lauantai 22. tammikuuta 2011

Löysähköä pohdintoa nyky-Venäjästä

Boris Kagarlitsky: Neukkulaan ja takaisin. Suomennos Teppo Eskelinen. Into Kustannus Oy. Like 2010, 94 s.

Venäjä tuntuu olevan taas liikkeessä. Suomalaisia kiinnostaa itänaapurin kehitys. Boris Kagarlitskyn kirjoituskokoelma Neukkulaan ja takaisin julkaistaan Liken Into-paflettisarjassa, jossa on ilmestynyt pippuroituja puheenvuoroja.

Marxilaistaustainen sosiologi Kagarlitsky oli toisinajattelija jo neuvostoaikoina.
Häneltä aiemmin suomennettu teos Hajonnut monoliitti (1992) analysoi Neuvostoliiton jälkeistä kulttuurielämän muutosta ja oli aikoinaan osuva. 2000-luvun Venäjään Kagarlitsy ei tunnu saavan otetta.  

Pamfletiksi Neukkulaan ja takaisin on lepsu, eikä uusia näkökulmia nyky-Venäjään juuri löydy. Lyhyissä artikkeleissa Kagarlitsky koettaa kuvata Venäjän taloudellista ja poliittista muutosta. Artikkelit typistyvät usein yhteenvedoiksi tyyliin ”miten uusi eliitti syntyi” tai ”mitä on ohjattu demokratia”. Byrokraatit ja oligarkit kamppailevat keskenään, Kagarlitsky uskoo. Hän tarjoilee Venäjän poliittisen lähihistorian pikakurssin. Uusimpia aikoja Kagarlistky käsittelee vähän, lähinnä vain Georgian sotaa ja toimittajamurhia, joita on Venäjällä riittänyt.

Kirja on selvästi tehty ulkomaiselle yleisölle; alkuteos on ilmestynyt brittiläisessä sarjassa ”What was communism”. Ehkä kirjan nimi selittyy tältä pohjalta, muutoin nimi ei vastaa sisältöä.

Putinin kaarti eli ”Pietarin tšekistit” on noussut valtaan miehittääkseen talouselämän, Kagarlitsky tietää. Uudeksi valtionideologiaksi kommunismin tilalle on soviteltu nationalismia. Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on syrjäyttänyt muut puolueet; virkamieskoneiston sisällä on valtataistelua, mutta poliittisilla kysymyksillä ei ole mitään merkitystä.  Kreml hallitsee mediaa. Vaalit voisi hyvin lopettaa ja arpoa duumapaikat, sekin olisi nykyistä demokraattisempaa, heittää Kagarlitsky.

Mitä olisi tehtävä, kun talouskriisi ei vienyt Putinin hallinnon kannatusta? Medvedev on käynnistänyt modernisaatio-projektin, jolle Kagalitsy nauraa ääneen. Ei modernisaatiota voi tuoda yhteiskuntarakenteeseen, jossa vallitsee uskonnollinen pimitys, ikivanha kaupankäyntityyli ja jossa eliitti haikailee 1800-luvulle. Venäläiset virkamiehet ovat uuden teknologian kimpussa kuin apina käsipuhelimen kanssa, Kagarlitsky vitsailee. Enemmän uudistusta kaipaa Venäjän yhteiskunta.

Kagarlitsky on kyyninen. Liberaalilla oppositiolla ei ole kansan tukea. Kansallisbolševikit on osa äärikansallista liikettä. Myös Kommunisteilla on yhteyksiä fasistiliikkeisiin, kuten siirtolaisvastaiseen DPNI-järjestöön. Muuta poliittista ohjelmaa oppositiolla ei Kagarlitskyn mielestä ole kuin hallituksen kumoaminen. Lisäksi oppositio ”lietsoo epävakautta”, väittää Kagarlitsky.

Ei Kagarlitskyn resepteissäkään ole hurraamista. Venäjän ongelmien ratkaisuksi sosiologi ehdottaa kansallistamista ja ”oligarkkien vallan rajoittamista”. Mutta eikö tämä tie jo neuvostoaikoina käyty loppuun? Jotenkin kaikki liittyy Kagarlitskyn päätelmään, että ylikansallinen uusliberaali politiikka on vastuussa myös Venäjän kehityksestä, jopa Georgian sodasta, mutta sosiologi ei selitä väitettään tarkemmin.

Kiinnostavinta on kuvaus vapaiden ammattiliittojen ja lakkoliikkeen noususta. Kagarlitsky vaikuttaa tuntevan Venäjän ay-liikkeen, mutta pysähtyy analyysissaan puolitiehen.

Neukkulaan ja takaisin on epäselvyydessään ja ylimalkaisuudessaan sen verran tasapaksu, että tulee mieleen miksi ihmeessä teos on pitänyt suomennuttaa.

Ville Ropponen

Kritiikki on ilmestynyt myös Kalevassa 10.1. 2011.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...