Kari Klemelä & Jouni Inkala (toim. ja suom.): Marsipaania, Mansarda 2009, Kari Klemelä & Jouni Inkala (suom.)
Miten suhtautua käännösantologioihin? Yhdet pitävät niitä tylsinä luetteloina ja kieltäytyvät lukemasta. Toiset rakastavat niiden sekameteliä. Joka tapauksessa käännösantologiat ovat tarpeellisia. Miten muuten saisimme tietää vieraista kirjallisuuksista ja siitä, mitä kannattaa suomentaa lisää?
Marsipaania esittelee kaksitoista Slovenian tärkeintä nykyrunoilijaa – pois lukien Tomaž Šalamun ja Aleš Debeljak. Tärkeän modernistin Šalamunin (s. 1941) valitut runosuomennokset Kultasilmäinen mies (suom. Kari Klemelä ja Anni Sumari) ilmestyi vuonna 2006 ja johtavan nykyrunoilijan Debeljakin (s. 1961) suomennosvalikoima Kaupunki ja lapsi (suom. Kari Klemelä) jo vuonna 2002.
Kaksikon jälkeen kolmanneksi Marsipaania sopii kuin nyrkki päähän. Suomentajakin on sama, Kari Klemelä, jota ilman emme tietäisi sloveenikirjallisuudesta juuri mitään.
Runoilijatusina taustoitta
Klemelän perustama kustantamo Mansarda on tahkonut jo puoli vuosikymmentä Slovenian kirjallisuuden klassikoita ja moderneja smaragdeja kirjasuomeksi. Marsipaania-antologian Klemelä on kääntänyt yhdessä runoilija Jouni Inkalan kanssa. Klemelä on suomentanut sloveenista, Inkala englanninkielisten käännösten kautta. Moitteen sijaa suomennoksista ei löydä, ne ovat liiankin täydellisiä.
Voi toki pohtia onko antologiassa liian monta runoilijaa. Olisiko ollut parempi suomentaa harvemmalta useampi runo, jotta lukija olisi päässyt heidän tuotantoonsa syvemmälle? Oli miten oli, antologia on monipuolinen. Se luo laajan panoraaman viime vuosikymmenten sloveenirunouteen. Antologian runoilijat ovat syntyneet pääosin 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Esipuheessa mainitaan, että runoilijat on valittu sen perusteella, ketkä ovat vierailleet Suomessa. Ei meille luokattomuuksia kutsuta, tietäähän sen.
Antologiasta uupuu sloveenirunoutta taustoittava artikkeli. Esipuheessa viitataan Debeljakin mainittuun suomennokseen, josta löytyy Boris A. Novakin essee Slovenian runoudesta. Mutta kun kaikkien kirjahyllyssä ei Debeljak komeile ja lisäksi Novakin essee on vuodelta 1994, pieni päivitys olisi ollut paikallaan.
Tämä on pientä rutinaa. Sloveenirunouden taustoihin porautuakseen lukijan on nähtävä vaivaa, ehkä jopa opeteltava sloveeni, yksi harvoista nykykielistä, jossa on yhä käytössä arkaainen duaali eli kaksikko. Tämä saamenkin kielestä löytyvä kielioppimuoto sijoittuu yksikön ja monikon väliin ja sitä käytetään viitattaessa kahteen esineeseen, asiaan tai ihmiseen. Ei ihme, että duualilla on ollut erityissija sloveenien eroottisessa runoudessa, jota sosialistisen diktatuurin kaudella kirjoittivat monet runoilijat – aivan piruuttaan. Olisi tietenkin pitänyt kirjoittaa politiikkaa!
Kansallista, myyttistä ja kansainvälistä
Kulttuurilla ja erityisesti kirjallisuudella on aina ollut tärkeä sija sloveenien kamppailussa identiteettinsä puolesta. Sloveenia puhuu kaksi miljoonaa ihmistä, ja pienen kansan on riskaabelia taistella asein. Slovenian historian aikana kirjallisuus on usein heijastanut kansallisia tuntoja ja kulkenut rinnan politiikan kanssa. On ehkä pieni yllätys, ettei Marsipaania-antologian runoissa näy kovin paljon erotiikkaa, eikä politiikkaa.
Antologian seniori, modernin sloveenirunouden ensimmäinen nainen Svetlana Makarovič (s. 1939) yhdistää lyriikassaan mytologisia motiiveja ja arkaaista rytmiä nykyaikaisiin teemoihin. Tässä hän seuraa sodanjälkeisen ajan tärkeimmän sloveenirunoilijan Gregor Strnišan viitoittamalla tiellä. Makarovičin lyriikka polkee kansanlaulun tapaan, käärmeet, koiruohot ja kiroukset heiluttavat ihmistä maagisessa maailmassa. Kuolevaista saartavat kosto ja kokkotulet. Antologian runoilijoista loitsumaista poljentoa löytyy myös Maja Vidmarilta (s.1961).
Slovenian asemaa Euroopan keskellä ja rajojen aukeamista edustaa runoilijapariskunta Stanislava ja Primoz Repar. Stanislava Chróbaková Repar on slovakkisyntyinen runoilija, josta on tullut kiinteä osa Slovenian kirjallisuutta.
Tabuaiheita, satiiria ja vitalismia
Slovenian runouteen yhtenä ensimmäisenä homoseksuaalisen rakkauden kuvauksen tuonut Brane Možetič ( s. 1958) on mukana viidellätoista runolla. Možetičin proosarunoissa lähestytään usein surrealismia. Groteskit sodan kuvat tuovat muistumia Jugoslavian hajoamisen lihamyllystä. Runossa ”Pitkä kokaiinivirta Ljubljanassa” kaupunkia luonnehditaan hirnuvin kuvin, jotka ovat kuin vääristyneestä matkailumainoksesta. Runoissa näkyvä yksinäisyys, olemisen loputon kiertokulku ja painajaisvisiot viittovat Slovenian runoudessa jo 1950-luvulta vaikuttaneeseen eksistentialismiin.
Iztok Osojnikin (s.1951) juuret ovat Jugoslavian-aikaisessa maanalaisessa samizdat-kirjallisuudessa. Runoilija sai satiirisia tekstejään laajemmin esiin vasta 1990-luvulla. Osojnikin runoissa seikkailee usein herra Tänään, vieraantunut jokamies ja trickesteri, joka on samalla runoilijan alter ego.
Nuoremman runoilijapolven nokkamieheksi nousseen Aleš Štegerin (s. 1973) runoudessa sekoittuvat absurdismit, arkihavainnot ja kosmoksen pohjapiirroksen pohdiskelut. Monet Štegerin runoista ovat roolirunoja, joiden puhujana voi säteillä vaikkapa Albert Einstein. Runossa ”Eurooppa” Šteger ironisoi eurooppalaista itseriittoisuutta ja päivänpolttavaa islam-pelkoa.
Antologian nimi Marsipaania on viittaus Taja Krambergerin (s. 1970) esikoiskokoelmaan. Krambergeriltä on suomennettukin runo ”Marsipaani”, taiteellisen luomisen allegoria, jonka aistivirta sulaa kitalakeen ja ilmentää Krambergerin runouden erikoislaatua, vitalistista välkettä: ”Tämä on marsipaania/ kookospalmujen ikivihreää lunta/ joka tihkuu lävitseni lehdelle”.
Marsipaania näyttää Slovenialaisen nykyrunouden kirjavuudessaan: johtavia suuntauksia ei ole, runoilijat kirjoittavat omalakisesti. Runoissa näkyvät ekspressiiviset ja symboliset viritykset, postmodernismin vaikutus sekä ranskalaisen modernismin älyllinen kirkkaus. Yhdistävä tekijä eri runoilijoiden välillä voisi olla kenties korkean estetiikan tavoittelu. Runojen yhteiskuntasuhde on viittauksellinen.
Arkista kielenkäyttöä esiintyy melko vähän, slangia tai murteita ei lainkaan. Luonnolta maiskahtavien kielikuvien runsaus kertoo osaltaan siitä, että Slovenia on Suomen ohella yksi Euroopan korpisimpia maita. Ja samalla runoissa voi kuulla Habsburgien keisarikunnan menneisyyttä, kahvilakujien kevytmielistä hälinää, rautakorkojen jyskettä.
Ville Ropponen
Kritiikki on julkaistu myös 14.6. 2010 Kiiltomadossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti