sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Jyväskylän chainsaw-nostalgia-aaltoja

Kun ihminen täyttää 40 vuotta, hänen sanotaan alkavan tuntea nostalgiaa nuoruuden kultaisiin tai vähemmän kultaisiin vuosiin.

Palaa mieleen vuodet Jyväskylän yliopistossa 1990-luvun lopussa.

Kuokkalan kämppikseni Pasi oli wannabe-elokuva-ohjaaja. Hän etsi rahoitusta itse kirjoittamalleen filmille. Se olisi kertonut miehestä, joka kiihottui epätoivoisesti naisten kuukausiverestä. Mies olisi vaaninut Jyväskylän kaduilla ja yrittänyt vetää tamponin pois otollisten naisten sisältä (en tiedä miten se housujen läpi olisi onnistunut).

Pasi oli vakuuttunut, että elokuva tulisi paitsi ”rikkomaan tabuja” myös olemaan taiteellinen ja kaupallinen menestys, jos hän vain löytäisi rahoituksen.

Kauppakadun asunnon kämppikseni Kirill ei ollut juuri pahempi. Hän opiskeli taloustiedettä ja sosiologiaa, teki kandidaatin työtään ”panomiehen identiteetistä”, käytti opintolainaansa pelaamiseen pörssissä, kuten hänen liikemiesveljensä oli neuvonut, nukkui krapula-aamuinaan kylmänaamio kasvoilla ja kertoi käyttävänsä sekä nukahtamis- että heräämislääkkeitä.

Ummikkosuomalainen Kirill oli saanut nimensä siksi, että hänen vanhempansa fanittivat Kirkaa.

Kerran tullessani tyttöystäväni Jannan kanssa kämpille Kirill oli keittiössä ja veti housunsa alas. Hän halusi näyttää reisiensä mustelmia. Hän oli ollut Kortepohjassa avantosaunassa. Suomenruotsalaiset olivat piesseet hänet saunassa. Kirill oli soittanut poliisit ja mennyt avantoon odottamaan virkavaltaa. Jostain syystä koppalakit olivatkin lyöneet häntä.

Myöhemmin Kirill tuli tunnetuksi Jyväskylässä järjestämällä ja maksamalla Ilokivessä opiskelijabileitä, joissa jaettiin ilmaiseksi kosmetiikkaa naisille ja miehille savukkeita, kärpässieniä tms.

Olin vaihtanut hieman aiemmin tyttöystävää. Vaihdoin Satun Jannaan. Tai oikeammin Satu lemppasi minut. Hän alkoi hengata erään pizzerianomistajan kanssa, jolla oli sekä japanilaisia, saksalaisia että turkkilaisia juuria. Sittemmin mies häipyi Saksaan ja oli kuulemma nähty siellä vaimon ja ison lapsikatraan kanssa. Hänellä väitettiin olevan jotain tekemistä Lockerbien lentokone-iskun 1988 kanssa, mutta se nyt varmaan oli pelkkää puhetta.

Janna oli paljon rajumpi mimmi. Hän oli alunperin erään kaverini, Esan tyttöystävä. Kun heillä meni huonosti, rakastuin Jannaan, ja vanhanaikaisesti siinä kävi. Janna oli kokenut liftaaja, Inarin saamelaisalueen koulutuskeskuksessa opiskellut sekoilija ja entinen strippari, joka osasi vittuilla miehille.

Satusta jäin kaipaamaan oikeastaan vain hänen suloisia muotojaan. Hänellä oli aivan upea pylly, ja häntä oli mahtavaa panna takaapäin.

Jannan kanssa olimme hengailevinamme Jyväskylän sadomaso-piireissä, teetimme oikein nahkasepällä käsiraudat, vaikka emme tosin kokeilleet niitä kuin pari kertaa.

Tuttavapariskuntamme Leena ja Sami asuivat kämpässä, jonka seinät oli koristettu isoilla veitsillä ja kirveillä; katsoimme yhdessä Teksasin moottorisahamurhaajat -elokuvan, ja Sami esitelmöi sen fetisistisestä seksuaalisuudesta.

Kuokkalassa samassa pihassa asui Ari, toipuva skitsofreenikko, entinen opiskelija, ohjelmoija, päihdetyyppi ja algerialainen nainen suomalaisen miehen nahoissa.

Hengailimme Jyväskylän baareissa. Arilla oli tapana pummia ihmisiltä rahaa, ja jos nämä eivät antaneet, heittää heille viisi markkaa, jotta ”sunkaan, hei, ei tarvi olla ihan auki”. Tämän toiminnan hän väitti olevan käytännön anarkismia.

Mörssärin tiistai-illoissa emme uskaltaneet käydä. Tämä baari oli tunnettu happy our-hetkistään viikonpäivinä ja siitä, että Matti Nykänen riehui siellä ja paiskoi ihmisiä turpaan. Sittemmin tulin tuntemaan useita jyväskyläläisiä naisia, joita Nykänen oli kosinut.

Kuokkalan kämppikseni Pasi taas vannoi vanhana karatekana lyöneensä Nykästä turpaan ja jos se oli totta niin se oli Nykäselle aivan oikein.

Mörssäriin menin Petterin kanssa. Hän asui kulmilla, opiskeli hungarologiaa, palvoi Pentti Saarikoskea, haisi hieltä ja uhosi naisjutuillaan. Satuakin hän sittemmin kovasti vonkasi, eikä ilmeisesti vailla menestystä.

Myöhemmin Petteri teki väitöskirjan hungarologian aiheesta, lopetti akateemisen uran, meni töihin Keravan nuorisovankilaan, jossa pidetään myös aseistakieltäytyjiä, ja sitä tietä Helsingin alkoholistien päihdehuoltoon. Nykyään hän tekee uraa jossain ministeriössä.

Eräässä vaiheessa käväisin vaikuttamassa Jyväskylän SOS-teatterissa, josta kehkeytyi hieman myöhemmin yhteiskunnallisia näytelmiä esittävä teatteri Poleemi. Kirjoitin teatterille yhden lyhyen näytelmänkin, jota ei tosin koskaan esitetty.

Mukana teatterissa oli silloin myös eräs Jussi, aseistakieltäytyjä, joka pakeni sittemmin Belgiaan ja haki sieltä poliittista turvapaikkaa, koska Suomessa aseistakieltäytyjät pakotettiin vankeuteen ja siviilipalvelussa kävijät liian pitkään, rangaistusluonteiseen palvelusaikaan verrattuna asevelvollisiin. En ole varma saiko Jussi turvapaikan, mutta Belgiaan hän silti jäi.

Erityisesti mieleen on jäänyt nainen nimeltä Vappu Kopra.

”Ystäväni sanovat, että olen stalinisti. En lue kirjoja jotka oli kielletty Neuvostoliitossa”, hän esitteli itsensä.

Myöhemmin hän on käsittääkseni tehnyt uraa kuorma-autonkuljettajana Pohjanmaalla.

Siinä on nostalgiaa kyllikseen.

* Varmuuden vuoksi sanottakoon, että ihmisten nimet jutussa on muutettu. Tai sitten niitä ei ole muutettu. Saattahan olla, että kirjoittaja valehtelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Naisia Hennalan helvetissä

Toukokuun alussa 1918 elettiin sisällissodan synkimpiä hetkiä. Hennalan vankileirillä teloitettiin 216 naista. Teloitusten taustalla vaik...