tiistai 20. marraskuuta 2012

Kärsimysten kuksa jo kukkuroillaan on

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
Romaani, 268 s.
Johnny Kniga 2012.

Mikko-Pekka Heikkisen (s. 1974) veijariromaanissa Terveiset Kutturasta kahtiajakautunut Suomi putoaa tappeluksen kierteeseen. Kuntauudistus, vallan ja palveluiden keskitys sekä kolonialistinen asenne vielä jotenkin siedettiin Pohjois-Suomessa, mutta maalaisten muuttokielto Helsinkiin on viime niitti. Pohjois-Suomi eroaa Etelästä omaksi valtiokseen. Sisällissotahan siitä seuraa.

Kajaanilaissyntyisen Heikkisen esikoisteoksen, novellikokoelman Nuorgamin alkon tuho ja muita eräkertomuksia (2010) tyyliin tiedossa on fantasialla höystettyä pakinan pauketta. Välillä romaani notkahtaa farssiin. Sisällissota ei ehkä ole kaikkein omaperäisin idea, mutta teoksen sattumina pistää esiin teräviä teemoja. 

Piiskaa potuille ja citykaneille

Yllättäen alivoimaiset pohjoisen joukot jyräävät etelään, keihäänkärkenä Saamen vapautusrintama ČSV. Sen johdossa häärii inarinsaamelainen Oula, šamaanien sukua, vääräleuka jo syntyessään. Saamelaisrintamalla on tietenkin perinteiset tavat, mutta käytössä huipputeknologia. Etelän tosi-tv:llä ja hampurilaisilla ruokitut ”citykanit” eivät pärjää pohjoisen ”potuille”. Kurittomat etelän vetelät ryöstävät ostoskeskuksia ja kun laukaus kajahtaa he laskevat housuun.

Komiikan tyyliin Heikkilä hyödyntää kliseitä ja stereotypioita. Hän naureskelee sekä äärivieraantuneelle helsinkiläiselle urbaanijengille, että syrjäseutujen junttimeiningille. Stereotypioita myös rikotaan. Mutta rikotaanko tarpeeksi?

Oulan lisäksi romaanissa on kolme muuta näkökulmahenkilöä. Etelän alikersantti Purola elää sotaelokuvien maailmassa ja haluaa olla nykyajan Koskela Tuntemattomasta sotilaasta tai Taistelutoverit-sarjan hahmo. Keskisuomalaisen freelancetoimittaja Aino Riski päätyy raportoimaan Saamen vapautusrintaman leiriin ja samalla Oulan sänkyyn. Tämän Helina Rautavaarasta muistuttavan naisen ansiosta pohjoinen voittaa mediasodan, ja Oulasta kasvaa etelän silmissä myyttinen sissi.

Purolan sotakaverin, Abdil Bahdoonin kautta Heikkinen viittailee Somalian sisällissotaan. Abdil on somalisyntyinen maahanmuuttaja. Ja ehkä tässä vertaillaan myös Suomen vanhoja ja uusia vähemmistöjä? Tarinan kannalta irrallisin, mutta samalla hilpein hahmo on Toni Morottaja, Oulan apulaiskomentaja ja epäsaamelainen räppäri, joka esiintyi jo Heikkisen esikoisnovelleissa.

Komiikan sääntöjen mukaan kyse on karikatyyreista. Jonkun henkilöistä odottaisi silti nousevan päähenkilöksi, mutta ei nouse. 

Operaatio Paasilinna

Sotakuvauksista on tullut nuoren prosaistipolven suosikkiaihe. Ehkä siksi, ettei sotaan ole nykyään mitään suhdetta? Esimerkiksi Katja Ketun uusin romaani Kätilö (2011) sijoittuu Lapin sodan keskelle; Jenni Linturin esikoisromaani Isänmaan tähden (2011) kertoo suomalaisista Waffen-SS-miehistä; Teemu Kaskisen esikoisromaanissa Sinulle, yö (2009) nykysukupolvi näyttää niljaisuutensa, kun Suomi sotii Norjaa vastaan.

Heikkisen romaani on satiiri. Sen vertailukohdaksi nousee mieluummin vaikka Arto Paasilinnan Suomen ja Ruotsin sodasta tarinoiva esikoisromaani Operaatio Finlandia (1972). Heikkisen tyyli tuo muutenkin muistumia Paasilinnasta.

Kuten Paasilinnalla parhaimmillaan Heikkisen romaanissa on kriittistä sanomaa ja tärkeitä teemoja. Terveiset Kutturasta sorauttaa raikuvat ärräpäät syrjäseutujen kurjistamiselle palvelujen kadotessa kasvukeskuksiin, etelän yhtiöiden Lapin metsähakkuille ja sikamaisille kaivosprojekteille, saamelaisten sorrolle ja pohjoisen taloudelliselle kyykyttämiselle. Pohjoisessa paikallisille työläisille annetaan kengänkuva persuksiin ja tilalle halpatyövoimaa kehitysmaista.

Aivan tasapainossa romaanin ainekset eivät kuitenkaan ole. Faktapohjainen kriittinen aines ja koominen fantasia eivät saumaudu säröilyttä. Ehkä satiiria olisi pitänyt revitellä reippaammin? Esimerkiksi Purolan rykmentin prototyyppisiä helsinkiläispellejä, jotka eivät ole käyneet Jyväskylää pohjoisempana ja kuvittelevat elävänsä Keski-Euroopassa, olisi voinut mätkiä enemmän. Samoin maalaisten nurkkapatriotismia.

Irtovitsejä ja -sketsejä ja kaikenlaisen nykymenon kommentointia tv-ohjelmista alkaen on liikaa. Liian moneen suuntaan harominen uhkaa jäädä ilmaan huitomiseksi. Nokkeloivat sanankäänteet, tyyliin ”sushiraja” susirajan sijasta, eivät aina toimi, vaikka ”sushiraja” on hauskemmasta päästä.Tiivistämistäkin romaani olisi kaivannut. Mutta oikeasti iso ongelma on lähinnä se, että romaanista puuttuvat draamalliset käänteet ja jännitteet. Tarina koppaa kovin hitaasti kainaloonsa, eikä vie riittävästi mukanaan. 

Osuvia pohdintoja

Ainesta Heikkisestä silti löytyy. Esimerkiksi saamelaisten hahmojen elämästä ja menneisyydestä kerrotaan kiinnostavasti. Suomalaistamispolitiikka saamelaisia kohtaan sodan jälkeisinä vuosikymmeninä on meillä yhä liian vähän käsitelty aihe. Romaanissa viitataan myös Norjan saamelaisten protesteihin Altassa 1980-luvun alussa.

Tulee mieleen kannattaisiko Heikkisen kokeilla vakavan proosan kirjoittamista. Romaanin komiikka on välistä pinnistellyn oloista, mutta vakavat teemat sen sijaan kantavat. Oulan suulla suomitaan osuvasti multimedia- ja kulutusyhteiskunnan onttoutta. Oulan mukaan myös mielipiteet ovat Etelässä kulutustavaraa. Tärkeintä on hylätä omat juuret, kääntyillä kulloisenkin trendin mukaan ja pysytellä luonnosta kaukana. Entä miksei saamelaisuus kiinnosta suomalaisia, mutta mikä tahansa lämpimän vyöhykkeen eksoottinen kansa löytää joukoittain puolustajia?

Romaanissa Suomen sisällissota ei herätä muun maailman mielenkiintoa, mutta tavallaan Heikkinen ottaa kantaa myös globalisaatioon. Romaani komppaa paikallisuutta. Tämä paikallisuus ei ole mikään verenperintö, joten siihen voi myös muualla syntynyt liittyä. Kyse ei myöskään ole epämääräisestä ylikansallisesta sekakulttuurista, vaan paikallisia perinteitä arvostetaan.


Ville Ropponen

Kritiikki on julkaistu myös Kiiltomadossa 17.11. 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Opportunismin kritiikki

Ville Ropponen Demokratia on nyt uhattuna sekä idässä että lännessä. Historioitsija Timothy Snyder esittelee keinot estää autoritaris...