Marraskuun 4. päivänä 2009 Moskovassa perustettiin uusi järjestö, joka nimesi itsensä Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitoksi (MAFUN RF). Erikoisen tapauksesta tekee se, että Venäjällä on jo samanniminen järjestö, vuonna 1990 perustettu MAFUN, joka on kansainvälinen. Moskovan keskushallinnon mukaan kansainvälisessä MAFUNissa kuitenkin toimii ihmisiä, jotka ovat “uhka Venäjän turvallisuudelle”. Tällä viitattiin ehkä muiden muassa MAFUNin puheenjohtajaan Aleksei Tsykareviin, jota on pidetty liian länsimielisenä.
Uuden MAFUN RF:n puheenjohtajaksi valittiin Udmurtian tasavallan kansallisasiain varaministeri Tatjana Išmatova. Venäjän aluekehitysministeri Aleksander Žuravskia pidetään järjestön takapiruna.
Onko kyse ehkä ”suomalais-ugrilaisen Našin perustamisesta”, kuten kansainvälisen MAFUNin entinen puheenjohtaja Aleksei Rassyhev kommentoi? Vähintään pyrkimys on pistää Venäjän suomalais-ugrilaiset nuorisoliikkeet riveihin ja eristää ne MAFUNin sisarjärjestöistä Suomessa, Virossa ja Unkarissa.
Puhun vähemmistöjärjestöistä, mutta vastaava ei ole tuntematonta muuallakaan.
Venäjän järjestökenttä on vuoden 2006 jälkeen käynyt läpi putinistisen kauneusleikkauksen. Uusien järjestö- ja ekstremismilakien avulla vallanpitäjille kiusalliset järjestöt on lakkautettu tai marginalisoitu. Kriittisiä aktivisteja on murhattu.
Järjestöjä on myös vallattu. Esimerkiksi vuonna 2008 Marin kansankongressin riippumaton puheenjohtaja Vladimir Kozlov joutui väistymään Yhtenäinen Venäjä -puolueen Larisa Jakovlevan tieltä. Venäjälle on jo rakennettu monipuoluejärjestelmää imitoiva poliittinen koneisto. Seuraava askel on kai pystyttää Kremlin ikioma kansalaisyhteiskunta?
Länsimaisten rahoittajien tuella on ollut iso merkitys kansalaistoiminnalle Venäjällä. Kriittiset järjestöt ovat saaneet tottua syytöksiin toimimisesta länsirahoittajien agentteina. On kuitenkin merkkejä, ettei Kremlin ”kansalaisjärjestöille” ole mitään esteitä suhteiden luomiselle Eurooppaan, josta haetaan myös rahoitusta.
On tärkeää, ettei Venäjä eristäydy Euroopasta. Venäjän heiveröistä kansalaisyhteiskuntaa tulisi tukea. Pitäisikö silti punnita ketä ja mitä hankkeita avustaa? Keiden etuja suhteiden luominen Kremlin apujärjestöihin palvelee? Kun huomioi Venäjän korruption tason, verovaroillamme kustannetaan pahimmillaan putinistien kemuilua.
Kysymykset on kohdistettava erityisesti Suomi–Venäjä-Seuralle. Esimerkiksi vuonna 2008 opetusministeriön ystävyysseurojen 2,6 miljoonan euron rahoituksesta Suomi–Venäjä-Seura imuroi 1,2 miljoonaa euroa eli 45 prosenttia. Seura järjestää monenlaisia yhteishankkeita venäläisten järjestöjen kanssa. Lisäksi seuran on määrä vuosina 2008–2011 Kulttuurirahaston myöntämän 560 000 euron turvin ”kouluttaa ja verkottaa Venäjän suomalais-ugrilaisia kansalaisjärjestötoimijoita”.
Projektiin liittyy yhteistyön kehittäminen vuonna 2006 perustettujen Suomalais-ugrilaisen kulttuurikeskuksen (Syktyvkar, Komi) ja Volgan suomalais-ugrilaisen keskuksen (Saransk, Mordva) kanssa. Kriitikkojen mukaan näitä keskuksia ei voi pitää itsenäisinä, vaan kyse on ”korvaleipää ja kansantanhuja” -yhdistyksistä, jotka järjestävät folkloristisia esityksiä, mutta eivät oikeasti pyri parantamaan vähemmistön asemaa. On outoa, että keskukset edustavat Mordvassa ja Komissa koko vähemmistöä samalla kun kriittisiä vähemmistöjärjestöjä ajetaan nurkkaan.
Onko meidän 2000-luvulla ihan pakko taipua vanhantyylisiin idänsuhteisiin, joissa vain bisneksen ja reaalipolitiikan mantrat kaikuvat huulilla ja suomalaisdelegaatiot taputtavat innolla pahvikulisseille – samalla kun niiden takana ruoska soi?
Ville Ropponen
Kansainvälisen MAFUNin nettiosoite www.mafun.org
Artikkeli on julkaistu myös Voiman numerossa 10/2009 s. 58a.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti