikasta en pidä”, puuskahtaa Grig.

Iotashvili täydentää, että toisin kuin Baltian maissa Georgiassa ei ole koskaan ollut venäläisvähemmistöä, mutta Venäjä on käyttänyt abhaaseja ja eteläosseetteja työkaluna Georgiaa vastaan.

Georgialaiskirjailijoiden sekä abhaasi- ja osseettikirjailijoiden suhteita valtioiden väliset konfliktit eivät ole katkaisseet. Viime vuosina on julkaistu useita yhteisiä kirjallisuusantologioita, tuorein antologia Južnyj Kavkaz (”Etelä-Kaukasia”) ilmestyi syksyllä 2011; siitä löytyy armenialaisten, azerien, georgialaisten, abhaasien ja eteläossetialaisten kirjailijoiden tekstejä.

Venäläiskirjailijoiden vierailut Georgiaan ovat vähentyneet.

”Haluaisin usein kutsua venäläisiä Georgiaan, mutta hyville kirjailijoille, kuten Vladimir Sorokinille, ei myönnetä Venäjällä matkarahoitusta, vaan tänne toimitetaan vain keskinkertaisia propagandakynäilijöitä, tuhahtelee Lasha Bakradze.

Hän nyrpistelee abhaasi- ja osseettikirjallisuudelle, ne eivät hänestä yleisesti ottaen ole korkeatasoisia. Sikäläiset kirjailijat eivät esimerkiksi uskalla käsitellä poliittisia kysymyksiä.

Erityisen vapautuneelta ei kirjallinen elämä vaikuta Georgiassakaan. Maan mediasta valtaosa on hallituksen kontrollissa, ja vain muutama mediayhtiö on riippumaton.

”Mediassa ei ole sananvapautta”, vakuuttelevat Grig ja Iotashvili yhteen ääneen.

Kirjallisuus on Iotashvilin mukaan vielä riippumaton vyöhyke. Poliittisesti oppositiossa olevia kirjailijoita ei kuitenkaan julkaista, sanoo Grig. Presidentti Saakashvili on ollut läntisten suurvaltojen suosiossa, mutta kirjailijat eivät ole vakuuttuneita.

”Liberaalista ja demokraattisesta imagostaan huolimatta Saakashvili on eräänlainen diktaattori”, väittää Grig

Seisomme kirjallisuuden ja yhteiskunnan kohtauspinnalla. Georgilaisen kirjallisuuden historian museon ikkunasta näkyy läheiseen puistoon ja bulevardeille. Tbilisissä kerjäläisten suuri määrä hämmästyttää. Väitetään heistä valtaosan olevan romaneja tai niiden kurdien jälkeläisiä, jotka Stalin karkotti tänne Azerbaidjanista, mutta joukossa näkyy paljon georgialaisia.

Joka puolella kohoaa rakennustyömaita, ja rakennettavaa ja korjattavaa onkin paljon. Paikallisia oudoksuttaa, kun jopa pääkatu Rustavelin varrella seisoo isoja rakennuksia tyhjillään, lankut lyötyinä ikkunoihin. Esimerkiksi pääpostin rakennus ammottaa autiona. Sitä vastoin presidentti Saakashvilin Washingtonin Valkoista Taloa jäljittelevä uusi virkapalatsi kohosi pikavauhtia Mtkvari-joen länsipuolelle.

”Neuvostoliiton jälkeisen villin kapitalismin seurauksena tuloerot ovat täällä valtavia. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu levenee, keskiluokka on olematon, pieni ryhmä omistaa yhä enemmän samalla kun työttömyys on korkea, ja köyhyys lisääntyy. Ammattiliitoilla ei ole tarpeeksi valtaa ja niitä painostetaan. Minimipalkkaa ei ole säädetty laissa, ja keskipalkka on vain 250 euroa kuukaudessa. Hallitus ymmärtää ongelman, mutta vakavia yrityksiä sen ratkaisemiseksi ei ole tehty”, Bakradze kritisoi.

Hänen mukaansa nykygeorgialaisessa kirjallisuudessa on paljon yhteiskuntaan liittyviä tabuja. Esimerkiksi politiikkaan usein sekaantuneesta Georgian patriarkaatista kirjoitetaan varovaisesti, ja uskonto on arka aihe. Sosiaalisia ongelmia ei juuri käsitellä kirjallisuudessa, ei myöskään elokuvassa. Bakradzelle ei tule mieleen yhtään nykyromaania, jossa yhteiskunnallisia ongelmia puitaisiin vakavasti.

Se on hänestä hyvin harmillista.

Ville Ropponen


Georgia

* 4,6 miljoona asukasta.
* Asukkaista 84 prosenttia on georgialaisia. Tärkeimmät vähemmistöt ovat azerit (6,5 prosenttia), armenialaiset (5,7 prosenttia) ja venäläiset (1,5 prosenttia).
* 83,5 prosenttia väestöstä on uskonnoltaan ortodoksikristittyjä, 10 prosenttia muslimeja ja 2 prosenttia juutalaisia.
* Georgian kieli kuuluu kaukasialaiseen kieliryhmään. Kieltä on kirjoitettu omilla aakkosillaan 400-luvulta lähtien.
* Itsehallintoalueet Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat yksipuolisesti eronneet Georgiasta 1990-luvun alussa käytyjen sotien jälkeen. * Elokuussa 2008 Georgia ja Venäjä sotivat lyhyen sodan Etelä-Ossetiassa. Nyt Venäjä käytännössä miehittää Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa, joiden itsenäisyyden hyvin harva maailman maa on tunnustanut.


Idän & lännen lovessa

”Georgialla on identiteettiongelma. Maantieteellisesti kuulumme Aasiaan, mutta emme tunne itseämme aasialaisiksi”, sanoo georgialaisen kirjallisuuden museon johtaja Lasha Bakradze.

Antiikin aikana kreikkalainen kulttuuri vaikutti Georgian alueella enemmän kuin aasialainen.

Georgia omaksui kristinuskon 400-luvulla toisena maana maailmassa. Identiteettiä loi vuosisatainen taistelu islamilaisia kansoja vastaan. Toisaalta idän kansoilta opittiin myös paljon. Georgialaiset ottivat vaikutteita siirtomaaisäntien Persian ja Turkin kulttuurista.

”Eurooppalainen kulttuuri on saapunut Georgiaan hitaasti ja second hand -muodossa venäläisen kulttuurin välityksellä. Ristiriitaisista kulttuurivaikutteista täällä on syntynyt symbioosi, erikoislaatuinen sija Euroopan ja Aasian välillä, josta tarkastella molempiin suuntiin”, Bakradze pohtii.

Keskiajalla Georgian kuninkaat yrittivät luoda suhteita Eurooppaan, mutta Eurooppa torjui heidät. Asetelma toistuu Bakradzen mielestä nykyään. Nyky-Georgian länsisuuntaus ei tarkoita eurooppalaistumista, sillä Georgian lähin liittolainen on Yhdysvallat.

”Eurooppa on kiinnostunut meistä lähinnä päästäkseen eroon riippuvuudestaan venäläisestä kaasusta ja öljystä, eli löytääkseen Georgian läpi uusia kauttakulkureittejä Keski-Aasian energiavaroille”, Bakradze kritisoi.

Ville Ropponen


Artikkeli on ilmestynyt myös Voima-lehdessä 1/2012, s. 32-33 ja Fifissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...