perjantai 26. toukokuuta 2017

Siperiasta kotiin

Ville Ropponen

Muistelma

Eduard Kotšergin: Risteillä ristityt. Suom. Tuukka Sandström.
Idiootti. 240 s.

Pikkupoika vaeltaa halki Stalinin Neuvostoliiton Eduard Kotšerginin muistelmassa.

Miksi salaisen poliisin NKVD:n lastenkodin huoltomiehen vartalo pursuaa japanilaisia tatuointeja? Tämä ja monta muuta tarinaa selviää Eduard Kotšerginin (s.1937) teoksesta Risteillä ristityt.

Se pohjaa tekijän lapsuusmuistoihin, jotka ovat niin jännittäviä, ettei juonenkäänteitä ole tarvinnut keksiä.

Pietarilainen kirjailija Kotšergin on myös kuvataiteilija ja lavastaja.

Venäjällä ilmestyi perestroikasta 2000-luvun alkuun paljon Stalinin terroria ja vankileirejä setviviä teoksia. Sittemmin ne ovat harventuneet. Stalinin mainetta on alettu palauttaa, eikä historian haavoja enää niin haluta käsitellä.

Tähän Risteillä ristityt iskee tuoreesti. Lapsen ja varhaisteinin vinkkelistä kerrottu suuri selviytymistarina on vaikuttavaa kaunokirjallisuutta.

Venäjällä teosta on verrattu Dickensin orpokertomuksiin ja Twainin poikakirjaklassikkoon Huckleberry Finn. Risteillä ristityt voitti ensimmäisenä ei-fiktiivisenä teoksena Venäjällä arvostetun Natsionalnyi bestseller-palkinnon.

Stepanytš-pojan isä ammutaan 1937, ja äiti kärrätään Gulag-leirille. Poika viedään NKVD:n lastenkotiin Siperian Omskiin. Vuonna 1945 ”varjoksi” kutsuttu 8-vuotias poika pakenee tavoitteenaan palata äidin luokse Leningradiin.

Reissu läpi Neuvostoliiton kestää lähes seitsemän vuotta.

Kotšergin kirjoittaa iskevästi. Lyhyesti kerrotaan paljon. Musta satiiri pehmentää tragediaa pikareskiromaaniksi. Kotšerginin taitoon kuuluu, että tarkasti veistetyt muistelmat vaikuttavat spontaaneilta.

Jokainen teoksen kolmesta jaksosta alkaa sitaatilla kansanperinteestä, orpojen laulusta. Sitten seurataan Stepanytšia eri kasvatuslaitoksissa, paossa ja seikkailuissa.

Teoksessa soivat tšastuskat – rekilaulut – rämisevät bylinoiden, kansantarujen, ja rikollislegendojen ainekset Stalinin pakkasessa.

Johtoteemoja on neuvostotekopyhyys. Esimerkiksi Omskin lastenkodin johtajatar on myös taiteilija, joka maalaa maalauksia Stalinista lasten kanssa. Lapsimalleiksi hän pakottaa orpokodin ”kansanvihollisten” lapset.

Taito taitella kuparilangasta Stalinin profiili pelastaa Stepanytšin nälkäkuolemalta. Hän kulkee jäniksenä junissa ja kohtaa vaikka ketä, hantin, kiinalaisen taiteilijan ja pohjoisvenäläisen noidan. Hän oppii erätaitoja, varkaiden temppuja, maalausta ja tatuointia.

Teos onkin myös kuvaus taiteilijantien alusta. Venäjän monikielisyyttä sivuutaan. Stepanytšin äidinkieli on puola.

Alkuteoksessa käytellään paljon fenjaa, rikollisslangia. Suomentaja Tuukka Sandström on taiteillut ilmaisujen kanssa. Joitain alkuteoksen vivahteita on ehkä menetetty, mutta yleisesti ottaen Sandström suomentaa taidokkaasti.

Teos kohoaa panoraamaksi Stalinin ajan yhteiskunnasta ja sen ulkopuolelle sysätyistä. Pakolaispoika kohtaa kerjäläisiä, junarosvoja, hasiskauppiaita ja tavallisia hyviä ihmisiä, jotka auttavat häntä eteenpäin.

Kotšergin selvisi, mutta moni muu ei selvinnyt. Venäjällä on yhä valtavasti kodittomia lapsia. Valtion päätökset upottavat ihmisiä, niin ennen kuin nykyään, niin Venäjällä kuin meilläkin.

Lastenkotien henkilökuntaa pilkataan armotta. Kasvatuslaitosten olot ovat karut: Nälkää ja kuria. Lapsia rienataan, hakataan, ja Kotšergin viittaa myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Sairastuneet usein kuolevat. Kasvatuslaitokset näyttäytyvät stalinismin pienoismalleina.

Löytääkö Stepanytš lopulta Leningradista äidin? Niin kuin orpojen lorussa sanotaan: ”En ole mamman poika, en ole papan poika, mä kasvoin kuusessa, mä lensin tuulessa...”


Kritiikki on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 25.5.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...